Kesällä 2025 rakensimme saunan päätyyn orangerian. Kirjaimellisesti ottaen rakennus ei ole orangeria, koska emme lämmitä sitä emmekä talveta siellä sitruksia. Mutta siksi me sitä ollaan päätetty kutsua. Orangeria on rakennettu suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaaleista. Tässä kirjoitussarjassa käydään läpi koko rakennusprojekti vaihe vaiheelta, muistelemme työn eri vaiheita suunnittelusta ja perustuksista aina valmiiseen orangeriaan asti.
Ennen kuin päästiin rakentamaan orangeriaa, piti ensin purkaa pois saunan päädyssä oleva pieni lautarakennus. Emme tiedä oikeasti mikä rakennuksen käyttötarkoitus on ollut, mutta jostain syystä rupesimme aikoinaan kutsumaan sitä Possulaksi. Tuskin siellä mitään possuja on pidetty, mutta jotain tuntematonta tarkoitusta varten höskän päädyssä oli matala ovi, siitä ainakin possut olisivat mahtuneet kulkemaan.
Possula kaikessa komeudessaan
Me olemme käyttäneet Possulaa varastona ruohonleikkurille ja muille puutarhakoneille, ja kaikenlaiselle muullekin sellaiselle tavaralle, jota voi säilyttää kylmässä varastossa. Possulaan asennettu Biolanin kompostikäymälä toimitti myös ulkovessan virkaa silloin, kun meillä ei vielä ollut sisävessaa Elviiralla.
Possula oli paitsi ruma, myös ns. teknisen elinkaarensa päässä. Katto vuoti jo, ja lahoa vähän siellä ja täällä, siispä purkuhommiin. Possula oli onneksi melko pieni ja yksinkertainen rakenteiltaan, ja siksi helppo purkaa. Aluksi kuviteltiinkin, että se on päivä, ja Possula on sileänä, mutta kyllä siinä kuitenkin vähän toista päivää meni.
Tämä ilmiö muuten toistui pitkin matkaa: lähtökohtaisesti kaikkeen meni joko vähän tai yleensä paljon enemmän aikaa kuin kuviteltiin.
Purkamisesta tulee tietysti aina jätettä. Meillähän on sellainen suhtautuminen purkujätteeseen, että aina otetaan talteen mahdollisimman paljon, ja vain oikeasti huonokuntoinen tai muuten käyttökelvoton viedään jäteasemalle. Possulan purkamisen jälkeen tontille ilmestyi taas yksi purkulautojen taapeli. Kokemuksesta viisastuneena tällä kertaa poistettiin kaikki naulat ennen taapelointia, eli puutavara on nyt suoraan käytettävissä, kun se aika tulee.
Kun Possula oli purettu, paljastui iloinen yllätys: tontin paras näköala oli ollut Possulan takana piilossa. Eli ihan mahtava paikka lasiseinäiselle orangerialle, jossa on tarkoitus myös istuskella ja viettää aikaa.
Mikä näkymä paljastuikaan!
Blogisarja orangeriasta löytyy kokonaisuudessaan täältä: Orangeria
Kesällä 2025 rakensimme saunan päätyyn orangerian. Kirjaimellisesti ottaen rakennus ei ole orangeria, koska emme lämmitä sitä emmekä talveta siellä sitruksia. Mutta siksi me sitä ollaan päätetty kutsua. Orangeria on rakennettu suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaaleista. Tässä kirjoitussarjassa käydään läpi koko rakennusprojekti vaihe vaiheelta, muistelemme työn eri vaiheita suunnittelusta ja perustuksista aina valmiiseen orangeriaan asti.
Tästä……tähän
Orangerian rakentaminen ei oikeastaan alkanut vuonna 2025, vaan olemme valmistautuneet siihen henkisesti jo pitkään. Varmaan jo viimeisen 10 vuoden ajan ollaan katseltu kuvia orangerioista ja tiilisokkelikasvihuoneista, haaveiltu ja suunniteltu sellaisen rakentamisesta. Kun hankittiin Elviira vuonna 2021, oli orangeria yksi pitkän tehtävälistan asioista.
Käytännön tasolla urakka alkoi jo pari-kolme vuotta aikaisemmin, kun aloimme kerätä tiiliä. Koko orangeriaidea oli lähtenyt liikkeelle tiilisokkelista, ja purkutiili tuntui sopivalta materiaalilta siihen. Emme halunneet “tehdastekoisen” näköistä rakennusta, purkutiilien värit ja koot vaihtelevat ja lopputulos näyttää heti rustiikkiselta. Ja kierrättäminen on vastuullista ja järkevääkin, tiilet ovat yleensä käytettynäkin ihan hyvässä kunnossa.
Tiiliä ei tietenkään löytynyt kerralla kaikkia yhdestä paikasta. Pieni tiilipesämuna meillä oli jo ennestään edellisen talon leivinuunin purkamisen jäljiltä (vähän hassulta tuntui muuttaa tiiliä, mutta tarpeeseenpa tulivat lopulta). Elviiralta löytyi myös jonkun verran vanhoja tiiliä. Vanhan leivinuunin kohdalta tuvasta purettiin myös itselyötyjä savitiiliä, mutta ne olivat niin murenevaisia, että eivät sopineet sokkeliin. Mutta niidenkin joukosta löytyi aarre, tiili uteliaan asiantuntijan leimalla.
Luontevin paikka etsiä tiiliä oli Tori.fi. “Purkutiiliä”-hakuvahti tuotti meille lopulta osuman: ihan kaupunkikodin läheltä löytyi puretun takka-leivinuunin tiilet. Toinen jättipotti tuli melkein Elviiran naapurista, kun tuttavat halusivat päästä eroon isosta kasasta vanhoja tiiliä. Vähitellen pihan perälle kertyi kunnon tiilikasat, ja siellä ne sitten odottivat pari-kolme vuotta.
Tämä näkymä on koristanut pihaamme usean vuoden ajan
Tiilet olivat siis periaatteessa valmiina, kun lopulta tuli oikea aika orangerian rakentamiseen, mutta käyttövalmiita ne eivät ihan sellaisenaan olleet. Suurimmassa osassa tiiliä oli muurauslaastia, toisissa enemmän, toisissa vähemmän. Osa tiilistä oli isoina möhkäleinä kiinni toisissaan, jopa viisi tai kuusikin tiiltä yhdessä kasassa. Ne piti ensin irrottaa toisistaan ja sen jälkeen naputella joka tiili mahdollisimman puhtaaksi vanhasta laastista.
Se oli aika hidasta työtä, mutta samalla tiilet tuli inventoitua, ja saatiin ymmärrys siitä, kuinka paljon eri kokoisia tiiliä meillä on. Laastijätettä kertyi yllättävän paljon, säkitettiin se vanhoihin multasäkkeihin (nekin siis kannatti säästää) ja vietiin jäteasemalle. Sieltä ne päätyvät ilmeisesti vielä johonkin hyötykäyttöön.
Vaikka itse rakentaminen oli iso urakka, tämä valmisteluvaihe oli tavallaan ihan oma projektinsa, joka vaati kärsivällisyyttä ja luottamuksen siihen, että joskus vielä päästään rakentamaan. Tiilien kerääminen, lajittelu ja puhdistaminen vei paljon aikaa. Joka tiileen on koskettu ainakin viisi kertaa urakan aikana: hankintavaiheessa lastattaessa ja purettaessa, purkamisen jälkeen pihan perälle säilytykseen siirrettäessä, vanhan laastin putsaus- ja lajitteluvaiheessa ja lopulta muuratessa. Mutta kyllä se silti oli vaivan arvoista, ja jos nyt aloitettaisiin, niin samalla tavalla tehtäisiin.
Niitty on kaunis elementti puutarhassa. Niitty tarjoaa myös erilaisille pörriäisille paljon ravintoa, ja kaiken bonuksena se on myös helppohoitoinen. Niityn voi perustaa vaikka kuinka pienelle alueelle, ja vaikka muuttaa osan nurmikosta niityksi.
Niityn maa ei saa olla ”voimakasta”, eli niittyä ei lannoiteta vaan pikemminkin pyritään köydyttämään. Hoitotoimeksi riittää yleensä se, että loppukesästä kasvusto niitetään, kun kukat ovat kukkimisensa kukkineet. Niitettyjen kasvien annetaan olla niillä sijoillaan, kunnes ne ovat kuivuneet, ja sitten varistellaan siemenet maahan ja kerätään varret pois. Sillä lailla maa ei saa ravinteita maatuvista varsista. Niittyohjeita löytyy netistä paljon, tässä yksi linkki Ylen juttuun.
Meillä on tontin sivussa ”joutomaa”kaistale, joka on hankittu vesi- ja viemäriputkituksille. Siellä siis maan alla kulkee putket, ja periaatteessa maan pinnalle voi istutella mitä vaan, mutta riskinä on, että joskus voi joutua kaivamaan putket esiin. Jos tuota riskiä ei olisi, niin paikka olisi hyvä hedelmätarhalle, mutta nyt ollaan päädytty siihen, että yritetään muuttaa se niityksi.
Tässä meidän ”niityntekele”
Niityn perustaminen ei ole kovin hätäisen hommaa. Jos niityksi suunnitellulla alueella kasvaa ennestään jotain ”ei niittymäistä”, on se jotenkin poistettava, ja jos maa on kovin voimakasta, se pitää köyhdyttää. Parhaat niityt syntyvät luonnostaan monen vuoden kuluessa, niin kuin esim. meidän tontin vieressä oleva kesantopelto, josta tämä meidänkin kaitale on lohkaistu. Siinä on kasvanut mitä on kasvanut, ja loppukesästä kasvusto on niitetty matalaksi ja kerätty pois myöhemmin. Nyt siellä kasvaa laajalla alueella sinistä kellokukkaa, ja muu kasvusto on harventunut. Tämä on tapahtunut sen viimeisen kolmen vuoden aikana, kun me olemme Elviiralla asuneet.
Vain muutaman kymmenen metrin päässä näyttää tältä.
Tähän hitaaseen tapaan on meidänkin tyytyminen – periaatteessa tarmokkaalla kitkemisellä ja maan köyhdyttämisellä esim. hiekkaa lisäämällä voisi prosessia nopeuttaa, mutta se vaikuttaa suorastaan kokopäivätyöltä.
Meidän tulevalla niityllä kasvaa nyt monenlaista. Ollaan istutettu sinne mm. tarha-alpia ja auringontähtiä, ja ne saavat olla siellä niin kauan kunnes leviävät liiaksi. Myös mäkimeiramia ja minttua olen tökännyt kasvamaan, koska ovat hyviä pörriäiskasveja. Sinne on myös ilmaantunut jonkun verran sinistä kellokukkaa (ehkä kissankelloa), niittyleinikkiä ja muutama kurjenpolviesiintymä, eli vähän niittymäistä jo. Sitten siellä on tuoksuvatukkaa, joka on siirtynyt viemärikaivuiden seurauksena etupihalta, nämä kitketään sitä mukaa kun niitä huomataan.
Heiniä siellä kasvaa useita eri lajikkeita. En lähtenyt selvittämään, mitä ne ovat, mutta sen verran netistä katsoin, että Suomessa on 287 lajia erilaisia heiniä! Jos jotakuta kiinnostaa, niin täältä löytyy lisätietoa asiasta. Niittyasioissa heinät ovat kuitenkin poistettavien kasvien listalla, vaikka ovatkin kauniita, kun tuulessa heilahtelevat.
Heinät ovat kyllä kauniita, mutta tukahduttavat kukkaset.
Näiden lisäksi siellä on laaja kirjo kaikenlaisia rikkakasveiksi luokiteltavaa: peltokortetta (tälle ei voi mitään, sen kanssa on vain elettävä), vuohenputkea (helppo hallita niittämällä, mutta jätetään pienelle alueelle pörriäisten iloksi), nokkosta, hevonhierakkaa ja paljon paljon muita.
Suunnitelma on seuraava: niitämme alueen 2-3 kertaa kesässä, ja poistamme niitot saman tien pois, että esim. heinät eivät pääse siementämään. Olen kylvänyt alueelle unikoita ja erilaisia niittyseoksia, ja niiton tarkoitus olisi paitsi köyhdyttää maata myös tehdä tilaa ja päästää valoa siemenille. Niittäminen hoidetaan pääasiassa viikatteella, koska sillä tavalla pystytään paremmin hallitsemaan niittokorkeutta. Tavallinen trimmeri olisi toinen vaihtoehto, mutta suurin osa niitettävistä kasveista on niin vankkoja, että ainakaan meidän trimmeri ei niihin pysty. Niittotrimmerissä taas on vain yksi korkeus, eli se vetää ihan maanpintaa myöten, ja siinä menisi sitten samalla jo mahdollisesti itäneet unikot ja muut.
Tätä toistetaan muutama vuosi, ja toivottavasti vuosi vuodelta niittykukkien määrä lisääntyy ja muiden kasvien määrä vähenee.
Iso osa tontistamme on tällä hetkellä kaikenlaisen purkutavaran varastontipaikkana. Olemme säästäneet kaiken käyttökelpoisessa kunnossa olevan: puretut ikkunat, lattialaudat, seinäpaneelit jne. Keväällä naamioin yhden lautataapelin kesäkukkaistutuksella, nyt kukat ovat kukkimisensa kukkineet, ja paikalle tuli muuta käyttöä,
Yksi purkulautataapeleista oli aika näkyvällä paikalla, ja (aivan oikein) ennustin, että se tulee olemaan siinä useamman vuoden. Rupesin miettimään, miten sen saisi näppärästi naamioitua. Paikka on aurinkoinen ja valoisa, ja aika sopiva kahvittelulle. Rahtasin taapelin eteen muutaman tarpeettoman oven ja tontilla pyörineet valuverkot pystyyn ovien eteen. Köynnöstuki oli valmis.
Noiden ovien taakse kätkeytyy lautataapeli, jossa on mm. porstuan vanhat lattialaudat.
Tontti on täynnä rikkaruohoja, joten en voinut suoraan istuttaa mitään tuohon(kaan) kohtaan. Helpointa tässä kohtaa oli tehdä kohopenkki, johon taimet istutetaan. Reunukseksi väsäsin matalan pajuaidan, eli pujottelin pajun oksia maahan pystytettyjen tolppien välistä. Tässä ei nyt paljon Strömsötä leikitty, reunus ei tule varsinaisesti näkymään mihinkään, joten vähän krouvimpikin malli kelpasi hyvin.
Eihän se kovin taidokas ole, mutta ajaa asiansa kohopenkin reunuksena.
Sitten vaan biokangas penkin pohjalle, multaa päälle ja taimet maahan. Penkin reunoille istutin kesäkukkia kukkaruukkuihin ja eteen laitoin pari loppuunkäytettyä räsymattoa. Sitten vielä tuolit ja pöytä, ja kahvipaikka on valmis.
Tässä kahvittelupaikka reilun kuukauden päästä rakentamisesta. Punaiset kosmokset saivat pian seurakseen keltaisia kosmoksia ja erilaisia daalioita. Kaikkein kukkemmista ajoista ei (tietenkään) ole kuvaa.Kosmokset ja tuoksuherneet olivat hyvä valinta tähän. Kukinta oli runsasta, ja kukkia riitti maljakkoonkin.
Kesä oli ja meni (ja taidettiin me pari kertaa ehtiä tuossa istuakin). Nyt syyskiireistä tärkein on varmistaa, että kaikki kukkapenkkeihin istuttamista odottavat taimet saadaan maahan hyvissä ajoin ennen pakkasia.
Kukat vetelevät viimeisiään. Aika ottaa tämä paikka muuhun käyttöön
Kaikki kukkapenkin pohjat pitää meillä tosiaan kaivaa: vanha maa poistaa, laittaa kaivannon pohjalle rikkaruohoeste ja laittaa uutta multaa päälle. Viime viikolla ymmärsin, että en mitenkään ehdi kaivaa tarpeksi penkkiä, että saisin kaikki taimet istutettua, eli jonkunlainen väliaikainen istutus on kyhättävä.
Hokasin, että kahvittelupaikan alla olevat matot ovat enimmät rikat tukahduttaneet, joten se kävisi hyvin väliaikaisesta istutuspaikasta. Tuumasta toimeen: siirsin kaikki kukkauruukut uuden kasvihuoneen viereen, ja myös pöytä ja tuolit saivat uuden paikan. Matot pois, pieni muokkaus ja vähän lisämultaa maahan. Melkein kaikki taimet mahtuivat tähän valeistutukseen hyvin, ja jos en niitä ensi keväänä vielä ehdi siirtää varsinaiseen paikkaansa, niin voivat tuossa elellä vaikka koko ensi kesän,
Kahvipaikan tilalla on nyt valeistutus. Paras istutuspaikka tämä ei ole, koska koivu on reilun parin metrin päässä. Mutta kyllä tämä ainakin vuoden verran menee, kun vaan muistaa kastella.Kahvipaikka siirrettiin kasvihuoneen viereen. Siihen paistaa mukavasti aurinko, ja ainakin eilen hyvin tarjettiin päiväteet siinä juoda. Kasvihuoneen ikkuna-aukot on pressutettu, koska ikkunoita ei vielä saa paikalleen. Se on muuten sitten ihan toinen tarina vielä.
Laventelia voi hyvin kasvattaa ainakin eteläisessä Suomessa. Kun on yhden laventelipuskan saanut hyvään kasvuun, sitä voi lisätä helposti uusiksi taimiksi.
Laventeli vaatii kasvupaikakseen hyvin läpäisevän kalkkipitoisen maan ja lämpimät olosuhteet. Kuivuus ei sitä kesällä häiritse, mutta talvimärkyyttä se ei kestä. Olen yleensä talveksi peitellyt laventelit havuilla, mutta olen myös kuullut, että ne ovat talvehtineet ihan paljainakin.
Laventelipenkki vanhalla pihallamme. Tässä on takana todella kuiva kesä, kertaakaan emme kastelleet laventelia.
Laventeli on ikivihreä kasvi, eli maanpäälliset osat eivät kuole talvella. Kun kasvukausi alkaa, laventelia suositellaan leikattavaksi, että se tuuheutuu. Näistä leikatuista oksista saa pistokkaita, joista saa sitten aikanaan uusia taimia.
Pistokkaista lisääminen on myös siitä hyvä lisäämistapa, että silloin uusista taimista tulee varmasti samanlaisia kuin alkuperäinen kasvi. Eli jos laventelisi on talvehtinut hyvin, niin uudetkin taimet todennäköisesti kestävät talven.
Laventelin pistokkaita istutusta odottamassa.
Pistokkaita voi tehdä oksista, jotka eivät vielä ole puutuneet. Karsi oksista alimmat lehdet pois ja katkaise latva. Tökkää pistokkaat istutusmultaan niin, että ne ovat ihan ruukun reunan lähellä. Silloin ne eivät kärsi liiasta märkyydestä.
Pistokkaat ruukutettuna ja typistettyinä.
Tänä kesänä omat pistokkaani onnistuivat todella hyvin. Ruukutin ne huhtikuun lopussa, ja nyt niissä oli jo isot juuret.
Laventeli viihtyy Elviiralla navetan edessä, joka on tontin aurinkoisin paikka. Ostin siihen kesällä toisen taimen, jonka vakuutettiin olevan vaaleansininen tähkälaventeli, mutta se olikin punainen tupsulaventeli. Otin sen pois ja istutin pistokkaista sen paikalle kaveria vanhalle taimelle.
Tämä kuva on heinäkuulta. Tässä uusi laventelin taimi alkaa jo paljastaa todellisen värinsä.
Uuden penkin tein saunan edustalle, johon myös paistaa aurinko suurimman osan päivästä. Kaivoin istutuskuopan, laitoin pohjalle muovittoman biokankaan ja istutusalustaksi ihan perus säkkimultaa, johon lisäsin vähän kalkkia ja kaikki vermikuliitit mitä mulla oli jäljellä. Katsotaan oliko tämä seos nyt hyvä, se nähdään keväällä. Tähän penkkiin pääsi siemenistä kasvatettuja taimia, pistokastaimia ja se punainen tupsulaventeli (vaikka en siitä oikein tykkääkään).
Peukut pystyyn, että talvehtiminen onnistuu! Parin vuoden päästä tässä toivottavasti jo tuoksuu ja perhoset pörräävät.
Tämä kesä oli meille erilainen kesä. Oltiin jo kuukausia sitten päätetty, että keskitytään pääasiassa hommiin Elviiralla ja jätetään muut hommat niin vähälle kuin pystytään. Talon laajennusurakka on nyt siinä vaiheessa, että suurin osa töistä pystytään tekemään itse, ja se on tosi hidasta, jos kaikki olisi jäänyt viikonloppuhommiksi.
Loman alussa räknäiltiin vähän, mitä voisimme kuvitella saavamme tehdyksi tulevien viikkojan aikana. Tavoite-sanaa ei käytetty, koska kuitenkin oli kyse lomasta. Mies aikoi keskittyä keittiön kattoon ja lattiaan, ja minun työlistani koostui erilaisista pienistä ja isommista hommista.
Yleisesti ottaen ajattelimme, että saisimme keittiön siihen kuntoon, että voitaisiin ruveta ripustelemaan kaappeja seinille.
Handy Husbandin työlista
Miehen hommiin siis kuului keittiön katon ja lattian tekeminen. Katto tehtiin leveästä ponttilaudasta, joka maalattiin ensin kahteen kertaan Virtasen Maalitehtaan Paneelimaalilla (samalla, jolla on jo tuvan ja kamarin katot maalattu – uskomattoman riittoisaa tavaraa). Kattopaneelit tehtiin meille ihan mittatilaustyönä Tunnepuu Oy:ssä. Mies sai pojasta apua katon laittamiseen, mikä oli kyllä ihan välttämätöntä, koska osa laudoista oli koko keittiön mittaisia. Katto ei vielä ihan valmis ole, siitä puuttuu pari hienoa lisäelementtiä, joten tähän palataan myöhemmin vielä.
Nämä kaksi miestä laittoivat reilu 10 vuotta sitten edellisen katon yhdessä. Nuorempi remonttimies on sen jälkeen aika paljon kasvanut.
Lattian laatoittamisestakin tulee vielä ihan oma tarinansa, tässä nyt lyhyesti vaan totean, että hieno tuli, ja kesäloman aikana valmiiksi niin kuin suunniteltiinkin.
Melkein valmis lattia.
Oma työlista
Mulla oli aika pitkä työlista kesälomalle. Osa hommista oli niinkin yksinkertaisia, kuin taimen ostaminen ja istuttaminen, mutta lisäsin ne listalle, koska on niin mukava merkkailla asioita tehdyksi :).
Osa hommista oli sitten aika työläitäkin. En harrasta instassa niitä kuvia, jossa kuvataan alkutilanne, ja sitten napsautetaan sormia ja näytetään lopputulos. Useissa projekteissa on niin monta välivaihetta ja kymmeniä työtunteja, että en halua antaa sellaista kuvaa että se on ihan niks naks vaan. Varsinkin kun usein se tekeminen juuri on niin mukavaa. Monesta näistä asiasta on tulossa vielä omat juttunsa, joten tähän laitan nyt kuitenkin vaan ennen ja jälkeen kuvia.
– keittiön tapetointi✅ – keittiön maalaus✅ – listojen maalaus ✅
Keittiö tuli seinienkin osalta valmiiksi, niin kuin suunniteltiinkin. Yhdelle seinälle laitettiin kuviotapetti ja kolmelle muulle tuli kipsilevyn päälle makulatuuri ja maali. Mies oli tehnyt pakkeloinnit jo aikaisemmin, joten pääsinkin ihan suoraan aloittamaan tapetoinnista ilman mitään alkuvalmisteluita. Keittiön lattia- ja kattolistatkin on nyt maalattu, ja odottavat vaan, että ”joku” laittaisi ne paikalleen.
Ihana tapetti keittiössä on Vanajan mallistoa. Listat maalattiin kamarin lattiamaalilla, toimii oikein hyvin.
– talon maalaus (vielä kesken)
Talon maalaus oli ehdottomasti isotöisin homma lomalle, vaikka maalasimme vain laajennuksen. Myös vanha osa pitää maalata, mutta se jää todennäköisesti ensi kesään. Pieni osa laajennuksen takaseinästä on vielä maalaamatta – syynä on räystäslaudoituksen alla lymyilevä ampiaispesä, jonka asukkaat alkoivat muodostua riskiksi. Jatketaan tämän kanssa myöhemmin syksyllä. Virtasen 4-öljyn maalilla voi onneksi maalata vaikka pakkasella! Maalauksestakin tulee lisää juttua erillisessä kirjoituksessa.
Onneksi vain tämä pieni pätkä piti maalata korkeilta tikkailta. Mies huimapäisempänä maalasi, minä vahdin tikkaita.
Nämä istutukset ovat juuri niitä äkkiä tsekattuja hommia. Mutta niin tärkeitä.
Pensasmustikat istutin puolivarjoon happamaan maahan. Kuunliljat eristin varmuuden vuoksi, koska ne on ostettu puutarhalta, josta minulla ei ole kokemuksia.
Erityisen iloinen olin siitä, että sain viimein risukasat pois ja keittiöpuutarhan valmiiksi. Myös ruukkuhuoneen siivousurakka oli tosi mieleinen homma, ja lopputulokseenkin olin tyytyväinen. Ja kun kanttaa kukkapenkkejä, tulee melkein sellainen tunne, että piha olisi jo ns. valmis.
Tältä näyttää keittiöpuutarha nyt, ihana minusta!
Pari hommaa jäi vielä kesken tai kokonaan tekemättä. Porstuaan jätetään pieni pätkä hirsiseinää näkyviin, ja kuvittelin laittavani sen valmiiksi loman aikana: pesu, hionta ja öljyäminen. Mutta sitä pitää vielä tutkia vähän tarkemmin – voi olla että lyödään siihenkin lopulta levyt päälle, katsotaan nyt.
Sängynpäädyn askartelu vanhasta peiliovesta tuli myös aloitettua, ja tarkoitus ihan lähiaikoina tehdä loppuun asti. Olisi jo kiva päästä yöpymäänkin Elviiralla, ja ihan oikeassa sängyssä.
Ja se yksi purkutiilikasa, joka viime talvena romahti on vielä kasaamatta. Katsotaan ehdinkö ennen lumia.
Minulla on Elviiralla sellainen ylellisyys kuin ruukkuhuone. Se ei ole puutarhavaja (sellainen rakennetaan erikseen), vaan ulkorakennuksessa oleva kapea huone, jonka olen varannut kukkaruukkujen ja kylvötarvikkeiden säilytykseen.
Ruukkuhuone on todellakin pitkä ja kapea, ja siksi ei kaikista käytännöllisin oikeastaan minkäänlaisen tavaran säilytykseen. Siitä syystä se alkoikin vähitellen täyttyä ns. ovelta päin, eikä sieltä lopulta löytänyt oikein mitään.
Tältä näytti ruukkuhuone ennen siivousta.
Mulla oli ruukkuhuoneessa myös kaikenlaista tavaraa, jotka olin muutossa vain sinne työntänyt, kun ei ollut aikaa niitä käydä tarkemmin läpi.
Nyt siivosin huoneen läpikotaisin, ensin tyhjensin sen ja kävin kaikki tavarat läpi. Sieltä löytyikin monenlaista, mm. sammakkopatsaat, jotka olin unohtanut omistavani.
Viime syksynä olin jo vähän aloittanut hyllyjen rakentamista huoneeseen. Käytin niihin porstuasta purettuja lattialautoja.
Viime vuonna rakennetut hyllyt.
Koska tila on niin kapea, toiselle seinälle ei pysty samanlaisia hyllyjä laittamaan. Mittailin sekä tilan että itseni korkeutta, ja katsoin hyvän korkeuden pitkälle hyllylle – niin että pää ei pauku siihen joka kerta huoneessa asioidessa. Sekin hylly on porstuan lattialautaa.
Hyllyn alle naulasin ritilöitä, joihin saa tavaraa roikkumaan ilman että ne paljonkaan vievät tilaa. Ässäkoukkuja tein varastosta löytyneestä rautalangasta.
Löysin muuttotavaroista myös kukkaruukkutelineitä, joita olen joskus pitänyt keittiön ikkunalla ritilään ripustettuina. Niistä tuli nyt hyvät (ja ihan koristeelliset) telineet pienille saviruukuille.
Samoista unohdetuista muuttokasoista löytyi myös pieni kehys. Siinä oli vielä sammalta täytteenä muistona ajasta, jolloin se palveli ovikoristeena. Löysin myös vanhan kaarnanpalan, jonka olen joskus poiminut talteen, koska joku tuholainen oli kaivertanut siihen kauniin kuvion. Näistä kahdesta elementistä askartelin nyt taulun ruukkuhuoneen seinää koristamaan.
En keksi yhtään syytä, miksi ruukkuhuoneessa ei voisi olla taulu!
Viimeistelin ruukkuhuoneen vielä ripustamalla ”prinsessalapioni” ovensuuhun. Siitä se on nopea napata jos tulee kiire istutushommiin.
Alla lopputulos – olen siihen kaikin puolin tyytyväinen. Syksyllä pitää vaan varmistaa, että kevätkylvöihin tarvittavat vermeet on jossain helposti löydettävissä, koska kyllähän tämä tila väkisellä aika täyteen tulee, kun kesäkukkien ruukut tuodaan sisälle talvehtimaan.
Meillä on pyörinyt pihalla vanha puunoksa, johon ripustimme aikonaan kausivaloja ja joulukoristeita yms. Nyt ajattelin tehdä siitä köynnöstuen, mutta maan alle tuleva osa tietysti lahoaa. Päätin kokeilla puun suojaukseen vanhaa konstia, eli hiiltämistä.
Hiiltäminen tarkoittaa puun polttamista niin, että se hiiltyy kunnolla pinnasta. Hiili suojaa puuta lahottajilta, eli sen pitäisi kestää myös maan alla pidempään. Myrkytönkin tämä tapa on, joten sopii hyvin kasvimaahan, niin kuin tässä tapauksessa on karahka meininki upottaa.
Hiiltämiseen löytyy netistä hyviä ja perusteellisiakin ohjeita, minä tein vähän pikaversion ihan puhtaasta kiinnostuksesta. Jos teette vaikka aitatolppia, niin kannattaa vähän enemmän pieteetillä tehdä.
Ihan ekaksi veistin karahkan alapään teräväksi, että sen saa paremmin painettua maahan. Sitten ihan yksinkertaisesti tökkäsin sen hellan uuniin. Muutaman kerran kääntelin eri asentoihin ja ns. annoin palaa.
Puu pitää hiiltää joka puolelta.
Kun mielestäni karahka oli riittävän hiiltynyt sihautin sen sadevesiastiaan. Useamman minuutin liotin sitä, koska yllättävän pitkään poltettu kohta tuntui vähintään lämpimältä.
Keppihän näyttää ihan lohikäärmeeltä! Hetkeä aikaisemmin myös ”silmät” syöksivät tulta.Dippi vesiastiaan. Olen nähnyt ohjeita, joissa sammutus on tehty kastelukannulla, mutta tämä oli sopivasti lähellä.
Sitten vaan karahka maahan ja sopivaan asentoon. Istutin juurelle tuoksuhernettä ja aitoelämänlankaa. Muutaman tukinarun jouduin laittamaan, mutta toivottavasti köynnökset kasvavat pian ne peittämään.
Parin vuoden päästä varmaan nähdään miten tämä homma toimii. Nimittäin jätin hiiltyneen osan vähän lyhyeksi, joten hiiltämätöntäkin osaa meni maan alle. Tieteen nimissä, tietenkin.
Laitettiin muutama viikko sitten ensimmäinen perennapenkki Elviiran pihaan. Penkkiin laitettiin uudet mullat ja multaan sekoitettiin biohiiltä hyvää kaavua edistämään. Biohiilen käyttö on helppoa, kunhan muistaa aluksi lannoittaa kasvualustan ja kastella reilusti.
Biohiili on huokoinen materiaali, joka vähentää maaperän tiivistymistä ja sitoo itseensä kosteutta ja ravinteita. Se myös tehostaa mikrobien ja bakteerien toimintaa – jo muinaiset maanviljelijät ovat kaskiviljelyllä lannoittaneet maitaan. Olen edellisellä pihalla kokeillut biohiiltä pienimuotoisesti, mutta nyt sain Carbons Finlandilta erän erilaisia biohiiliseoksia kukkapenkkiin ja keittiöpuutarhaan käytettäväksi.
Meillä kukkapenkki tehtiin ihan tyhjästä: kaivettiin n. 25 cm syvyinen tila penkille, laitettiin muoviton biokangas pohjalle ja täytettiin kunnollisella, rikkaruohoista vapaalla mullalla. Kaadoin hiilet (n. 10 litraa neliölle) penkkiin ja mylläsin kasvualustan lapiolla ja talikolla sekaisin. Ja sama homma keittiöpuutarhan kasvatuslaatikoille.
Tältä näyttää biohiili. Hiili sekoitetaan huolellisesti kasvualustaan.
Tämän jälkeen olivat vuodossa kaikkein tärkeimmät asiat:
lannoitus ja kastelu
Nimittäin biohiili todella varastoi sekä kosteutta että ravinteita, joten aluksi se imee (lataa) niitä molempia itseensä. Jos kastelun ja lannoituksen laiminlyö alussa, voi kasvien kasvuunlähtö pahimmillaan kärsiä.
Kastelin kasvualustaa sekä pumppamalla kaivosta vettä suoraan mullan päälle että kastelukannuilla, kunnes olin varma, että multa oli kauttaaltaan kastunut.
Tein myös kesäkukille sekoituksen multaa, biohiiltä ja kanankakkaa ja kastelin sen kunnolla ennen ruukutusta. Toiveena olisi, että myöhemmin kesällä kukat pärjäisivät ruukuissakin harvemmilla kasteluväleillä biohiillen ansiosta.
Kesäkukkien multa odottamassa kastelua.
Nyt kun kukkapenkkien laitosta on vähän reilu kuukausi aikaa, on aika arvioida tulosta. Kaikki taimet ovat lähteneet kasvuun tosi hyvin, ja penkissä alkaa olla jopa ahdasta. Olen kastellut ahkerasti kaikkia istutuksia, mutta on kyllä ollut kuumia ilmojakin.
Tältä näyttää kukkapenkki n. kuukausi istutuksen jälkeen. Moni kukka on jo ehtinyt kukkiakin, vaikka suurempia kukkaloistoja odotankin vasta tulevina vuosina.
Sekä kukkapenkkien että keittiöpuutarhan mullassa oli peruslannoitus jo valmiina. Lisäsin silti kanankakkaa suunnilleen pakkauksen ohjeessa mainitun määrän, koska halusin varmistaa, että biohiilellä on mitä varastoida. Ihan pienille taimille siinä taisi olla vähän liikaa, koska osa pikkutaimista näyttää vähän ”palaneilta”. Olisi ollut parempi antaa pikkutaimien juurtua kunnolla ensin ja laittaa lisälannoitteet vasta sitten.
Carbonsin sivuilla on tosi hyvät ohjeet biohiilen käyttöön, ne kannattaa lukaista läpi, linkki ohjesivulle löytyy tekstin lopussa. Mutta jos et ehdi paneutua asiaan tarkemmin, niin muista ainakin LANNOITUS ja KASTELU.
Mulla on vielä biohiiltä jäljellä riittävästi tulevaan ruusupenkkiin. Ruusut ovatkin kuulemma erityisen hanakoita hakeutumaan symbioosiin sienijuurien kanssa – ja niitä juuri biohiilen pintaan kasvaa.
Halusimme keittiöpuutarhan keskipisteeksi ympyrän malisen kasvatuslaatikon. Ympyrän tekeminen ei oikein lankusta onnistu, joten päädyttiin tekemään 10-kulmainen laatikko. Se on visuaalisesti ihan riittävän lähellä ympyrän muotoa, ja minusta oikeastaan vielä hienompikin.
10-kulmion suunnitteluun ja tekemiseen vaadittiin hieman matematiikkaa, ja erityisesti geometriaa. Laatikon halkaisijaksi olimme suunnitelleet n. 80 cm, ja sen perusteella laskeskelimme sivujen pituuden. Ihan justiinsa 80 senttiin ei edes yritetty, joten kaavana käytettiin ympyrän kehän kaavaa, eli ympyrän halkaisija kertaa pii: 80 x 3,14 = 251,2. Koska kymmenkulmiossa on myös 10 sivua, joka palikka pitäisi sahata suunnilleen 25 cm pituiseksi.
Sitten piti miettiä, millaiseen kulmaan palikat sahataan, jotta ne asettuvat nätisti jiiriin – ja muodostavat sen säännöllisen 10-kulmion, mitä tässä nyt tavoiteltiin. Ympyrä on 360 °, ja järkeilymme mukaan 10-kulmion kulma on 36° (koska kymmenen kulmaa).
Teimme ensin purkulaudasta proton. Se oli hyvä idea. Ensimmäisestä mallista ei tullut lähellekään kymmenkulmio, vaan pikkuinen 5-kulmio. Rapsuteltiin jonkun aikaa päätämme ja googlailtiin, kunnes hokasimme, että emme tulleet ajatelleeksi kulman puolittamista. Jokainen, joka on vaikka lattialistoja sahannut jiiriin, tietää, että kun 90 asteen kulmaan sahataan lista, niin silloin sahataan 45 asteeseen. Sama pätee tietysti tällaisessakin projektissa, ja seuraavasta protosta tuli jo oikeanlainen.
Wikipedian mukaan kymmenkulmion jokainen kulma on 144°, ja tämä mysteeri aiheutti minulle käsittämätöntä päänvaivaa: kaiken järjen mukaan jokainen kulma olisi pitänyt sahata 72 ° kulmaan, mutta oikea tulos saatiin tuolla 18°:n kulmalla. Joten uskokaa pois, näin se menee (älkääkä viettäkö koko sunnuntaipäivää tämän miettimiseen, niin kuin minä).
Tässä kuvana, mitä yllä on sanallisesti kuvattu. Laatikon kokoa voi helposti skaalata pidentämällä sivun palikan mittaa, kulma pysyy samana koosta riippumatta.
Sitten sahaamaan laatikon paloja. Käytimme samaa kutosen lankkua kuin muihinkin keittiöpuutarhan laatikoihin. 10 kappaletta täsmälleen samanlaisia paloja tarvittiin, ja sitten ne ruuvattiin kiinni toisiinsa. Ihan täydellisiä jiirejä ei tullut, sahatessa saattaa joku palikka mennä vähän vinoon, eikä lankkukaan joka kohdasta ihan suora ollut. Meillä on semmoinen timpuri, että melkein jo alkoi veistellä saumoja tarkemmaksi, mutta saatiin kuitenkin aikamoisen ähellyksen jälkeen kiristeltyä laatikko riittävän hyväksi. Pari kulmaa vähän irvistää, mutta tässä käyttötarkoituksessa ei haittaa tahtia.
Ennen asennusta mittasin ristimitalla laatikolle keskikohdan, ja sitten täsmättiin laatikko keskikohdan mukaan paikalleen. Lopuksi vielä muoviton biokangas laatikon pohjalle ja mullat laatikkoon.
Laatikkoa täsmätään keittiöpuutarhan ”aukion” keskelle. Meillä käytetään näissä aina ensin mittaa ja sitten katsotaan vielä silmällä. Sinne päin ei tehdä koskaan (paitsi jos minä olisin ainoa tekijä).
Keskilaatikkoon tulee kasvamaan papuja, eli kasveille tarvitaan tuki. Meillä on vanhan aurinkovarjon raato säästettynä tällaisia tarkoituksia varten. Varjon yläosa pystyyn laatikon keskelle ja siemenet maahan. Vähän laitoin alaosaan apunaruja, että pavut pääsevät kiipeämisessä alkuun.
Siinä, valmis kymmenkulmainen kasvatuslaatikko. Lopputulos tyydyttää silmää ja mieltä. Alla vielä kuvat vähän isommasta perspektiivistä, eli aukion laatikko kahdelta eri suunnalta kuvattuna – molemmilla puolilla on keskenään symmetriset kasvatuslaatikot.
