Vihjaisin jo alkukesästä, että kaivoon katsomisesta tulee ihan oma kirjoituksensa. Vähänpä siinä vaiheessa tiesin – en voinut silloin kuvitellakaan, että kaivourakka seuraisi meitä läpi kesän, ja valmistuisi vasta syksyn kynnyksellä.
Osa 1: mätä kansi
Kaivon pumppu toimi alusta alkaen täysin moitteettomasti, ja saimme aluksi kaivosta mm. käsienpesu- ja kasteluvettä. Sitten vesi alkoi haista niin pahalle, että jätettiin käsienpesut sikseen ja käytettiin vettä pelkästään kasteluun. Mutta selväksi kävi, että mitään vesianalyyseja on turha teettää ennen kuin ollaan vähän tarkemmin tutkittu, mitä kaivo on ns. syönyt.
Kaivon kansi oli peitetty kaikenlaisella merkillisellä, mm. vanhalla sadetakilla ja tiiliskivillä, joten ne poistettiin ensin. Kun saatiin kaivon kansi näkyviin, alettiin jo vähän arvella veden hajun syytäkin. Osa kannesta putosi nimittäin kaivoon, ja käsipumppukin jäi nojailemaan putkensa varaan kaivon pohjaan, kun kansi petti.
Osa 2: Tyhjennys
Poistettiin siis kansi ja rassattiin pois jo aikoja sitten rikkoutunut sähköpumppu. Me emme tule käyttämään kaivoa sellaiseen tarkoitukseen, että sinne tarvittaisiin sähköpumppua. Tarkoituksemme oli tämän toimenpiteen jälkeen ostaa varsinainen puhdistus ja uudelleenkansitus asialle omistautuneelta yritykseltä.
Internetistä löytyykin kaivonpuhdistusyrityksiä, ja siellä oli jopa jo etukäteen vähän hinta-arvioitakin annettu: 700-1500 €. Kutsuttiin yksi toimija paikan päälle tekemään tarjous, joka päätyi lukemaan 3500 €! Me oltiin kyllä aika ällikällä lyötyjä: kaivo on vain 8 rengasta syvä, eikä tarkoituskaan ollut kunnostaa sitä juomavesikäyttöön. Epäiltiin, että tuota alinta netissä mainittua tarjousta ei kukaan kyllä saa koskaan.
Todettiin, että laitetaan nämä rahat nyt muuhun ja tehdään itse. Ihan ensimmäisenä oli tarkoitus tyhjentää kaivo, mutta käsipumppuhan oli perhana vieköön jotenkin saanut siipeensä, kun se otti pohjakosketuksen pudottuaan kannen läpi. Siivottiin enimmät roskat kaivosta haavilla, ja aloitettiin tyhjennystä ämpärillä.
Jos ei joku tiennyt, niin kaivon idea on se, että sinne tulee koko ajan lisää vettä. Me kyllä tiedettiin, mutta ei sitä, että sitä tulee niin nopeasti. Ämpärihomma oli aika nopeasti katsottu, ja uppopumppu ostettu. Sillä tyhjentäminen sujuikin sitten kohtuullisen nopeasti.
Osa 3: Pumppu
Käsipumppu itsessään on jo oman lukunsa ansainnut. Se oli nimittäin melko tukevaa tekoa – rautaa päästä varpaisiin – ja siksi melko painava. Tai siis erittäin painava, ja vielä ns. yläpainoinen, koska itse pumppu on VALUrautaa. Tämä teki sen nostamisen pois kaivosta käsittämättömän vaikeaksi. Kuvittele itseäsi nostamaan käsipelillä suurin piirtein kohtisuoraan ylöspäin viiden metrin pituista rautatankoa, jonka päässä on valurautainen paino… Jotenkin saimme sen kuitenkin vempuloitua pois kaivosta.
Pumpun kanssa kävi muutakin kivaa. Yritettiin aluksi selvittää syytä siihen, että pumppu ei toiminut. Ajateltiin, että jos se ei vaikka yllä veteen, ja ajateltiin säätää pumppua alaspäin. Pumpussa on kaulus, joka on pultattu kiinni sekä kaivon kanteen (siinä vaiheessa tekemäämme väliaikaiseen kanteen) että pumpun varteen. Ruuvattiin irti tuo pumpun kaulus sekä kannesta että putkesta, ja sitten mies nykäisi väliaikaisen kannen pois, että nähdään, mitä kaivossa tapahtuu. Minä pidin pumpusta kiinni – mutta kukaan ei tietenkään pitänyt kauluksesta kiinni ja se mulahti sinne kaivoon putkea pitkin liukuen.
No siinä pääsi kyllä pari kirosanaa. Mutta koska ollaan hyvin neuvokkaita ihmisiä, saatiin hinattua kaulus takaisin ylös rautaharavalla ja vesikourujen putsaustyökalulla. Sitten jo vähän nauratti, että jos nekin olisivat pudonneet, ja kaivonkatsomisporukka olisi tullut sitä tarjousta tekemään…
Osa 4: Putsaus
Kaivon putsaus alkoi heti, kun oli saatu se suunnilleen tyhjäksi vedestä. Mies meni tikkailla kaivoon ja katkoi enimmät kaivonrenkaiden saumoista puskeneet juurakot. Näytti siltä, että jollain lähikoivuista oli ollut aika kova jano.
Kun kasvusto oli saatu poistettua kaivon seinistä, piti kaivo vielä tyhjentää pohjamateriaalista. Kaivon pohja on kalliota, ja irtonainen aines otettiin mahdollisimman tarkasti pois. Sitä oli hyvin vähän – onneksi, koska kaivossa oli todellakin melko ahdasta työskennellä.
Tarkoitus oli vielä desinfioida kaivo, mutta se kilpistyi siihen, että apteekki sanoi ei. Riittävän tymäkkää vetyperoksidia ei ollut lupa yksityishenkilöille myydä. Päätettiin, että mennään ilman ensin, ja vesinäytteen jälkeen päätetään tilataanko desinfiointi erikseen.
Osa 5: kunnostus
Kun kaivo oli siisti ja puhdas, mies tilkitsi vielä saumat betonilaastilla. Kaivon pohjalle tulee suodatinhiekkaa, ne tilattiin Vipen verkkokaupasta, samoin kuin uusi kaivonkansi ja siihen sopivat tykötarpeet. Muita kunnostustoimia ei tällä erää tarvittukaan, tarkoitus oli vielä koko urakan jälkeen pumppailla kaivoa pariin otteeseen tyhjäksi, että saadaan vesi vaihtumaan. Enää piti asentaa kaivoon uusi kansi ja vanha pumppu takaisin.
Kaivonkannen asennus oli sekin 1 mies + 1 nainen miehityksellä oma lukunsa. Pyöritettiin kansi kaivon viereen, laitettiin lankkuja kaivon päälle ja köyden avulla laskettiin kansi paikalleen. Kun kansi oli suunnilleen kohdallaan, irrotettiin köysi ja poistettiin lankut yksi kerrallaan. Se meni yllättävän hyvin, vaikka etukäteen hirvitti melko paljon. Onneksi kansi ei mitenkään päin mahtunut putoamaan kaivon pohjalle…
Kaivon kannen tiivistyskään ei ollut ihan helppo juttu (MIKÄÄN tässä urakassa ei ollut!). Kansipaketin mukana tuli kyllä tiiviste ja ohje. Mutta ohje oli (kuten ne usein ovat) tehty sellaiselle henkilölle, joka jo osaa asian. Tiiviste piti asentaman ylimpään kaivonrenkaaseen – mutta renkaassa on kolme pintaa, johon tiivisteen voi liimata: huulloksen yläpinta, pystypinta ja alapinta.
Ohjeessa ei (tietenkään) sanottu, mihin noista pinnoista se laitetaan, joten jouduimme yrityksen ja erehdyksen kautta kokeilemaan. Ei varmaan edes tarvitsisi mainita, että päädyimme oikeaan (eli alapintaan) viimeisenä. Ja joka kokeilun jälkeen kansi pois ja tiivisteen uudelleenkiinnitys. Viimeisellä (ja oikealla) kerralla teippi oli jo niin töhnässä, että tiiviste ei enää pysynyt paikoillaan. Se olikin vähän jännää, kun tiiviste laitettiin lopulta paikoilleen niin, että mies ihan vähän nosti kantta, ja minä työnsin sormilla tiivistettä paikalleen. Mutta tässä sitä vaan kirjoitellaan ihan täysillä sormilla, eli eipä siinä mitään.
Osa 6: Pumpun asennus
Näiden kaikkien käänteiden jälkeen olikin taas vähän päänraapimista, kun piti pumppu saada takaisin kaivoon. Vähän miehen kanssa kaksistaan käsipelillä mallailtiin sitä, mutta todettiin se ihan yksinkertaisesti täysin mahdottomaksi. Kannessa oleva reikä, johon pumppu piti osuttaa on halkaisijaltaan n. 20 senttiä, ja pumpun varsi on täysin joustamaton ja mittasuhteet kuten aikaisemmin kuvattu – ei tule mitään.
Onneksi tunnemme yhden seikkailuhenkisen ja äärimmäisen taitavan traktorimiehen. Esitimme hänelle ongelmamme, ja johan alkoi tapahtua. Traktorin trukkipiikkiin kiinnitettiin liinoilla arviolta 4-5 metriä pitkä nelosnelonen. Tämän viritelmän päähän kiinnitettiin (myös liinoilla) itse pumppu, ja sen jälkeen tuttavamme, tämä armoitettu taitaja, sujautti pumpun kaivoon kuin langan neulansilmään! Valitettavasti juuri tästä vaiheesta ei ole kuvaa, koska kuvaaja joutui lähtemään pois ja kaikki muut paikallaolijat olivat hommassa kiinni ns. hands on.
Osa 7: Se toimii sittenkin
Kun pumppu oli saatu onnellisesti kaivoon ja pientä rassausta tehty sen sisuskaluihin, pääsimme toteamaan, että lopussa kiitos seisoo. Vettä tulee pumpun täydeltä, ja alun ruostepurskahdusten jälkeen se on kirkastunut ihan veden näköiseksi.
Ennen talvea teetämme vielä vesianalyysin ja katsomme voimmeko päästä vaikka ihan ekan kerran mökkisaunaan ja peseytymään oman kaivon vedellä.
