Kesällä 2025 rakensimme saunan päätyyn orangerian. Kirjaimellisesti ottaen rakennus ei ole orangeria, koska emme lämmitä sitä emmekä talveta siellä sitruksia. Mutta siksi me sitä ollaan päätetty kutsua. Orangeria on rakennettu suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaaleista. Tässä kirjoitussarjassa käydään läpi koko rakennusprojekti vaihe vaiheelta, muistelemme työn eri vaiheita suunnittelusta ja perustuksista aina valmiiseen orangeriaan asti.
Orangerian rakentaminen ei oikeastaan alkanut vuonna 2025, vaan olemme valmistautuneet siihen henkisesti jo pitkään. Varmaan jo viimeisen 10 vuoden ajan ollaan katseltu kuvia orangerioista ja tiilisokkelikasvihuoneista, haaveiltu ja suunniteltu sellaisen rakentamisesta. Kun hankittiin Elviira vuonna 2021, oli orangeria yksi pitkän tehtävälistan asioista.
Käytännön tasolla urakka alkoi jo pari-kolme vuotta aikaisemmin, kun aloimme kerätä tiiliä. Koko orangeriaidea oli lähtenyt liikkeelle tiilisokkelista, ja purkutiili tuntui sopivalta materiaalilta siihen. Emme halunneet “tehdastekoisen” näköistä rakennusta, purkutiilien värit ja koot vaihtelevat ja lopputulos näyttää heti rustiikkiselta. Ja kierrättäminen on vastuullista ja järkevääkin, tiilet ovat yleensä käytettynäkin ihan hyvässä kunnossa.
Tiiliä ei tietenkään löytynyt kerralla kaikkia yhdestä paikasta. Pieni tiilipesämuna meillä oli jo ennestään edellisen talon leivinuunin purkamisen jäljiltä (vähän hassulta tuntui muuttaa tiiliä, mutta tarpeeseenpa tulivat lopulta). Elviiralta löytyi myös jonkun verran vanhoja tiiliä. Vanhan leivinuunin kohdalta tuvasta purettiin myös itselyötyjä savitiiliä, mutta ne olivat niin murenevaisia, että eivät sopineet sokkeliin. Mutta niidenkin joukosta löytyi aarre, tiili uteliaan asiantuntijan leimalla.
Luontevin paikka etsiä tiiliä oli Tori.fi. “Purkutiiliä”-hakuvahti tuotti meille lopulta osuman: ihan kaupunkikodin läheltä löytyi puretun takka-leivinuunin tiilet. Toinen jättipotti tuli melkein Elviiran naapurista, kun tuttavat halusivat päästä eroon isosta kasasta vanhoja tiiliä. Vähitellen pihan perälle kertyi kunnon tiilikasat, ja siellä ne sitten odottivat pari-kolme vuotta.
Tiilet olivat siis periaatteessa valmiina, kun lopulta tuli oikea aika orangerian rakentamiseen, mutta käyttövalmiita ne eivät ihan sellaisenaan olleet. Suurimmassa osassa tiiliä oli muurauslaastia, toisissa enemmän, toisissa vähemmän. Osa tiilistä oli isoina möhkäleinä kiinni toisissaan, jopa viisi tai kuusikin tiiltä yhdessä kasassa. Ne piti ensin irrottaa toisistaan ja sen jälkeen naputella joka tiili mahdollisimman puhtaaksi vanhasta laastista.
Se oli aika hidasta työtä, mutta samalla tiilet tuli inventoitua, ja saatiin ymmärrys siitä, kuinka paljon eri kokoisia tiiliä meillä on. Laastijätettä kertyi yllättävän paljon, säkitettiin se vanhoihin multasäkkeihin (nekin siis kannatti säästää) ja vietiin jäteasemalle. Sieltä ne päätyvät ilmeisesti vielä johonkin hyötykäyttöön.
Vaikka itse rakentaminen oli iso urakka, tämä valmisteluvaihe oli tavallaan ihan oma projektinsa, joka vaati kärsivällisyyttä ja luottamuksen siihen, että joskus vielä päästään rakentamaan. Tiilien kerääminen, lajittelu ja puhdistaminen vei paljon aikaa. Joka tiileen on koskettu ainakin viisi kertaa urakan aikana: hankintavaiheessa lastattaessa ja purettaessa, purkamisen jälkeen pihan perälle säilytykseen siirrettäessä, vanhan laastin putsaus- ja lajitteluvaiheessa ja lopulta muuratessa. Mutta kyllä se silti oli vaivan arvoista, ja jos nyt aloitettaisiin, niin samalla tavalla tehtäisiin.
Orangeria Elviiran pihalle -kirjoitussarja jatkuu…