Meillä on Elviiran ”kesäkeittiössä” vanha hella, joka siirrettiin pihalle saunakamarista. Juhannuksena vanha uskollinen alkoi savuttaa pahan kerran ja lämpeneminenkin oli vähän sitä sun tätä.
Jouduttiin tekemään juhannusaaton ruuat Weberillä, kun vanha konsti ei näyttänyt tällä kertaa olevan ollenkaan toimiva. Siinä yöttömässä yössä mietittiin, että mikäs piru siihen yht’äkkiä meni, että joku syyhän siihen täytyy olla. Arveltiin, että pikku putsaus saattaisi tehdä hellalle hyvää.
Hella on meitä palvellut viime syksystä lähtien hyvin. Teevesi kiehuu tosi nopeasti ja monet ruuatkin on siinä laitettu.
Juhannuspäivänä sitten nostettiin hellan kansi pois – ja syy savuttamiselle löytyi saman tien. Koko hellan kannen alusta ja hellassa olevan uunin päällys oli täynnä nokirihmastoa. Se täytti kuin joku sienikasvusto koko sen tilan, jossa savun pitäisi kulkea.
Hellanlevyn alus näytti tältä.Ja hellan kannen alus tältä. Ei ihme ettei savu ole mahtunut kulkemaan.
Ratkaisu tähän ongelmaan oli helppo: harjattiin vain noki teräsharjalla pois pinnoilta ja kaavittiin tuhkat ja noet pois hellan sisältä. Sitten kansi paikalleen ja tulet uuniin. Jopa alkoi taas letunpaisto onnistua!
Yleensä olen esikasvattanut aikamoisen määrän taimia joka kevät. Viime vuonna se jäi kokonaan väliin muuton takia, eikä tänäkään vuonna olosuhteet oikein ole kohdallaan. Mulla ei ole paikkaa, jossa voisin tehdä kylvöt, ja varsinainen kasvatuspaikkakin puuttuu. Mutta mitä pidemmälle kevät eteni, sitä enemmän alkoi tuntua siltä, että kyllä sitä nyt jotain edes pitää kylvää.
Muutama viikko sitten löysin oman kylän kaupasta kasvatusnappeja puoleen hintaan, ja tämä löytö ajoi minut kylvämään muutaman tuoksuherneen siemenen. Ne ovat nyt jo hyvällä alulla kerrostalokodin parvekkeella, kohta voin ne jo latvoa.
Kylvönapit ovat kuin pelimerkkejä. Jos ei kasvatus ihan uhkapeliä ole, niin ei siitä mitään takuuvarmoja voittojakaan tule kyllä, eli siinä mieleeä analogia on kyllä ihan käypä.
Napit olivat niin helppoja, että kävin hakemassa niitä tänään vähän lisää, ja laitoin ruukkupuutarhaa varten muutaman tsinnian, kosmoksen ja päivänsinen siemeniä itämään. Todella mainiosti onnistuu kasvattaminen myös kerrostalon parvekkeella, vaikka kylvöt teinkin Elviiran pihalla.
Näin pieneen tilaan mahtui 36 kylvöstä. Jossain vaiheessa (jos siis hyvin käy ja näistä jotain kasvaa) nämä pitää kyllä koulia isompiin ruukkuihin, mutta se on sen ajan murhe se.
Lehtikomposti
Olemme olleet suorastaan himokompostoijia jo vuosikaudet. Kompostien mylläys on kuulunut kevääseen siinä missä peipot ja kiurutkin (kuu kompostista kesään!). Mutta on tunnustettava, että minulta on ihan mennyt ohi lehtikompostin ylivoimaisuus verrattuna muihin puutarhakomposteihin. Olemme aina mättäneet kaiken puutarhajätteen yhteen ja samaan kompostiin, ja nyt ymmärrän, että se on VIRHE! Nimittäin puun lehdistä tulee kuuleman mukaan aivan ylivoimaista katetta kukkapenkeille, kun lehdet ovat muhineet kompostissa vuoden verran. Jos sen sijaan kompostiin on laitettu kaikki puutarhajäte, on siellä todennäköisesti myös rikkakasvien siemeniä ja juuria, eikä niitä voi kukkapenkkiin laittaa.
Tontilla on sen kokoon nähden ihan tolkuton määrä puita. Niistä tulee niin paljon lehtiä, että vaikka 90 % niistä haravoi pois, niin madot saavat silti mahantäydeltä naposteltavaa lopuista lehdistä.
Tänään laitoin lehtikompostin muhimaan yhteen tontilta löytyneistä kompostoreista. Olemme tosiaan löytäneet komposteja ja kompostoreita entisten asukkaiden jäljiltä niin monia, että vaikka olemme osan hävittäneet ja osan antaneet / myyneet pois, on meillä edelleen kaksi ylimääräistä kompostoria. Nyt täytin toisen näistä lehdillä ja jään odottelemaan maatumisen ihmettä.
Siinä se nyt muhii. Jätin luukut auki, jos vaikka sattuisi satamaan. Lehdet olivat niin kuivia, että vähän kosteutta tarvitaan että mikään prosessi käynnistyy.
Keittiöpuutarhan suunnittelu
Pihalla on tällä hetkellä kaamea määrä erilaista rakennustarviketta säilössä. Pääasiassa purkulautaa odottamassa jatkokäyttöä, mutta myös iso kasa vanhoja hirsiä, jotka sattumalta saimme pari vuotta sitten. Lopulta kävi niin onnekkaasti, että talon hirret olivatkin tosi hyvässä kunnossa, eikä yhtään hirttä tarvinnut vaihtaa tai edes korjata. Ulkorakennuksen alin hirsi oli mätä, ja se on nyt vaihdettu, mutta paria varaosiksi jätettävää hirttä lukuunottamatta hirret ovat meille tarpeettomia ja pahan kerran keittiöpuutarhan rakentamisen tiellä.
Onneksi vanhat hirret ovat haluttua tavaraa. Hirsiä tarvitsi myös Virtasen Harri, joka asuu reilun kymmenen kilometrin päässä meistä. Harri tuli lauantaina naapurinsa kanssa lastaamaan hirret tienposkeen kuljetusta varten – ensin hirsien siirto aloitettiin ihan miesvoimin, mutta aika pian otettiin hevosvoimat kehiin. Ei muuta kuin liinoilla hirret vetokoukkuun kiinni ja ”hybridillä tukkeja juontamaan”, niin kuin idean isä tuumasi. Nyt hirret odottavat traktorikyytiä, ja minä pääsin mallaamaan keittiöpuutarhan sijaintia.
Jo alkoi homma sujua, kun otettiin auto hirsiä vetämään.Hirret odottavat hakijaansa. On ennen rakennettu sananmukaisesti pitkästä tavarasta, ja paksusta. Ja nämä ovat merkintöjen mukaan kuistin hirsiä. Aikamoinen kuisti!
Rakennettiin viime keväänä ensimmäinen osa keittiöpuutarhaa. Tänä keväänä on tarkoitus tehdä sinne toinen samanlainen istutuslaatikko peilikuvana. Laatikoiden keskelle jäävälle ”aukiolle” tulee pieni pyöreä (tai millaisen nyt sitten osaankaan tehdä) istutuslaatikko. Keittiöpuutarhasta tulee symmetrinen alue, jonne mennään ulkorakennuksen nurkalta portista, jonka päällä kasvaa köynnösruusu. Tämä kaikki on vielä vasta suunnitelmaa, mutta jostainhan sitä on lähdettävä.
Sininen nuoli osoittaa viime keväänä rakennettua istutuslaatikkoa. Vihreällä kuvaan on piirretty rakennettavat laatikot, ja niiden vasemmalle puolelle on tarkoitus laittaa perennoita ja pensaita kasvamaan.
Oli niin kiva puutarhapäivä, että ripustin palkaksi itselleni vielä joululahjaksi saamani ”Queen of the garden” -kyltin ruukkuhuoneen oveen. Nautimme myös teetä ja köyhiä ritareita aurinkoisen sunnuntaipäivän kunniaksi.
Tänään pääsimme mukavaan hommaan: tuvan lattialaudat tuotiin takaisin sisälle. Päätimme lopulta laittaa vanhat laudat takaisin paikalleen, koska ne olivat niin hyvässä kunnossa. Mistään ei saa rahallakaan yhtä tiivissyistä lautaa.
Tupa on pystytetty nykyiselle paikalleen vuonna 1941, mutta hirsikehikko on vanhempaa perua, tuotu jostain muualta. lmeisesti lattialankut ovat olleet myös alkuperäisessä rakennuksessa, sillä ne oli numeroitu. Tämä oli onnenpotkaus, koska lattiaa purkaessamme emme itse olisi älynneet numerointia tehdä. Purkuvaiheessa vielä nimittäin suunnittelimme uusien lankkujen ostamista
Suurimmassa osassa lautoja oli selkeä numero ja myös nuoli osoittamaan suuntaa.
Laudat ovat olleet ulkona taapelissa, jonne laitoin ne naulojen poistamisen ja kevyen hionnan jälkeen. Ensitöikseni purin nyt taapelin ja ladoin laudat numerojärjestykseen maahan. Samalla tuli vielä kertaalleen tarkistettua lautojen kunto – pääasiassa hyvä, mutta joidenkin lautojen päissä oli lahoa. Koska joudumme siis joka tapauksessa sahaamaan osan laudoista lyhyemmäksi, päätimme laittaa lattiaan koko matkalle ”päärme”laudan, eli poikittaisen laudan seinän viereen. Se ja muut tarvittavat paikkaukset saadaan tehtyä makuuhuoneen vanhoista laudoista, jotka onneksi ovat samaa paksuutta kuin tuvan lattialaudat.
Tässä laudat ovat numerojärjestyksessä. Osassa laudoista oli niin epäselvät merkinnät, että niiden sijainti piti päätellä.
Eristeiden ja lautalattian väliin pitää laittaa (muoviton) ilmansulkupaperi, joka käännetään reilusti seinään kiinnitettävän puukuitulevyn alle estämään vetoa. Tässä meille tulikin vähän tenkkapoo – osaa laudoista on nimittäin veistetty niskojen kohdalta, jotka on vaihdettu uusiin. Voi siis olla, että joudumme tekemään kiilauksia tai höyläämään niskoja paikkapaikoin. Se ei onnistu, jos paperi on jo paikallaan. Aikamme pähkäiltyämme päätimme, että laitamme paperin vasta sitten, kun ollaan ensin selvitetty jokaisen laudan istuvuus uusiin lattianiskohin. Vähän puljaamiseksi menee asennus, mutta semmoista se taitaa vanhojen talojen kanssa olla muutenkin.
Lautojen latominen aloitettiin kellarinluuukun kohdalta. Epäselviä numerointeja oli molemmissa loppupäissä, ja luukun kohdalta oli helppo lähteä levittäytymään molempiin suuntiin.
Näin lupaavalta näytti jo muutaman laudan jälkeen.
Lattialautojen suunta oli vähän epäselvä, vaikka nuolet olikin piirretty osaan laudoista. Mutta lopulta olikin tosi helppo laittaa laudat oikein päin. Koska niskat ovat vanhojen niskojan kohdilla, naulanreiät laudoissa piti vain saada osumaan lattianiskojen kohtaan.
Jätetään lankut nyt noille sijoilleen, asennetaan paperit ja naulataan laudat kiinni vasta sitten, kun ollaan saatu lämmöt taloon, ja tupa saanut parin viikon ajan kuivua ja lämmetä.
Lattia näyttää mahtavalta! Se tullaan maalaamaan kiinnityksen jälkeen samalla sävyllä kuin mitä tuo vanha maali todennäköisesti on.
Tänään oli tosi mukava työpäivä kaikin puolin. On mukavaa saada viimein jotain näkyvää aikaiseksi, ja sääkin oli hieno. Lisäksi minua ilahdutti, että puuhella on käyttökunnossa. Helpottaa elämää kovasti, kun ei tarvitse aina miettiä eväitä, ja syksyllä muutenkin on kiva syödä lämmintä ruokaa.
Makkarasopan keitto meneillään. Löysin myös kirpputorilta muutamalla eurolla viheltävän vesipannun teenkeittoa varten. Hienoa :),Käytiin päivän lopuksi vielä ihailemassa maisemia rakennustelineiltä. Ai että!
Eilen koitti viimein se päivä, että pääsimme paistamaan lettuja vanhalla sukureseptillä. Vanha Porin Perhe-Maija -puuliesi sai viimein savuputken, ja väliaikainen kesäkeittiö on valmis!
Siinä se on: kesäkeittiömme sydän ekat tulet juuri sytytettynä.
Saunakamarissa oli hyväkuntoisen oloinen, mutta kamariin ihan liian iso puuhella, ja päätimme jo viime kesänä, että siitä tulisi jonain päivänä meidän kesäkeittiömme sydän.
Ruuanlaittomahdollisuus olisikin ollut tarpeen tänä kesänä, kun rakennustöiden vuoksi sähköt katkaistiin jo kesäkuussa. Olemme olleet ihan eväsleipien ja perunasalaatin ja kylmän savulohen varassa melkein koko kesän, koska nuotiotakaan ei ole voinut kuivuuden takia sytyttää.
Hella ei vaan ole ollut kovin yhteistyöhalukas, ja projekti on siirtynyt ja siirtynyt. Aluksi totesimme, että hella olikin muurattu jaloistaan saunakamarin lattiaan. Kun poikani sai hellan irti, ja saimme kannettua sen ulos (painoi muuten ihan pirusti!), tulikin eteen tenkkapoo savuputken liittämisen kanssa. Hellan hormiliitäntä on suorakaiteen muotoinen, eikä siihen löytynyt mitään valmista piippuratkaisua.
Paikallisilta kyselemällä saimme vinkin ”kyläsepästä”, joka hitsaili meille todella hienon hormituksen hellaan. Eilen hän kävi sen meille asentamassa, ja päästiin lettujen paistoon!
Seppä hitsasi hellan hormiin sopivan liitososan ja siihen jalan. Nyt tosin päädyttiin tukemaan piippu tiilillä, koska tontilta löytynyt betonilaatta oli liian pieni.
Hellahan on tietysti ihan sattumanvaraisessa paikassa (tai ei ihan – paikka valikoitui maan tasaisuuden vuoksi), ja muutenkin väliaikaisesti asennettu tontilta löytyneen betonilaatan päälle. Mutta koska kaikki muukin on tällä hetkellä erittäin väliaikaista, homma sointuu kokonaisuuteen oikein mainiosti.
Uuni syttyi heti ykkösellä. Savua puski ensin vähän joka raosta, mutta hetken lämmittelyn jälkeen savu löysi oikean reitin.
Tässä vielä lettutaikinan ohje, se on sukuperintöä, sillä meidän suvussa paistetaan lettuja ohrajauhotaikinasta jo kolmannessa polvessa. Koska ohje on savolainen, en laittanut myöskään tarkkoja mittoja – vastuu on lukijalla.
Muurinpohjalettutaikina
5 dl maitoa (mielellään täysmaitoa)
2,5 dl jauhoja, suurin osa ohrajauhoja ja vähän vehnäjauhoja
Munia (1 – 2 kpl)
Suolaa
Taikinan kannattaa antaa turvota mielellään useamman tunnin ajan tai yön yli – se on pitsilettujen salaisuus. Letut paistetaan valurautapannulla voissa.
