Kesällä 2025 rakensimme saunan päätyyn orangerian. Kirjaimellisesti ottaen rakennus ei ole orangeria, koska emme lämmitä sitä emmekä talveta siellä sitruksia. Mutta siksi me sitä ollaan päätetty kutsua. Orangerian rakennusmateriaalit ovat suurimmaksi osaksi kierrätettyä. Tässä kirjoitussarjassa käydään läpi koko rakennusprojekti vaihe vaiheelta, muistelemme työn eri vaiheita valmisteluista ja perustuksista aina valmiiseen orangeriaan asti.
Rustiikkinen tiilistä tehty kivijalka oli juuri se elementti, joka sai meidät orangeriaurakkaan ylipäätään lähtemään. Oli siis hieno hetki, kun päästiin viimein muuraushommiin. Paitsi että vielä anturan valun jälkeenkin piti tehdä vähän pohjatöitä ennen kuin tiilien muuraus pääsi alkamaan.
Anturan päälle laitettiin vielä yksi kerros lekaharkkoja. Sillä saatiin varmistettua rakennuksen ristimitta. Siihen laitettiin myös raudoitukset, jotka sitoivat harkot yhteen. Harkkokerroksesta tuli näin tukeva pohja tiilien muuraamiselle. Antura on vähän leveämpi kuin kivijalka, ja jäi kokonaan maan alle. Lekaharkkokerros jäi vain osittain maan alle, ja siksi se sai rappauksen päälleen.
Siinä vaiheessa, kun tiilistä kivijalkaa päästiin muuraamaan, oli kesälomakin jo puolivälissä. Viimeistään tässä vaiheessa ymmärsimme, että emme ehdi saada rakennusta valmiiksi tälle kesää. On hämmästyttävää, miten joka ikisen projektin alussa sitä systemaattisesti aliarvioi työmäärän ja yliarvioi käytettävissä olevan ajan. Oppimiskäyrä on tässä suhteessa olematon, mutta toisaalta kun ei ole mitään tarkkaa määräaikaa, niin riittää, kun aikataulun venymisen hyväksyy. Hyväksymisprosessi teettää myös vähän töitä, mutta se ei sentään ole fyysistä.
Eri puolilta haalimamme tiilet olivat keskenään eri kokoisia sekä leveydeltään että korkeudeltaan. Myös tiilien sävyt olivat erilaisia. Sävyasia ei meitä mitenkään haitannut, koska tarkoituskin oli tehdä elävää pintaa, joka ei näytä uudelta tai tehdastekoiselta.
Tiilien kokoasia sen sijaan vaikutti paljonkin muuraukseen. Tiilien lajittelu oli osittain tässä vaiheessa tehty, mutta paljon valikointia tehtiin ihan lennossa sitä mukaa kun työ edistyi. Mikä tietysti tarkoitti sitä, että työ oli aika hidasta.
Kivijalkaa varten valikoitiin erityisesti tiilivaraston vanhimmasta päästä olevia tiiliä. Samankorkuisia tiiliä ei ollut koko kivijalan määrää, joten jokaista tiilikerrosta varten piti erikseen valita samankorkuiset tiilet. Tällä tavalla saumoista saatiin samanpaksuisia, kun muurauslaastilla ei tarvinnut tasata tiilien paksuuseroja.
Kivijalasta tehtiin kahden tiilen syvyinen, eli suunnilleen lekaharkon kanssa saman kokoinen. Ladonta oli perinteinen tiililadonta, mutta sisemmän ja ulomman kerroksen saumat tehtiin eri kohtaan. Tällä saatiin rakenteeseen jämäkkyyttä.
Ylimmässä kerroksessa tiilet muurattiin poikittain lappeelleen, eli tämä kerros sitoi kivijalan sisemmän ja ulomman kerroksen yhteen. Yläosasta saatiin näin myös viimeistellymmän näköinen, sehän näkyy osittain orangerian sisällä.
Kivijalasta tuli juuri sellainen kuin ajattelimme: vähän eläväpintainen, vanhan näköinen ja omaan silmään sopiva. Tämäkään vaihe ei ollut helppo, työ oli fyysisesti raskasta. Suomen kesä ei myöskään laskenut meitä vähällä, koko muurauksen ajan oli silmitön helle.
Muuraamiseen meni kaiken kaikkiaan vajaa viikko, kalenteriaikana vähän pidempään, koska huilatakin piti välillä. Tämän työvaiheen sivutuotteena valmistui kivijalan lisäksi siistit pinot ylijääneitä tiiliä, joista voi tehdä vielä vaikka mitä kivaa.
Kivijalka valmistui samaan aikaan, kun kesäloma loppui. Seuraavaksi päästiin tekemään runkoa – viikonlopputöinä.
Blogisarja orangeriasta löytyy kokonaisuudessaan täältä: Orangeria
