Lisää risuja

Tänään keräiltiin viimeiset terijoensalavoiden latvukset yhteen paikkaan haketusta varten. Mies oli vähän huolissaan, että riittävätkö risut siihen hakemäärään, joka vielä tarvittaisiin, joten päätin helpottaa vähän tilannetta.

Meillä on pihalla useita syreenejä, joista suurin osa onneksi tavallista pihasyreeniä. Pari puistosyreeniäkin on, ja ne ovat pusikoituneet pahemman kerran. Näin eilen Helsingin reissulla muutaman tosi kauniisti leikatun syreenin, ja tulin siihen tulokseen, että unkarinsyreeni ei näyttäisi ollenkaan hullummalta, kun sitä vähän siistii.

unkarinsyreeni
Pahasti pusikoitunut unkarinsyreeni

Kävin syreenin kimppuun aseenani loistavat Fiskarsin voimasekatöörit, isot oksaleikkurit ja oksasaha. Risua ja paksumpaakin oksaa tuli paljon, joten enää ei hakettajalla ole huolta huomisesta. Ja leikattu syreeni muodostaa yhdessä salavan kanssa komean sisäänkäynnin pihan ”spa-osastolle”. Tosin siellä osastolla ei ole vasta kuin sauna (jota ei olla vielä käytetty kertaakaan), mutta uima-allas on vahvasti suunnitelmissa – sitten joskus. Syreenin alle tuli myös hyvä valeistutuspaikka maanpeitekasveille: kevätkaihonkukalle, taponlehdelle, pikkutalviolle, rönsyansikalle ja akankaalille.

Syreeni ja salava
Salavan juurelle suunnittelen istuttavani vielä alppikärhön ”porttia” komistamaan.

Halkopinosta on moneksi

Pihan siivoushommissa tulee tänä kesänä menemään jokunen tunti. Tarkoitus olisi saada piha sellaiseen kuntoon, että saisin ajella sen säännöllisesti niittotrimmerillä ilman mitään isompia järjestelyjä ja tavaroiden siirtelyä.

Terijoensalavoiden rungot on nyt suunnilleen pätkitty kasoihin pitkin pihaa halkomista ja pinoamista odottamaan. Lisäksi löysimme jälleen yhden pressun alta ison pinon koivuhalkoja, nekin vaativat pilkkomista pienemmäksi.

Koivuhalkoja
Koivuhalkoja

Emme oikeastaan tarvitse polttopuuta täällä ainakaan vuoteen vielä, ja siitäpä lähti sellainen ajatus, että tehdään pihan toiselle sivulle halkopinoaita. Mies teki hyvät perustukset vanhoista pölleistä, halkoi puut ja minä rupesin latomaan pinoa.

Pinon perustukset
Tähän syntyy puupinoaita.

Ajatuksena oli ensin tehdä vähän semmoinen taideaita. Pyöreät puut muodostaisivat aitaan jonkunlaisen aaltomaisen kuvion, ja halot olisivat väleissä tukemassa – tai jotain sellaista. Aika pian totesin sen kuitenkin vähän liian haastavaksi, tai ainakin vähintään aikaavieväksi, ja tyydyin asettelemaan erimuotoisia klapeja kerroksittain.

Halkopino valmiina
Funktionaalista kauneutta – halkopino!

Ihan tyytyväinen olen lopputulokseen, vaikka tällä ei mitään itetaiteen valtionpalkintoa tulekaan. Materiaalia jäi vielä lisäpätkäänkin, mutta se voidaan tehdä vasta, kun vanha autotalli siirretään uuteen sijaintiin. Mutta se on sitten toinen juttu se.

Terijoensalavan uusi elämä risuaitana

Tontilla on paljon puita: mäntyjä, koivuja ja terijoensalavia. Jälkimmäiset eivät meitä oikeastaan viehätä ollenkaan muotokieleltään, mutta emme myöskään pidä siitä, miten niiden juuret lonkeroituvat mm. salaojaputkiin.

Terijoensalavat
Salavat näyttävät melko harmittomilta tähän aikaan vuodesta.

Jokaisen puun kohtalo tullaan ajan myötä harkitsemaan – osa jätetään, osa kaadetaan. Mutta terijoensalavien osalta peli oli selvä heti alussa: kaikki pois. Osa niistä kaadettiin jo saunakuljetuksen tieltä, mutta talon takana olevat puut kaadatettiin ammattimiehellä. Metsäpalvelu Rantanen kävi hoitamassa homman eräänä iltana – ja heti kaadon jälkeen meille valkeni terijoensalavista vielä yksi ikävä piirre: latvuksista tulee risua ihan julmettu määrä.

Metsuri
Metsäpalvelu Rantanen työssään

Olimme suunnitelleet hakettavamme risut kompostikuivikkeeksi ja pensaiden alle katteeksi, mutta määrä ylitti ymmärryksen ja myös tarpeen. Mutta eipä hätää – minua on jo pidemmän aikaa kiinnostanut tehdä risuaita, jollaisen olen jossain puutarhaohjelmassa joskus nähnyt. Mies on jostain syystä hanketta vastustanut, mutta nyt ehdotus meni läpi ihan mukisematta. Hyväksyntään vaikutti risujen tolkuttoman määrän lisäksi myös se, että jossain lehdessä oli kehuttu risuaidan olevan mitä mainioin ötökkähotelli.

Risuja.
Terijoensalavan latvus on melko kuohkea, ja siinä on paljon tavaraa. Risuaitaan nämäkin kuitenkin kelpaavat mainiosti.

Näin teimme risuaidan

Risuaita ladotaan tolppien väliin. Tolpiksi hankimme valmiita kestopuutolppia, jotka käsiteltiin puuöljyllä mustiksi. Tolppaparit naputeltiin maahan 80 cm:n välein 35 sentin päähän toisistaan. Luonnollisestikin käytettiin mittaa ja luotilankaa, koska ”handy husband” tekee aina hyvää jälkeä.

Mies mittaa.
Tolppien väli on 80 senttiä.

Sitten vaan täyttämään aitaa. Aluksi asettelin risuja yksi kerrallaan, mutta pian ymmärsin, että se on turhaa näpertelyä ja aloin latoa niitä sylyksittäin. Osassa oksista oli tuuheaa latvusta jäljellä, ja niitä ladoin eri päin ja tasaisesti koko matkalle, että aita nousi tasaisesti.

Aidan aloitus
Risuja ladotaan tasaisesti koko aidan matkalta.

Kun risuja oli n. 30 cm korkeudelta, laitoin tolppien väliin rautalangat sekä tiivistämään risuja että varmistamaan, että aita ei lähde pullistumaan paksuutta. Toiset rautalangat laitoin, kun aita oli lähes täysi.

Rautalanka.
Rautalanka tiivistämässä risuja.

Aidan risut ovat pääsääntöisesti sormenpaksuisia tai ohuempia, mutta lisäsin aitaa tukevoittamaan tasaisin välein muutaman kerroksen myös paksumpia oksia. Ladoin niitä myös päällimmäiseksi kerrokseksi ihan puhtaasti ulkonäkösyistä.

Valmis aita
Valmista. Kun aita on täydessä mitassaan, trimmaan sen vielä otsasaksilla tai aitaleikkurilla päistä ja sivuilta tasaiseksi.

Navetan kattoremontti alkaa ihan näillä näppäimillä, emmekä halunneet että kattomiehet joutuvat väistelemään tai varomaan risuaitaa, joten sen rakentaminen aloitettiin reilun parin metrin päästä navetan päädystä. Aitatolpat riittivät yhteensä vajaan neljän metrin pätkään, ja aita näyttääkin vähän hassulta ja irralliselta näin lyhyenä. Tarkoitus on vielä jatkaa aitaa molempiin suuntiin, kun ollaan haettu tolppia lisää (ja kun kattoremontti on valmis). Risuja nimittäin jäi vielä melkoisesti, eikä kaikkia terijoensalavia ole edes vielä kaadettu.

Ja mitä teki mieheni sillä aikaa, kun minä rakensin aidan? Hän uusi navetan nurkkalaudat, jotta kattomiehet voivat laittaa remontin lopuksi syöksytorvet oikeille paikoilleen.

Uudet nurkkalaudat
Uudet nurkkalaudat valmiina.