Edellisessä postauksessani suosittelin valitsemaan muovittomia maaleja vanhan talon maalaamiseen. En ole muuttanut mieltäni, mutta jäin kirjoituksen jälkeen pohtimaan, miten pieteetillä vanhaa taloa pitää korjata, jotta sitä voisi sanoa perinnekorjaamiseksi.
Facebookissa on Pelastetaan vanhat talot -ryhmä, ja siellä aika usein törmää tosi tiukkoihin kommentteihin siitä, miten vanhaa taloa saa / pitää korjata. Kaikenlainen muovin käyttö on pannassa, hirttä ei saa jättää näkyviin, vaaleita värejä ei saa käyttää sisustusmaalauksessa jne jne. Itseänikin vähän karmaisee, kun vanha hirsiseinä on maalattu valkoiseksi, koska sen ennallistaminen on myöhemmin varmasti erittäin hankalaa. Mutta lopulta ihmiset tekevät itselleen kotia tai kesäasuntoa, ja kyllähän niistä itselle mieluisa täytyy tehdä.
Ajattelin nyt avata vähän meidän perinnekorjausperiaatteitamme – jos niitä nyt periaatteiksi voi sanoa. Monessa asiassa on mieli nimittäin muuttunut matkan varrella, joten nämä periaatteet ovat lopulta melko löyhiä sellaisia.
Oleellista meidän mielestämme on, että vanhalle puolelle ei tehdä mitään sellaista, joka estäisi rakenteiden hengittämisen täysin. Toinen periaate on, että kaikki materiaali uudelleenkäytetään, jos se vaan suinkin on mahdollista.
Lattia
Lattioiden osalta saamme varmaankin kohtuullisen puhtaat paperit perinteiden kunnioittamisessa. Tuvan lattia purettiin, mutta samat laudat laitettiin takaisin paikalleen eristeiden vaihtamisen jälkeen. Eristeenä käytettiin puhallettavaa selluvillaa, eikä muovia tullut mihinkään väliin.
Kamarin lattia jouduttiin tekemään uudesta laudasta, koska osa ponteista rikkoutui purettaessa. Kamarissa on joskus ollut tulisija, jonka pohja purettiin nyt pois. Tuolla alueella ei lattialautoja ollut aikaisemmin, joten senkin takia uudet lankut ovat paikallaan. Vanhoja lautoja käytettiin jonkun verran tuvan huonojen lautojen korvaamiseen ja loput odottavat taapelissa tulevia projekteja.
Porstuassa oli tosi hienot leveät lattialaudat. Ne olisi mielellään laitettu takaisin, mutta ne haisivat aika kamalalle. Porstuassa on varmasti säilytetty navettavaatteita ja lantaisia saappaita, koska niistä uhkui tosi voimakas navetan ödööri. Tässä kohtaa siis mukavuus ajoi ohi, ja uutta lautaa laitettiin porstuaankin.
Maaliksi ei täysin muovitonta maalia löytynyt, koska arvostamme lattiassa lujuutta. Lisäksi lattiamaalin pitää toimia sekä uuteen että vanhaan maalattuun lautaan. Lattian maalauksesta myöhemmin lisää.
Katto
Vanhalla puolella on sisäkatoissa paneeli, joka todennäköisesti on alkuperäistä. Paneelissa on kaunis profiili – mutta valitettavasti se on joskus maalattu huolimattomasti, ja paneelien raoissa on rumaa röpelöä paikka paikoin. Sisäkattoja emme purkaneet ja uusineet, koska ne olivat tuota röpelöistä maalia lukuunottamatta todella hyvässä kunnossa. Katot maalattiin Virtasen Paneelimaalilla, joka on muovitonta. Tosin vanhan maalin laadusta ei ole tietoa, mutta yläpohja on hyvässä kunnossa ja kuiva, eli sen puolesta kaikki kunnossa.
Yläpohjan eristeisiin ei myöskään koskettu – ainoastaan vietiin yksi uusi Hesari sinne seuraavan remontoijan löydettäväksi ja otettiin pari vanhaa lehteä itselle muistoksi. Niissä lehdissä oli muuten varsin samanlaisia uutisia – sotaa vuonna 1941 ja sotaa vuonna 2022 – ja vielä saman hyökkääjän järjestämänä. Yläpohjaan puhalletaan selluvillaa lisää samalla, kun laajennuksen yläpohja eristetään.
Seinät
Seinät on tehty varsin pieteetillä. Lastulevyt purettiin pois, samoin kaikki muutkin kerrokset, eli hirrelle asti. Vanhojen tapettien ja pinkopahvien poistamisesta tulisi varmasti nuhteita, koska esim. Museovirasto suosittelee vanhojen kerrosten jättämistä uusien alle. Talo oli ollut muutaman vuoden kylmillään, ja lastulevyjen haju oli tarttunut joka paikkaan, joten purimme kaiken pois. Ja pitihän meidän päästä tarkistamaan, missä kunnossa hirret ovat.
Hirsien rakoja tukittiin tarpeen mukaan pellavariveellä, ja sen jälkeen laitettiin paperit (muovittomat!) nurkkiin ja kaksi kerrosta huokoista puukuitulevyä päälle. Muovittomalla liisterillä vedeltiin muoviton makulatuuritapetti päälle. Maalattavat seinät maalataan muovittomalla sisämaalilla.
Sitten se seinärikos: kuitutapetti. Se hengittää osittain, mutta tuskin läpäisee kaikkia vedenläpäisytestejä. Tapetoimme kuitenkin vain osan seinistä, ja vain sisäseiniä. Ulkoseinät siis ovat täysin muovittomat ja hengittävät sisään ja ulos kaikista kerroksista.
Ikkunat
Mökin ikkunat eivät olleet alkuperäiset, vaan ne on uusittu arviolta 80-luvun alussa. Ikkunaremontissa myös ikkunoiden mittasuhteet oli laitettu uusiksi, ja ne olivat suoraan sanottuna rumat. Laajennukseen tilattiin uudet ikkunat, ja samalla tilattiin saman kokoiset ikkunat myös vanhalle puolelle. Pidämme tärkeänä, että talo näyttää laajennuksen jälkeen siltä, kuin se olisi ollut siinä aina sellaisena. Senkin vuoksi ikkunoiden uusiminen oli tarpeen.
Ikkunoiden eristämisessä on myös käytetty uretaania, mitä perinnerakentamisen ortodoksit eivät varmaankaan hyväksy. Kaiken kaikkiaan ikkunaosuudesta ei paljon pisteitä heru – mutta meillä on toisaalta täysi luotto siihen, että ikkunoiden takia talon hengittävyys ei huonone.
Ovet
Vanhalla puolella ei laajentamisen jälkeen ole enää ovea ulos, vaan kaikki ovet ovat väliovia. Mökissä ei ollut yhtään vanhaa ovea, jota olisi voitu uudelleenkäyttää, joten olemme metsästäneet vanhoja peiliovia vähän sieltä ja täältä. Nyt näyttää siltä, että saamme koko taloon – siis myös laajennukseen – laitettua vanhat väliovet. Tästä meille täydet pojot.
Siinäpä se – emme voi kehua olevamme perinnerakentajia sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta arvostamme vanhaa puolta erittäin paljon. Sen hirret ovat yli 100 vuotta vanhoja, ja todella timmissä kunnossa. Tavoite on, että jos remonttia tehdään sadan vuoden päästä (tai edes 50 vuoden), ei hirsien kunnossa ole silloinkaan nokan koputtamista!
