Tapahtumien vyöry

Onpas taas ollut kiirettä töiden alkamisen ja muun arkihässäkän kanssa. Mutta myös meidän työmaalla oli reilu viikko sitten niin paljon tapahtumia, että sitä voisi kutsua melkeinpä vyöryksi. Ja yhteensattumiakin oli sen verran, että melkein olen ruvennut uskomaan siihen, että jotkut asiat on vaan tarkoitettu tapahtuvaksi.

Ensimmäinen asia tapahtumien ketjussa oli, että päätettiin vähän siivota pihaa. Purettiin talon vierestä mm. linttaan mennyt puutarhakatoksen runko ja kaikki siihen liittyvät rakenteet.

Sitten saimme sovittua mittauskäynnin mökkimme laajennuksen suunnittelevan henkilön kanssa. Siitä innostuneena päätimme vähän katsastaa mökin hirsirakenteisiin sisältä päin, että saadaan vähän ymmärrystä siitä, kuinka paljon ulkoseinistä menee ehkä uusiksi.

Purettiin epäilyttävimmistä nurkista tarkistusta varten lastulevyä, haltexia, pinkopahvia, vaneeria yms. eristeaineita. Tapettikerroksia lastulevyn alla näytti ainakin ensikatsomalla olevan ainakin seitsemän – kaikki laitettu vuosien 1941 – 1974 välisenä aikana (koska lastulevyt on laitettu seiniin 70-luvun puolivälissä). Ennen on todella tapetoitu ahkerasti!

Ajattelin, että kerään tapettisuikaleita talteen, niin voidaan niistä vähän kerätä talon historiaa näkyviin jonnekin. Tämä asia ratkesikin heti seuraavana päivänä, kun välitöinäni osallistuin Marttojen retkelle Mäntsälän Alikartanoon. Siellä oli hienosti kehystetty tapettimalleja, ja apinoin tyylin heti itselleni myös.

Kartanon tapetteja
Alikartanon tapetteja.
Mökin tapetteja
Meidän ”kartanon” tapetteja.

Mutta ne hirret. Suurimmaksi osaksi näytti tosi hyvältä. Hirret olivat kovia ja terveen näköisiä. Kahdesta hirrestä löydettiin kuivaa, mutta pehmeää paikkaa, mikä tarkoittaa sitä, että hirsityöt ovat ensi kesänä edessä.

Hirsinurkka
Erilaisten levykerrosten alta paljastui suurimmaksi osaksi tervettä ja kuivaa hirttä.

Mietittiin miehen kanssa, että mistähän me löydetään korvaavia hirsiä, että pitääkö kaukaakin roudata ja ovatko kalliita. Ja sitten ihmeellinen sattuma: paikallisessa roskalavaryhmässä ilmoitettiin purkuhirsistä! Ja minä kerkesin varaamaan ne ensimmäisenä! Käytiin samana päivänä heti katsomassa niitä, ja sovittiin että otetaan kaikki. Mies järjesteli hirsille kuljetuksen, ja ennen kuin seuraava viikko oli puolessa, oli hirret nätisti pinottuna mökin viereen. Ja kappas vaan – siihen paikkaan, josta purettiin se katoksen raato!

Hirsipino
Meidän hirret!

Säilytettäviä rakennuksia

Meidän tontilla on pari erityisesti suojelemisen arvoista rakennusta. Myös nämä kertovat edellisen asukkaan taidoista – ja myös kiinnostuksen kohteista.

Koirankoppi
Edellisellä talon isännällä oli ollut suomenpystykorva, joka oli matkustanut traktorin peräkärryssä yhteisillä ajoreissuilla. Ja miten hieno koppi koiralla! Meillä ei ole koiraa, mutta kopille keksitään kyllä joku käyttö.

koirankoppi

Lintulauta
Jos on koirankoppi tukevaa tekoa, niin on tämä kokonaisen lintuparven kerralla ruokkiva lintulautakin. Talo on soma, ja siinä on vieläpä mansardikatto!

Lintulauta on helppo täyttää, koska katto aukeaa saranoilla, eikä edes turbo-orava saa sitä auki, koska sen saa suljettua haalla.

Voi olla, että remontoidaan lintulautaa sen verran, että laitetaan sinne yksi väliseinä. Saadaan tipeille vähän monipuolisempi buffet.

Lintulauta
Näin monta lintua mahtuu yhtäaikaa syömään!
lintulaudan katto
Lintulaudalle mahtuu paljon ruokaa, ja täyttäminen on helppoa.
lintulaudan kiinnitys
Ja vielä säppi kiinni, niin sapuskat on turvassa.

Fika!

Ennen kuin mitään muuta aloitetaan, laitetaan tulet. Kahvit on termarissa ja lohivoileivät kylmälaukussa. Tämähän on melkein kuin Strömsössä, tai siinä ruotsalaisessa puutarhaohjelmassa (Trädgårdstider).

Ainakin melkein 😃.

kahvipaikka
Kahvipaikka on melko proosallinen.
makkaranpaisto
Funktionaalinen paistoväline. Ei pyöri makkarat tikussa.

Purettavia rakennuksia

Tontti on alun perin lohkottu Karjalasta saapuneille evakoille 40-luvun alussa. Silloin tontille on rakennettu pikkuinen talo, joka on tasakertaan asti hirttä, sauna ja navettarakennus.

Myöhemmin navettarakennusta on jatkettu vanhan Verkun (harmaa!) tallilla ja tontille on tuotu pieni autotalli ja toinen sauna. Talon kylkeen on lisäksi rakennettu kissalle ulkoiluhäkki. Nämä uudemmat rakennukset puramme, ja aloitimme kissanhäkistä.

Häkki antoikin vähän viitettä siitä, millainen henkilö tässä torpassa on ennen meitä asunut. Erittäin huolellista työtä, ruuveja ei ollut säästelty ja rakenneratkaisut olivat tarkasti harkittuja- laatutyötä kaiken kaikkiaan. Melko työläs purkaa toisin sanoen, mutta toisaalta merkki siitä, että asioita ei tässä mökissä ole tehty hutiloiden.

Häkin takaa paljastui kaunis, hyväkuntoinen seinä. Materiaalit käytämme uudelleen, kattokehikon kakkoskakkosista on jo naulat revitty pois jatkokäyttöä varten, ja häkkiristikot tulevat saamaan uuden elämän erilaisten kasvien tukina.

Kissahäkki mökin päädyssä
Kissan häkki verhoineen päivineen
Kissahäkin purkaminen käynnissä.
Harvalla kissalla on näin tukevatekoinen ja hieno asunto. Eteisen ikkunasta on vieläpä päässyt vapaasti kulkemaan sisään ja ulos.
Mökin pääty
Mökin pääty ilman kissahäkkiä.

Vähän lähempänä unelmaa

Muistan melko tarkkaan sen hetken, kun tajusin, että unelmamme onkin saavutettavissa. Muistan, että aurinko paistoi ja oli lämmin. Loppukevät. Muistan sen huikean tunteen, joka minut täytti. Se olisi mahdollista!

. . .

Olemme asuneet maalla yli 20 vuotta. Kesällä se on ihanaa – takaovesta pääsee suoraan omalle pihalle, linnut laulavat ja kukat kukkivat. Mutta talvella on toista. Aina on pimeää, kaikki on kaukana, ja sinne kauas pitää ajaa pimeitä ja liukkaita teitä.

Niin se on mennyt jo kymmenkunta vuotta. Talvella haluan kiivaasti muuttaa kaupunkiin. Heti, kun lapset ovat muuttaneet omilleen, muutamme mekin. Sitten tulee taas ihana kesä, eikä minua kiinnosta yhtään elokuvat, kahvilat, ulkona syöminen, teatterit tai museot. Haluan olla omalla pihalla ja tonkia kukkapenkkejä. Ja koko ajan ahdistaa se ajatus, että on pakko valita jompi kumpi.

Sitten tuli se loppukevään päivä, kun oivalsin, että ei tarvitse valita. Mehän asumme juuri sen verran syrjässä, että täällä on mökit varmasti ihan halpoja. Ja jos olen tähän saakka käynyt täältä asti töissä päivittäin, niin hyvin voisin mökiltäkin käydä. Ja talvet voitaisiin asua sitten kaupungissa. Me voidaan saada molemmat!

No, ihan näin yksinkertaista se ei ollut. Tuosta hetkestä on nyt n. viisi vuotta, ja olemme siitä lähtien etsineet mökkiä. Ihan halpoja ne eivät todellakaan olleet, eikä niitä sitä paitsi ollut edes tarjolla. Emme millään olisi halunneet muuttaa toiselle paikkakunnalle, jättää ystäväpiiriä ja aloittaa täysin alusta. Vähitellen totuimme siihenkin ajatukseen, ja laajensimme etsintöjämme naapurikuntien puolelle.

Ja sitten, yhtäkkiä pieni tupa löytyi 1,5 kilometrin päästä nykyisestä kodista. Emme aikailleet yhtään, kaupat tehtiin reilun viikon päästä ensikäynnistä.

Tästä alkaa tämä tarina, punaisen tuvan kunnostusprojekti ja englantilaisen puutarhan rakentaminen.