Englaintilaista puutarhaa joudutaan vielä odottamaan jokunen vuosi, mutta perunamaa laitettiin jo nyt. Mukava on saada perunoitakin, mutta isompi motiivi oli oikeastaan se, että saataisiin edes vähän hillittyä rikkaruohojen kasvua
Tilalla on asunut ihan aluksi karjalainen evakkoperhe, ja heillä on ollut kotieläimiä. Meitä edellisillä asukkailla oli ollut hevonen. Tämä näkyy pihan laitamilla, ne ovat korkeammalla kuin pihan keskikohta, ja ihan erilaista maata. Maa on kuohkeaa ja helppoa työstää, ja selvästi erittäin ravinteikasta, ainakin nokkosten määrästä päätellen. Eli lantaa sinne on varmaan kärrätty.
Viime viikolla ajelin tästä vuohenputket ja nokkoset, nyt harvennetaan juuristoa.
Aloitettiin perunamaan tekeminen kuokkimalla maata tasaisemmaksi, ja keräilemällä isoimmat juuripaakut pois. Muokkauksen jälkeen tasoitettiin maata vähän, ja ladottiin perunat maan pinnalle.
Siihen se perunamaa muotoutuu.
Perunarivien väliin tein polut paksusta sanomalehtikerroksesta. Perunat peittelin oljella, joita löysin navetan ylisiltä. Sanomalehdet peitin paksulla kerroksella haketta, jota mieheni jyrsi terijoen salavista (joita vain riittää ja riittää).
Valmista. Kyllä tuli siisti.
Lopputuloksesta tuli minusta hieno. Olkea tai muuta katetta pitää kesän mittaan lisätä, mutta onneksi meillä on tiedossa paikka, mistä saamme lisää katetta haettua. Jos hyvin käy, syömme syksyllä Siikliä ja Annabellea, mutta enpä hämmästyisi, vaikka rikkaruohot näyttäisivät meille närhen munat. Korkealta tässä ei kuitenkaan pudota.
Hyvin pian tonttikaupan jälkeen totesimme, että tarvitsemme uuden oksasilppurin. Meillä on kyllä silppuri, mutta se on ihan risupeli, kun taas nyt tarvitaan järeämpää peliä.
Uusi laite hankittiin Hankkijasta, Eliet Neo 2500 W. Kallishan se oli, mutta onneksi vähän alennuksessa. Mies on sillä nyt silpunnut ison osan terijoensalavista, sen mitä risuaidasta jäi yli. Oksasilppu on riittänyt kattamaan n. 10 neliön alan, johon tulee kompostit ja hyvä alku keittiöpuutarhalle.
Uusi silppuri suorastaan imee paksutkin oksat kitaansa.
Pian ilmojen lämmettyä huomasimme myös, että vuohenputkea, nokkosta ja koiranputkea ei mitenkään pidetä aisoissa perusruohonleikkurilla. Viikatehommat eivät paljon kiinnostelleet, joten kone se oli tähänkin hankittava.
Googlettamalla selvisi, että sellaista ruohonleikkuria ei ole keksittykään, joka meidän pihan möykkyjen seassa kykenisi etenemään. Sitten hakuun osui niittotrimmeri. Luonnollisestikin tämä peli on taas kalliimpi kuin ruohonleikkuri, mutta arveltiin, että ns. maksaisi itsensä takaisin säästyneessä ajassa ja erityisesti hermoissa.
Taas Hankkijalle. Ostimme Cub Cadet -niittytrimmerin. Se on ruohonleikkurin ja hirviötrimmerin yhdistelmä – isot pyörät helpottavat liikkumista kuoppaisessa ja muhkuraisessa maastossa ja lähes kynän paksuiset siimat tekevät selvää pitkästäkin ruohosta.
Niittomonsteri!
Ja mikä helvetinkone se onkaan! Suosittelen vakavasti suojalasien käyttöä – jos tielle osuu vaikka männynkäpy, niin en edes uskalla ajatella, millä vauhdilla se sinkoutuu matkaan. Kone ahmii kaiken eteen osuvan – mm. puisesta marjapensaan tuesta lensi yksi jalka huitkuuseen, kun siima osui siihen. Olihan se laho, mutta silti. Nyt jo voi sanoa, että tästä pelistä on meille paljon iloa. N. kolmasosa tontista on täysin vuohen- ja koiranputken ja nokkosen peittämä, ja se oli ehtinyt kasvaa lähes polvenkorkeuteen. Puoli tuntia, ja alue oli siistitty. Mahtavaa!
Selvää jälkeä! Katso instagramista video (@sussurie)
Meillä on jo useamman viikon ajan ollut suunnitteilla laittaa puutarhakompostit tontille, mutta se on jäänyt risusavotan jalkoihin. Nyt viimein oli miehellä aikaa ryhtyä toimeen, mutta ennen sitä hän teki kätevän sahaus- ja työpöydän.
Työpöytä tehtiin tontilta purettujen rakennusten laudasta. Ideana siinä on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että pöytä”levy” ei ole levy lainkaan, vaan muodostuu kantillaan olevista laudoista, jotka on kiinnitetty kehykseen tasavälein. Näin pöydällä on helppo sahata ja myös maalaaminen onnistuu hyvin.
Sahauspöytä – yksinkertainen ja nerokas.Myös sirkkelöinti onnistuu tukevalla pöydällä.
Myös kompostit tehtiin purkulaudasta. Idea on yksinkertainen: kompostit ovat auki yhdeltä sivulta, joten sinne on helppo tuoda ja kipata kottikärryillä tavaraa. Ne sijoitetaan niin, että aukinaiset puolet ovat vastakkain, joten myös kompostin kääntäminen on helppoa – talikolla vaan siirretään kamat viereiseen kompostiin, ja silloin kerrokset tulevat päinvastaiseen järjestykseen.
Toinen komposti valmiina.
Komposteille on katsottu jo paikat risuaidan vierestä. Siitäpä sitten lisää, kun ollaan saatu paikka valmiiksi ja kompostit paikoilleen.
Tontilla on paljon puita: mäntyjä, koivuja ja terijoensalavia. Jälkimmäiset eivät meitä oikeastaan viehätä ollenkaan muotokieleltään, mutta emme myöskään pidä siitä, miten niiden juuret lonkeroituvat mm. salaojaputkiin.
Salavat näyttävät melko harmittomilta tähän aikaan vuodesta.
Jokaisen puun kohtalo tullaan ajan myötä harkitsemaan – osa jätetään, osa kaadetaan. Mutta terijoensalavien osalta peli oli selvä heti alussa: kaikki pois. Osa niistä kaadettiin jo saunakuljetuksentieltä, mutta talon takana olevat puut kaadatettiin ammattimiehellä. Metsäpalvelu Rantanen kävi hoitamassa homman eräänä iltana – ja heti kaadon jälkeen meille valkeni terijoensalavista vielä yksi ikävä piirre: latvuksista tulee risua ihan julmettu määrä.
Metsäpalvelu Rantanen työssään
Olimme suunnitelleet hakettavamme risut kompostikuivikkeeksi ja pensaiden alle katteeksi, mutta määrä ylitti ymmärryksen ja myös tarpeen. Mutta eipä hätää – minua on jo pidemmän aikaa kiinnostanut tehdä risuaita, jollaisen olen jossain puutarhaohjelmassa joskus nähnyt. Mies on jostain syystä hanketta vastustanut, mutta nyt ehdotus meni läpi ihan mukisematta. Hyväksyntään vaikutti risujen tolkuttoman määrän lisäksi myös se, että jossain lehdessä oli kehuttu risuaidan olevan mitä mainioin ötökkähotelli.
Terijoensalavan latvus on melko kuohkea, ja siinä on paljon tavaraa. Risuaitaan nämäkin kuitenkin kelpaavat mainiosti.
Näin teimme risuaidan
Risuaita ladotaan tolppien väliin. Tolpiksi hankimme valmiita kestopuutolppia, jotka käsiteltiin puuöljyllä mustiksi. Tolppaparit naputeltiin maahan 80 cm:n välein 35 sentin päähän toisistaan. Luonnollisestikin käytettiin mittaa ja luotilankaa, koska ”handy husband” tekee aina hyvää jälkeä.
Tolppien väli on 80 senttiä.
Sitten vaan täyttämään aitaa. Aluksi asettelin risuja yksi kerrallaan, mutta pian ymmärsin, että se on turhaa näpertelyä ja aloin latoa niitä sylyksittäin. Osassa oksista oli tuuheaa latvusta jäljellä, ja niitä ladoin eri päin ja tasaisesti koko matkalle, että aita nousi tasaisesti.
Risuja ladotaan tasaisesti koko aidan matkalta.
Kun risuja oli n. 30 cm korkeudelta, laitoin tolppien väliin rautalangat sekä tiivistämään risuja että varmistamaan, että aita ei lähde pullistumaan paksuutta. Toiset rautalangat laitoin, kun aita oli lähes täysi.
Rautalanka tiivistämässä risuja.
Aidan risut ovat pääsääntöisesti sormenpaksuisia tai ohuempia, mutta lisäsin aitaa tukevoittamaan tasaisin välein muutaman kerroksen myös paksumpia oksia. Ladoin niitä myös päällimmäiseksi kerrokseksi ihan puhtaasti ulkonäkösyistä.
Valmista. Kun aita on täydessä mitassaan, trimmaan sen vielä otsasaksilla tai aitaleikkurilla päistä ja sivuilta tasaiseksi.
Navetan kattoremontti alkaa ihan näillä näppäimillä, emmekä halunneet että kattomiehet joutuvat väistelemään tai varomaan risuaitaa, joten sen rakentaminen aloitettiin reilun parin metrin päästä navetan päädystä. Aitatolpat riittivät yhteensä vajaan neljän metrin pätkään, ja aita näyttääkin vähän hassulta ja irralliselta näin lyhyenä. Tarkoitus on vielä jatkaa aitaa molempiin suuntiin, kun ollaan haettu tolppia lisää (ja kun kattoremontti on valmis). Risuja nimittäin jäi vielä melkoisesti, eikä kaikkia terijoensalavia ole edes vielä kaadettu.
Ja mitä teki mieheni sillä aikaa, kun minä rakensin aidan? Hän uusi navetan nurkkalaudat, jotta kattomiehet voivat laittaa remontin lopuksi syöksytorvet oikeille paikoilleen.
