Talon myynnin ja muuton myötä on konkretisoitunut yksi asia: meillä on ihan hirveästi tavaraa! Kaikki taloon tulevat huonekalut, kirjat, astiat yms. ovat säilössä vuokravarastossa, mutta silti sekä tontille että kaikkiin ulkorakennuksiin on kertynyt tavaraa niin että ei ovesta meinaa mahtua. Ylivoimaisesti eniten toistuva lause on viime aikoina ollut: ”Missähän meillä on työvaatteet / saha / vasara / nauloja / istutuslapiot / jne jne”. Tuolta ei nyt löydä mitään, paitsi vahingossa.
Miehellä on koko kevään on ollut suunnitelmissa rakentaa navettaan seinille hyllyt, jonne saisi tavarat järjestykseen, mutta hanke on jatkuvasti lykkääntynyt purkutöiden takia. Lisäksi pihallakin on pitänyt tehdä roinanhallintahommia. Risuja on siirretty paikasta toiseen, etteivät ne ole työmiesten tiellä. Purkujätettä piti siivota roskalavalle ja käyttökelpoiselle purkutavaralle on etsitty paikkaa, missä eivät olisi pahasti tiellä. Nyt viimein on hyllynrakennuspuuhiinkin päästy, ja ehkä parin viikon sisällä saadaan vähän tolkkua sekasotkuun.
Sisäänkäynti ulkorakennukseen näyttää tällä hetkellä tältä.
Kasvimaan rakennuspuuhia
Tällä uudella tontilla ei ole kasvimaan paikkaa vielä ollenkaan, Viime kesänä oli suunnitelmissa jo rakentaa keittiöpuutarhaan kasvatuslaatikot, mutta aika loppui kesken. Nyt näyttää taas loppuvan aika kesken – jos ei kohta saada siemeniä multaan, niin sitten ei kannata enää kylvääkään.
Koska piha on niin täynnä tavaraa, ei tänä kesänä pystytäkään toteuttamaan keittiöpuutarhaa kokonaan, vaan pitää tyytyä aluksi puolikkaaseen toteutukseen. Aloitin valmistelut mittaamalla alueen. Sitten piirsin alustavan suunnitelman paperille, ja sitten naputtelin piirustuksen mukaan merkkitikut alueen kaikkiin kulmiin.
Suunnitelma on niin suuri, että ei mahdu edes paperille.
Kulmamerkkejä piti vielä vähän justeerata paikan päällä, että linjaukset kompostien ja muiden samalla alueella olevien elementtien saatiin kohdalleen ja istutuslaatikon suhteet ”kauniiksi”. Sen jälkeen merkkasin kanttauslapiolla alueen reunat ja rupesin kaivamaan aluetta syvemmäksi. Penkkiin tulee vielä reunat, mtta en halua pelkkää kohopenkkiä, koska on parempi, että kasvit pääsevät juurtumaan maan pinnan alapuolelle. Kasvimaa on näin helppohoitoisempi, koska sitä ei tarvitse kastella niin paljon kuin kokonaan maan pinnan yläpuolella olevaa penkkiä.
Homma jäi pahemman kerran kesken – lauantaipäivä loppui tällä kertaa vähän normaalia aikaisemmin, koska jääkiekko… Ollaan myös päätetty, että pidetään joka viikko yksi vapaapäivä, joten sunnuntaina ei menty enää jatkamaan hommia.
Siihen jäi kaivuutyö, kun lätkämatsi alkoi. Siemenet on saatava multaan ensi viikonloppuna, eli helatorstaina on palattava hommiin, oli sää mikä hyvänsä.
Vielä yksi harmillinen takaisku on raportoitava: väliaikaisen kesäkeittiön rakentaminen viivästyy. Koska tontille ei tällä hetkellä tule sähköä, on ruuanlaitto aika hankalaa. Ollaan avotulella vähän jotain makkaraa paisteltu, mutta parempi tulisija olisi tarpeen. Suunnitelmissa on ollut siirtää saunakamarin puuhella pihalle, jotta sillä voisi keitellä vaikka mitä, ja paistaa lettuja. Mutta eipä kantaminen onnistunutkaan – Hella on muurattu jaloistaan lattiaan kiinni, eli piikkaushommiksi menee.
Siinä se on. Tiukasti lattiassa kiinni.
Kohta alkaa muuten rakennustyöt! Laajennusosan perustukset on jo suurelta osin valmiina rakennusmiehiä varten.
Rakennustyömailla ammattilaiset pitävät aina turvakenkiä – ei varmaan ole edes luvallista tulla töihin lenkkareissa tai joissakin vanhoissa kumpparin rähjöissä. Mutta kuinka monella kotitarveremppaajalla on jalassa turvakengät? No, meillä ainakin molemmilla on tästä lähtien, sillä sain mieheltä äitienpäivälahjaksi Sievin tennarimalliset turvakengät. Turvallisuudesta ei kannata tinkiä – omatkin jalat kannattaa suojata törröttäviltä nauloilta tai varpaille putoavilta tiiliskiviltä!
Olipas iloinen yllätys, kun avasin äitienpäiväkortin reilu viikko sitten – siellä luvattiin paitsi paljon onnea, myös turvakengät! Ja koska turvallisuus ennen kaikkea (myös verkko-ostoksissa), sain itse valita kengät ja mitata jalkani koon. Päädyin punaisiin tennarimallisiin kenkiin. Lähetys tuli nopeasti, ja sain kengät jalkaan jo viime viikonloppuna.
Minut tunnetaan töissä mm. siitä, että kannustan tärkeissä asioissa ”vyö ja henkselit” ratkaisuihin, ja että monesti laitan ”kypärän päähän”, kun on joku (rohkea) ratkaisu tehtävänä. Turvakengät täydentävät tätä asukokonaisuutta aika passelisti :).
Onhan ne hienot! Kooksi piti valita yksi koko isompi kuin normaalisti, ja aika isolta ne omaan silmään näyttävätkin. Olo on kuin Hessu Hopolla, mutta turvallisuus ennen kaikkea.
Uusilla kengillä ympäri tonttia kävelyn lisäksi tein (taas) risusavottaa. Aineksia on nyt useampaan metriin risuaitaa, ja ajateltiin käydä ostamassa jo valmiiksi tolpat, että voidaan aloittaa heti, kun olosuhteet sallivat. Mutta nepä olivatkin loppuneet, ja pitää vähän kierrellä muita lähimyymälöitä. Elämme selvästi pula-aikoja rakennustarvikkeiden suhteen!
Muuten tontilla on tehty maansiirtotöitä, liittymä / pihatie on siirretty uuteen paikkaan, jotta nykyisen tien paikalle pystytään kaivamaan pohjat talon laajennukselle.
Tältä etupiha ja tien paikka näytti vielä lauantaiaamuna. Kaivurimies oli jo kaivanut tien pohjan valmiiksi ja kivimurskakasa oli ilmestynyt tontille.Muutaman tunnin päästä ylimääräinen maa-aines oli siirretty pois ja murske tasoiteltu ja tärytetty tien pohjaksi.
Tien alta piti kaivaa pois useita isoja syreenejä. Sovittiin kaivuriurakoitsijan kanssa, että otetaan ne talteen ja istutellaan uusiin paikkoihin. Nyt meillä on syreenejä vähän siellä ja täällä ihan lopullisissa paikoissaan ja vielä muutama valeistutettuna ulkorakennuksen taakse. Niitä on jossain vaiheessa (remonttien päätyttyä) tarkoitus pilkkoa pienempiin palasiin ja tehdä tontin molemmin puolin syreeniaitaa.
Osa puista (tässä kylläkin kyseessä vaahtera eikä syreeni) istutettiin ihan mies ja lapio -menetelmällä. Tästä tontin nurkasta on tarkoitus ensi talvena kaataa männyt pois. Ne on alun perin istutettu liian lähelle toisiaan ja ovat muotopuoliksi kasvaneet. Polttopuuta meillä riittää varmaan kymmeneksi vuodeksi, kun kaikki ”hakkuut” tontilla on tehty.Sitten oli tällaista heavy duty -istutusta myös. Kaivinkoneella isotkin syreenit saatiin istutettua ilman, että niitä piti katkoa matalemmiksi. Nyt vaan käydään niitä ahkerasti kastelemassa, niin saadaan toivottavasti kukkivia syreeneitä jo tänä kesänä.
Oli kyllä superhieno päivä olla Elviiralla töissä, vaikka illalla olinkin niin uupunut, että nukahdin jo kahdeksalta.
Ollaan ihan urakalla purettu sekä sisä- että ulkotiloja ja huomattu samalla, että jätettä tulee ihan järkyttävä määrä. Kaikki käytettävissä oleva otetaan talteen jatkokäyttöä varten, mutta silti pihaan kertyvä jätekasa on melkoinen. Jätteet pitää tietysti käsitellä asianmukaisesti, ja käsittely- ja kierrätysmaksut on otettava remonttibudjetissa huomioon. Jätehuollon lisäksi viikonloppuun sisältyi pitkästä aikaa puutarhahommia – istutin daaliat ruukkuihin.
Purkujätettä tuli talon sisältä: seinien lastulevyt, vanhat keittiönkalusteet ja muut uusiokäyttöön kelpaamattomat kalusteet ja huonekalut. Tontilta on lisäksi löytynyt kaikenlaista aikojen saatossa nurkkiin kerättyä, ja nekin lähtevät nyt pois.
Meillä oli suunnitelmissa jo syksyllä ottaa jätelava, jonne purkujätteet heitellään, mutta onneksi ei ehditty tehdä asialle mitään ennen kuin lumet tulivat. Nimittäin näistä keväällä tehdyistä purkamisista on tullut lisää ainakin kolminkertainen määrä purkujätettä. Kuistin eristeenä olleet villat erityisesti yllättivät määrällään. Nyt oli hyvä aika ottaa lava, ja se tulikin aika täyteen.
Jätelava vetää ihan uskomattoman määrän tavaraa, vaikka aluksi näytti, että jätekasa olisi ainakin kaksi kertaa lavan kokoinen. Kaikki jätteet mahtuivat lavalle kuitenkin hyvin.
Ollaan viikonloppuisin nyt oltu aika tiiviisti Elviiralla hommissa, ja perjantai-iltaisin aina vähän suunnitellaan viikonlopun työlistaa. Mulle juohtuikin viime perjantaina mieleen daalian mukulat. Ne ovat talvehtineet edellisen kotimme autotallissa, ja sieltä ne tuotiin tänne kaupunkiasunnon kylmäkellariin, kun maaliskuussa muutettiin. Oli sivumennen sanoen ihan mahtava yllätys, että täällä vielä on asuntokohtaiset kylmäkellarit (pitääkin muistaa laittaa perunaa kasvamaan vähän enemmän tänä vuonna).
Perkasin lauantaina daalian mukulat, ja kaikki näyttivät selvinneen talvesta hengissä. Osassa oli jo selkeitä ituja näkyvissä, joissain aika paljonkin. Tiedän kyllä, että juurakoita voi jakaa, mutta sitä en tiedä, miten.
Mm. tätä oranssinkeltaista lajiketta minulla on kaksi isoa juurakkoa. Molemmissa näkyi isoja ituja. En uskaltanut runnoa mukuloita palasiksi, joten menivät nyt kokonaisina ruukkuihin.
Ensi keväänä lähden jonnekin daalian jako-oppiin, niin saan penkkiin moninkertaisesti täytettä. Nyt sillä ei niin suurta väliä ollut, koska kukkapenkkiä ei vielä ole eikä tänä kesänä varmaan edes tule, vaan kaikki mukulat tulivat ruukkuihin. Laitoin lannoitteet ja kastelurakeetkin jo valmiiksi ruukkuihin, niin nyt ei tarvitse enää muuta kuin kasvaa.
Ihan hyvä määrä ruukkuja tuli. Jos kaikki säilyvät hengissä, niin mulla on kyllä kovat odotukset ensi kevään daaliaistutusten määrästä. Ainakin kolminkertainen määrä pitäisi saada kyllä jakojen jälkeen!
Tässä vielä yksi kiva kuva sisätiloista – tässä näkyy ne monet kerrokset, jotka vuoden 1941 jälkeen seinissä on olleet. Päältä on purettu lastulevy, sen alla oli ainakin neljä kerrosta erilaisia tapetteja ja ohut pahvi. Tiedämme, että olisi suositeltavaa jättää kerrokset silleen, mutta kyllä meidän on tarkistettava seinien kunto, joten puramme nämä hirrelle ennen kuin laitamme uudet huokolevyt päälle. Ollaan on otettu tapetteja talteen, ja tarkoitus on niitä jollain tavalla käyttää sisustuksessa. Yksi idea löytyi Mäntsälän Alikartanosta.
Juteltiin työkavereiden kanssa vähän aikaa sitten tästä meidän projektista. Yksi työkaveri oli muuttanut uuteen kerrostaloasuntoon ja kertoi, kuinka vaikeaa oli päättää jo niinkin pieni asia, kuin kylppärin pyyhekoukkujen paikat. Mietittiin siinä sitten, että kokonaisen talon rakentamisessa tai rakennuttamisessa taitaa olla niin paljon isoja ja pieniä päätöksiä tehtävänä, että jo sen takia kannattaa miettiä hankkeeseen lähtemistä ainakin kaksi kertaa.
Meille tämä päätösten tekeminen tulikin jo eteen viime viikonloppuna. Tällä viikolla on treffit sähkömiehen kanssa, ja sitä varten pitää päättää (ainakin suunnilleen) pistorasioiden paikat. Me teetetään ”vain” laajennus, mutta kaikki sähköt uusitaan, samoin pääkeskus modernisoidaan, joten myös vanhan puolen pistorasiat pitää miettiä uusiksi.
Äkkiäkös nuo päättää, ajateltiin. No ei ihan. Tässä vaiheessa pitäisi tietää esim. mihin tulee sohva ja tv, miten päin sänky laitetaan pikkuruiseen makuuhuoneeseen? Mille seinälle tulee kiinteitä kaappeja (eli mihin ei kannata suunnitella pistorasioita), missä käytetään tietokonetta ja kahvikonetta? Mistä imurin johto riittää minnekin? Tarvitaanko porstuassa mihinkään sähköä? Mihin ikkunoihin tulee joulun alla kyntteliköt?
Rakennuspiirustuksiin arvailtiin pistorasioiden paikkoja. Samalla ymmärrettiin tarkistaa ovien aukeamissuuntia. Olisi aika paljon harmittanut, jos ulko-ovi olisi tullut ”väärällä” kätisyydellä. Sen kanssa olisi sitten eletty koko loppuelämä.
Merkittiin nyt reilulla kädellä pistorasioita joka huoneeseen, ja toivotaan, että menivät kohdalleen. Niihin varmasti vielä ehtii vaikuttaa – mutta on hyvä kysymys, tiedetäänkö me yhtään enempää silloin kun ne viimeistään pitää päättää kuin mitä nyt tiedetään.
Mutta kyllä oli hyvä, että paneuduttiin asiaan, koska samalla tuli katsottua piirustuksiakin tarkemmin. Huomattiin, että ulko-ovi oli laitettu aukeamaan eri suuntaan kuin miten itse olisimme laittaneet. Onneksi mitään ei vielä ole tilattu, mutta viimeistään tässä kohtaa tajusin, että näitten asioiden kanssa pitää olla tarkkana, eikä toisaalta aikaa ole kovin paljoa, koska toimitusajat ovat pitkät.
Nyt on siis pistorasiat suunnilleen mieitty. Ikkunoissa on vielä pohtimista (esim. mihin tarvitaan tuuletusventtiilit, aukeavat vai aukeamattomat, välirimojen (??) väri ja mitä lasia laitetaan). Sitten olisi mietittävänä viemärin tuuletusventtiilin läpivientipaikka (laajennuskohteessa ei tämäkään mikään itsestäänselvä valinta). Puhumattakaan siitä, millaiset keittiöratkaisut tehdään. Näiden kaikkien kanssa tullaan elämään kauan, ja osa asioista päätetään rakennuksen koko loppuelämän ajaksi.
Edellisen kirjoitukseni aikaan emme vielä olleet tehneet oikeastaan mitään sen eteen, että pääsisimme oikeasti aloittamaan remontin ja laajennuksen taloon. Mutta viime vuoden lopulla alkoi sitten yllättäen tapahtua asioita hyvinkin nopeasti.
Jos tässä nyt lyhyesti listaa tapahtumien ketjua, niin vanha koti myytiin, uusi koti kaupungista ostettiin, rakennuspiirustukset katselmoitiin ja niiden perusteella rakennuslupa haettiin ja saatiin. Nyt ollaan jo muutettu pois rakkaasta vanhasta kodistamme ja asetuttu kerrostaloon uuteen talvikotiimme. Ollaan löydetty urakoitsijat sekä talon laajennus- että vesi- ja viemäriurakoiden tekemiselle. Talolle on mietitty nimikin: Villa Elviira talon ensimmäisen asukkaan mukaan.
Rakentaminen teetetään suurimmaksi osaksi ammattilaisilla, mutta yritetään itse tehdä se mitä osataan. Ollaan nyt alettu valmistautua rakentamiseen mm. kaadattamalla vähän kaivuutöiden tiellä olevia puita. Nyt meillä alkaisi taas olla aineksia risuaitaan. Suunnitelmissa on, että tontin uudelle rajalle sellaista lähdetään rakentamaan sen jälkeen, kun viemärit on vedetty ja muut kaivamiset kaivettu.
Puuhommien lisäksi viimeisten viikkojen työlistalla on ollut vanhan kuistin purkaminen. Sen tilalle rakentuu uusi, isompi kuisti, jonne tulee pieni etätyötila, eteinen ja kylppäri.
Vanhan kuistin purkaminen
Mies käytti melkein koko pääsiäislomansa kuistin purkamiseen. Toki olisi voitu pyytää kaivinkone paikalle, ja antaa konevoiman hoitaa asia, mutta haluttiin ottaa kaikki käyttökelpoinen talteen uusiokäyttöä varten, ja siksi homma piti tehdä käsin.
Tässä vanha kuisti ennen purkamista.
Minulla meni pääsiäisloma sairastaessa, eikä minusta ollut siis apuja purkuhommissa. Mutta yllättävän paljon hommaa tuonkin kokoisen rakennuksen purkamisessa on, eli homma jatkui tänä viikonloppuna. Suurin osa puretuista laudoista ja rimoista on hyväkuntoisia – ja puutavara on kallista. Sekä kuistin vuorilaudat että välirimat tullaan siis käyttämään uudestaan, ehkä navetan seinän paikkailuun tai uuden puutarhavajan rakentamiseen. Uusiokäyttö vaatii sen, että kaikki naulat on saatava laudoista pois. Minulla onkin ollut tärkeä naulanirrottajan virka vastuullani tänä viikonloppuna. Onneksi ei sentään tarvitse ruveta nauloja oikomaan uusiokäyttöä varten – sitäkin on varmaan tehty silloin, kun taloa on rakennettu vuonna 1941.
Eilen saatiin poistettua kuistin ikkunat ja ovi (se lähti jo seuraavaan osoitteeseen, kiitos paikallisen roskalavaryhmän), ja kuistista oli oikeastaan enää lattia, katto ja runko pystyssä. Tänään jatkettiin hommaa lattian ja katon purkamisella.
Vanhat lattialankut olivat vanhaa hyvää tiheäsyistä puuta, vielä hyvässä kunnossa, eikä niissä ollut ponttia. Ne saatiin oikeastaan kaikki ehjänä irti, vaikka helppoa se ei ollut. Lankut ovat viehättävästi keskenään eri levyisiä, leveimmät lähelle 30 senttisiä jopa. Niillekin löytyy varmasti joku käyttötarkoitus.
Lattialankkuja poistetaan. Vaikka ponttia ei ollut, ei homma ihan helppo ollut. Isoja nauloja oli käytetty säästelemättä.
Kun lankuista oli poistettu naulat, ne laitettiin nätisti taapeliin. Taapeli peiteltiin kuistin katosta puretulla pellillä, niin säilyvät tarpeen tullen vähän pidempäänkin.
Vuorilaudat ja lattialankut taapelissa. Taustalla näkyy pihasauna ja sen päädyssä oleva vanha lampola (tai possula, niin kuin ollaan sitä ruvettu kutsumaan). Possula taitaa nyt saada purkutuomion, koska ollaan suunniteltu sen paikalle lasiseinäistä kesäkeittiötä / oleskelutilaa. Se projekti ei taida edetä toteutusasteelle vielä tänä vuonna kuitenkaan.Lattian alta löytyi sanomalehtiä vuodelta 1951. Ilmeisesti siis ensimmäiset 10 vuotta on eletty ilman eteistä. Alkuperäiset ikkunat oli korvattu myöhemmin (70-luvulla ehkä) uusilla, mutta nyt palautamme vanhan tyylin ikkunat kuistiin.Tähän pisteeseen kuisti jäi tällä kertaa. Ensi viikonloppuna hoidetaan loppuun.
Kuisti tuli melkein puretuksi, jäljelle jäi rungon ja kattopellin alla olevien rakenteiden purkaminen. Sisäkaton sormipaneelista ollaan miehen kanssa käyty keskustelua: voiko sitä käyttää vielä jossain ja yritetäänkö saada ehjänä alas. On totta, että sormipaneelia saa nykyisin rautakaupoista, mutta yritetään nyt kuitenkin saada alkuperäiset paneelit purettua niin, että niille voisi jotain jatkokäyttöä keksiä.
Sisäkatossa on hieno sormipanelointi. Ehkä ylhäältä käsin paukutellen niitä voisi saada levynä alas.
Tästä siis alkoi tämän kesän rutistus Villa Elviiran asumiskuntoon saattamiseksi.
Mitä pidemmälle syksy on edennyt, sitä selvemmäksi on käynyt, että tämä kausi alkaa olla tässä. Tavoitteemme olivat (kuten tavallista) vähän turhankin kunnianhimoisia, ja kaikkea haaveilemaamme emme ehtineet tehdä. Onneksi tässä ei ole kyse mistään ”jouluksi kotiin” -projektista, joten voimme hyvillä mielin todeta, että ei se mitään.
Koska ajalla (ja tällä iällä) on sellainen taipumus, että se vähän haalistaa muistoja, teen tässä nyt pienen katsauksen tilan ostamisen jälkeen tehtyihin asioihin. Vähän niin kuin tilinpäätöksenä.
Rakennukset
Kesän aikana purettiin talon kyljessä oleva kissahäkki, sisäänkäyntikatos ja navetan päädyssä oleva traktoritalli
Tässä vähän ennen ja jälkeen kuvaa navetasta. Vanha huopakatto vuoti parista kohtaa, joten sen korjaaminen oli yksi ensimmäisistä hommista. Kuvassa näkyy myös vanha traktoritalli, joka purettiin.Teetettiin navettaan uusi peltikatto, ja sehän ryhdisti rakennusta huomattavasti. Myöhemmin kesällä mies vielä teki traktoritallin paikalle laatoituksen ja uusi takanurkassa näkyvän lautaoven.
Yleiset siivoukset
Yleisesti ottaen ollaan siivoiltu vähän siellä sun täällä. Tärkeimpinä mainittakoon:
Terijoen salavien ja parin muun ilmiselvästi tarpeettoman puun kaato
Puupinot edellämainituista plus tontilla aiemmin olleista haloista
”Helvetinkoneen” ostaminen ja pihan säännöllinen parturointi nokkosista ja vuohenputkista
Pakettiautokuoma yleisrompetta ja pari kuutiota metalliromua toimitettu kierrätykseen
Mies on pikku hiljaa vähentänyt meille turhan tavaran määrää verstashuoneessa antamalla pois ja viemällä kierrätykseen
Saunakamarissa tehtiin ”hyvänmielen siivous”, eli mattoja lattialle yms.
Piha
Pihan suunnittelua on tehty siitä lähtien, kun tontille päästiin. Suunnitelma on käytännön tasolla kehittynyt sitä mukaa, kun sitä on toteutettu. Toteutettukin on jotain:
Kompostialue ja sen yhteyteen navetan päätyyn laatoitettu ruukutus- ja istutusalue
Nykyisen puutarhan perennojen jakotaimien siirtäminen valeistutukseen
Kuunliljakuja ”saunaosastolle”
Tekemättä / kesken jäi
Vanhan autotallin muokkaus puutarhavajaksi / liiteriksi ja siirto uudelle paikalle
Navetan päätyseinän kengitys ja vuorilaudoituksen uusiminen
Keittiöpuutarhan kasvilaatikoiden rakentaminen
Kivetyksen rakentaminen kaivon ympärille
Saunan kuistin ennallistaminen
ja vaikka mitä muuta 🙂
Bonuksia
Mukavina yllätyksinä voisi mainita sen, että saatiin vähän maakaupoilla suurennettua tontin kokoa, ja että löysimme hyvän rakennusinsinöörin tekemään meille suunnitelmaa talon muutoksiin ja laajennuksiin – sitten kun se aika joskus viimein tulee.
Mies myös teetti meille tuuliviirin, joka muistuttaa talon rakennusvuodesta. Pidimme pienen seremonian lähisuvun kanssa, kun viiri laitettiin navetan päätyyn tuulen suuntaa näyttämään. Toivomme pääasiassa myötätuulta hankkeellemme!
Uusi tuuliviiri katolla muistuttaa meitä rakennusten iästä.
Vihjaisin jo alkukesästä, että kaivoon katsomisesta tulee ihan oma kirjoituksensa. Vähänpä siinä vaiheessa tiesin – en voinut silloin kuvitellakaan, että kaivourakka seuraisi meitä läpi kesän, ja valmistuisi vasta syksyn kynnyksellä.
Osa 1: mätä kansi
Kaivon pumppu toimi alusta alkaen täysin moitteettomasti, ja saimme aluksi kaivosta mm. käsienpesu- ja kasteluvettä. Sitten vesi alkoi haista niin pahalle, että jätettiin käsienpesut sikseen ja käytettiin vettä pelkästään kasteluun. Mutta selväksi kävi, että mitään vesianalyyseja on turha teettää ennen kuin ollaan vähän tarkemmin tutkittu, mitä kaivo on ns. syönyt.
Kaivon kansi oli peitetty kaikenlaisella merkillisellä, mm. vanhalla sadetakilla ja tiiliskivillä, joten ne poistettiin ensin. Kun saatiin kaivon kansi näkyviin, alettiin jo vähän arvella veden hajun syytäkin. Osa kannesta putosi nimittäin kaivoon, ja käsipumppukin jäi nojailemaan putkensa varaan kaivon pohjaan, kun kansi petti.
Tässä kunnossa oli kaivonkansi, kun poistettiin vanha sadetakki ja muut roinat pois päältä.
Osa 2: Tyhjennys
Poistettiin siis kansi ja rassattiin pois jo aikoja sitten rikkoutunut sähköpumppu. Me emme tule käyttämään kaivoa sellaiseen tarkoitukseen, että sinne tarvittaisiin sähköpumppua. Tarkoituksemme oli tämän toimenpiteen jälkeen ostaa varsinainen puhdistus ja uudelleenkansitus asialle omistautuneelta yritykseltä.
Internetistä löytyykin kaivonpuhdistusyrityksiä, ja siellä oli jopa jo etukäteen vähän hinta-arvioitakin annettu: 700-1500 €. Kutsuttiin yksi toimija paikan päälle tekemään tarjous, joka päätyi lukemaan 3500 €! Me oltiin kyllä aika ällikällä lyötyjä: kaivo on vain 8 rengasta syvä, eikä tarkoituskaan ollut kunnostaa sitä juomavesikäyttöön. Epäiltiin, että tuota alinta netissä mainittua tarjousta ei kukaan kyllä saa koskaan.
Todettiin, että laitetaan nämä rahat nyt muuhun ja tehdään itse. Ihan ensimmäisenä oli tarkoitus tyhjentää kaivo, mutta käsipumppuhan oli perhana vieköön jotenkin saanut siipeensä, kun se otti pohjakosketuksen pudottuaan kannen läpi. Siivottiin enimmät roskat kaivosta haavilla, ja aloitettiin tyhjennystä ämpärillä.
Jos ei joku tiennyt, niin kaivon idea on se, että sinne tulee koko ajan lisää vettä. Me kyllä tiedettiin, mutta ei sitä, että sitä tulee niin nopeasti. Ämpärihomma oli aika nopeasti katsottu, ja uppopumppu ostettu. Sillä tyhjentäminen sujuikin sitten kohtuullisen nopeasti.
Haavilla saatiin isommat irtoroskat pois. Käsipumppu oli tässä kohtaa jo pois pelistä.
Osa 3: Pumppu
Käsipumppu itsessään on jo oman lukunsa ansainnut. Se oli nimittäin melko tukevaa tekoa – rautaa päästä varpaisiin – ja siksi melko painava. Tai siis erittäin painava, ja vielä ns. yläpainoinen, koska itse pumppu on VALUrautaa. Tämä teki sen nostamisen pois kaivosta käsittämättömän vaikeaksi. Kuvittele itseäsi nostamaan käsipelillä suurin piirtein kohtisuoraan ylöspäin viiden metrin pituista rautatankoa, jonka päässä on valurautainen paino… Jotenkin saimme sen kuitenkin vempuloitua pois kaivosta.
Pumpun kanssa kävi muutakin kivaa. Yritettiin aluksi selvittää syytä siihen, että pumppu ei toiminut. Ajateltiin, että jos se ei vaikka yllä veteen, ja ajateltiin säätää pumppua alaspäin. Pumpussa on kaulus, joka on pultattu kiinni sekä kaivon kanteen (siinä vaiheessa tekemäämme väliaikaiseen kanteen) että pumpun varteen. Ruuvattiin irti tuo pumpun kaulus sekä kannesta että putkesta, ja sitten mies nykäisi väliaikaisen kannen pois, että nähdään, mitä kaivossa tapahtuu. Minä pidin pumpusta kiinni – mutta kukaan ei tietenkään pitänyt kauluksesta kiinni ja se mulahti sinne kaivoon putkea pitkin liukuen.
No siinä pääsi kyllä pari kirosanaa. Mutta koska ollaan hyvin neuvokkaita ihmisiä, saatiin hinattua kaulus takaisin ylös rautaharavalla ja vesikourujen putsaustyökalulla. Sitten jo vähän nauratti, että jos nekin olisivat pudonneet, ja kaivonkatsomisporukka olisi tullut sitä tarjousta tekemään…
Siinä se on. Viisi metriä taipumatonta rautaa ja pumppu painona yläpäässä.
Osa 4: Putsaus
Kaivon putsaus alkoi heti, kun oli saatu se suunnilleen tyhjäksi vedestä. Mies meni tikkailla kaivoon ja katkoi enimmät kaivonrenkaiden saumoista puskeneet juurakot. Näytti siltä, että jollain lähikoivuista oli ollut aika kova jano.
Mikä vonkale! Kaivosta nousi Japperwokki.
Kun kasvusto oli saatu poistettua kaivon seinistä, piti kaivo vielä tyhjentää pohjamateriaalista. Kaivon pohja on kalliota, ja irtonainen aines otettiin mahdollisimman tarkasti pois. Sitä oli hyvin vähän – onneksi, koska kaivossa oli todellakin melko ahdasta työskennellä.
Tarkoitus oli vielä desinfioida kaivo, mutta se kilpistyi siihen, että apteekki sanoi ei. Riittävän tymäkkää vetyperoksidia ei ollut lupa yksityishenkilöille myydä. Päätettiin, että mennään ilman ensin, ja vesinäytteen jälkeen päätetään tilataanko desinfiointi erikseen.
Ahtaat työskentelyolosuhteet on kaivon siivoojalla.
Osa 5: kunnostus
Kun kaivo oli siisti ja puhdas, mies tilkitsi vielä saumat betonilaastilla. Kaivon pohjalle tulee suodatinhiekkaa, ne tilattiin Vipen verkkokaupasta, samoin kuin uusi kaivonkansi ja siihen sopivat tykötarpeet. Muita kunnostustoimia ei tällä erää tarvittukaan, tarkoitus oli vielä koko urakan jälkeen pumppailla kaivoa pariin otteeseen tyhjäksi, että saadaan vesi vaihtumaan. Enää piti asentaa kaivoon uusi kansi ja vanha pumppu takaisin.
Suodatinhiekka tuli kaivon puhdistetulle pohjalle.
Kaivonkannen asennus oli sekin 1 mies + 1 nainen miehityksellä oma lukunsa. Pyöritettiin kansi kaivon viereen, laitettiin lankkuja kaivon päälle ja köyden avulla laskettiin kansi paikalleen. Kun kansi oli suunnilleen kohdallaan, irrotettiin köysi ja poistettiin lankut yksi kerrallaan. Se meni yllättävän hyvin, vaikka etukäteen hirvitti melko paljon. Onneksi kansi ei mitenkään päin mahtunut putoamaan kaivon pohjalle…
Kaivon kannen tiivistyskään ei ollut ihan helppo juttu (MIKÄÄN tässä urakassa ei ollut!). Kansipaketin mukana tuli kyllä tiiviste ja ohje. Mutta ohje oli (kuten ne usein ovat) tehty sellaiselle henkilölle, joka jo osaa asian. Tiiviste piti asentaman ylimpään kaivonrenkaaseen – mutta renkaassa on kolme pintaa, johon tiivisteen voi liimata: huulloksen yläpinta, pystypinta ja alapinta.
Ohjeessa ei (tietenkään) sanottu, mihin noista pinnoista se laitetaan, joten jouduimme yrityksen ja erehdyksen kautta kokeilemaan. Ei varmaan edes tarvitsisi mainita, että päädyimme oikeaan (eli alapintaan) viimeisenä. Ja joka kokeilun jälkeen kansi pois ja tiivisteen uudelleenkiinnitys. Viimeisellä (ja oikealla) kerralla teippi oli jo niin töhnässä, että tiiviste ei enää pysynyt paikoillaan. Se olikin vähän jännää, kun tiiviste laitettiin lopulta paikoilleen niin, että mies ihan vähän nosti kantta, ja minä työnsin sormilla tiivistettä paikalleen. Mutta tässä sitä vaan kirjoitellaan ihan täysillä sormilla, eli eipä siinä mitään.
Osa 6: Pumpun asennus
Näiden kaikkien käänteiden jälkeen olikin taas vähän päänraapimista, kun piti pumppu saada takaisin kaivoon. Vähän miehen kanssa kaksistaan käsipelillä mallailtiin sitä, mutta todettiin se ihan yksinkertaisesti täysin mahdottomaksi. Kannessa oleva reikä, johon pumppu piti osuttaa on halkaisijaltaan n. 20 senttiä, ja pumpun varsi on täysin joustamaton ja mittasuhteet kuten aikaisemmin kuvattu – ei tule mitään.
Onneksi tunnemme yhden seikkailuhenkisen ja äärimmäisen taitavan traktorimiehen. Esitimme hänelle ongelmamme, ja johan alkoi tapahtua. Traktorin trukkipiikkiin kiinnitettiin liinoilla arviolta 4-5 metriä pitkä nelosnelonen. Tämän viritelmän päähän kiinnitettiin (myös liinoilla) itse pumppu, ja sen jälkeen tuttavamme, tämä armoitettu taitaja, sujautti pumpun kaivoon kuin langan neulansilmään! Valitettavasti juuri tästä vaiheesta ei ole kuvaa, koska kuvaaja joutui lähtemään pois ja kaikki muut paikallaolijat olivat hommassa kiinni ns. hands on.
Vipuvarreksi asennettiin yli 4 metrin pituinen palkki.Palkin testaus menossa – todettiin, että hyvin kestää. Tässä kohtaa kuvaaja joutui poistumaan paikalta, joten joudutte käyttämään mielikuvitusta siihen, miten pumppu päätyi kaivoon.
Osa 7: Se toimii sittenkin
Kun pumppu oli saatu onnellisesti kaivoon ja pientä rassausta tehty sen sisuskaluihin, pääsimme toteamaan, että lopussa kiitos seisoo. Vettä tulee pumpun täydeltä, ja alun ruostepurskahdusten jälkeen se on kirkastunut ihan veden näköiseksi.
Ennen talvea teetämme vielä vesianalyysin ja katsomme voimmeko päästä vaikka ihan ekan kerran mökkisaunaan ja peseytymään oman kaivon vedellä.
Tähän mennessä ollaan keskitytty oikeastaan pelkästään keittiöpuutarhan ja siihen liittyvien puutarhatoimintojen puitteiden rakentamiseen. Mies teki navetan päätyyn kiveyksen, jossa on tarkoitus mm. tehdä ruukutuksia ja esikasvatuskylvöjä. Minulla on melko pieni ruukutuspöytä nykyisessä kodissa, ja kun minua on jo pidempään hotsittanut tehdä jotain mosaiikkiin liittyvää, niin päätettiin yhdistää nämä kaksi, ja tehdä mulle uusi ruukutuspöytä.
Näin pari vuotta sitten Pinterestissä kuvan hienosta pöydästä, jossa jalkoina oli vanhan ompelukoneen valurautaiset jalat. Siitä sain tämän idean, ja projekti pääsi alkamaan kun viimein Facebookin kirpparilta löytyi pilkkahintaan vanha Singerin jalka, jossa pöytälevy oli pilalla, ja konettakaan ei enää ollut.
Ensimmäisenä purettiin jalustan osat erilleen. Päädyt käytetään tähän projektiin, loput osat jäävät varastoon tulevia hankkeita varten. Pyörästä voisi saada esim. keittiöön mainion telineen kattiloiden tai kauhojen ripustukseen…
Jalustan osat sai helposti irti, pultit vaativat vain vähän CRC:tä liukasteeksi,
Kumpikaan meistä ei ollut tällaista pöytää aiemmin tehnyt, joten huolellinen suunnittelu oli tarpeen. Ompelukonettahan käytetään istualtaan, joten jalat sinällään olivat liian matalat seisten tehtävään työhön. Korotusta siis tarvittiin jollain konstilla, ja koska pöytätila käy ruukuttaessa joka tapauksessa pieneksi (oli pöytä miten iso tahansa), ehdotin, että jos tehtäisiin vähän pulpettimallinen ratkaisu, jossa välineitä saisi sujautettua pöytälevyn alle.
Projektia varten tarvitaan tietysti aina piirustukset. Timpurinkynällä purkulaudalle tällä kertaa.
Mies hoiti tässä projektissa rakennesuunnittelun, ja pulpetti-idean hyväksyttyään suunnitteli jalustaan sellaisen rakenteen, että pöytä ei nitku mihinkään suuntaan. Purkutavaraa tietysti käytettiin tässäkin hommassa. Kissahäkin kattovasat saivat uuden elämän.
Sivutuet varmistavat, että pöytä ei heilu.
Itse pulpettiosa koottiin tontilta löytyneistä filmivaneerin paloista. Alempi levy on vähän pienempi – tämä on sekä käytännöllinen että design-ratkaisu. Näyttää mukavammalta, eikä sadevesi valu hyllylle. Kakkosneloset nostavat päällimmäisen tason juuri sopivalle työskentelykorkeudelle. Päällimmäinen levy laitettiin karhea puoli ylöspäin, jotta laatat tarttuvat siihen paremmin.
Puuvalmis ruukutuspöytä näyttää tältä.
Maalasin pöydän vielä (Virtasella tietty), ja vetelin kosteussulun pintaan. Ihan komea minusta jo tällaisenaan, mutta tuskin maltan odottaa, että pääsen tekemän kuviota.
Maali teki ihmeitä pöydälle – oikeastaan kelpaisi jo tällaisenaan.
Tarpeet mosaiikkiin tilasin Mosaiikkimyymälästä. Suosittelen – siellä on hyvä valikoima ja nopea toimitus. Jonkun verran sain myös ruinattua rautakaupasta näytelaattoja. Ne paukuttelen vasaralla paloiksi, ja laattapihdeillä paloja voi vähän muotoillakin.
Koska teen kukka-aiheita, valitsin materiaaleiksi värikkäitä laattoja.
Tästä se sitten alkaa. Mitään tarkempaa (paperille tehtyä) suunnitelmaa minulla ei ole, mietin kuvioita sitä mukaa kun etenen. Mallasin vähän kuivaharjoitteluna laattoja pöytään ihan vaan tarkistaakseni, riittävätkö laatat. Ja riittäväthän ne, saan laittaa kukkasia tiheämminkin, ja vielä vähän köynnöstä yläosaan. Taustaan olen saanut roskalavaryhmästä vaaleansinistä ja -ruskeaa laattaa.
Mosaiikkityön mallaus.
Jos et koskaan ole tehnyt mosaiikkia ja epäilet osaatko tehdä tarpeeksi hyvännäköistä jälkeä, niin pelko pois. Mosaiikkitöissä on se hyvä puoli, että ei tarvitse olla taiteellinen tai osata piirtää. Niistä tulee melkeinpä takuuvarmasti hyvännäköisiä. Olen vuosikausia sitten tehnyt edellisen pyödän kannen, ja hämmästyin suorastaan, miten hieno siitä tuli, vaikka minussa ei ole vähääkään taiteellista taipumusta.
Vanha pöytä jo haalistuneena ja aikansa palvelleena
Emme ole vielä tehneet mitään toimenpiteitä nykyisen kotimme myynnin eteen, eikä se ihan vielä ole ajankohtainenkaan. Mutta ihan varmuden vuoksi olen ryhtynyt varautumaan siihen, että ensi kesänä minulla ei enää olekaan pääsyä nykyiseen puutarhaani.
Olen vuosien varrella istutellut melkoisen määrän erilaisia perennalajikkeita pihalleni. Istutussuunnitelma on ollut tyyliä: näen jonkun kivan perennan, ostan sen ja etsin paikan. Eli kasveja on sikin sokin sinne tänne istuteltuna. Tavoitteena on nyt ottaa jakopala lähes jokaisesta kasvista ja valeistuttaa ne uuteen paikkaan varsinaisen perennapenkin valmistumista odotellessa.
Alkukesästä sain viimein suurimmaksi osaksi listattua pihan perennat ja pääsin käsitykseen työmäärästä. Tällä hetkellä kasveja on listalla n. 110, ja määrä kasvaa sitä mukaa, kun huomaan jonkun uuden lajikkeen – onneksi tätä tapahtuu enää harvoin. Jaettujen kasvien määrä merkkaan listaan myös, niin edistyminen on helposti nähtävissä.
Ylläpidän lajikelistaa googlessa.
Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, alan olla vähitellen voiton puolella. Enää kolmisenkymmentä siirtoa edessä, ja sitten tämä nykyinen piha saa jäädä odottamaan uutta omistajaa.
Valeistutukseen kasvit on istutettu tiiviisti.
Valeistutus istutetaan normaalia tiiviviimpään, koska kasvit ovat siinä vain väliaikaisesti. Tuosta kuvasta näkyy, kuinka alkukesästä istutetut ovat jo ottaneet tilansa, ja alkavat olla aika ahtaalla penkissä. Toivottavasti pääsen jo ensi kesänä tekemään varsinaista penkkiä.
Aloitin aluksi tekemään googlen sheetsiin valeistutuksen ”dokumentaatiota” niin, että merkkasin kasvit sinne ruudukkoon. Tosi työlästä. Sitten ajattelin, että en kirjaa niiden sijainteja mitenkään, sittenpähän näen mitä sieltä nousee, mutta sekään ei tuntunut oikein hyvältä. Perinteiset kasvienmerkkaustikutkaan eivät toimi, koska routa heittelee niitä minne sattuu. Mutta sitten muistin Bilteman puutikut! Niillä olen nyt saanut suurimman osan merkattua – osa jää edelleen yllätykseksi, koska alasleikatuista taimista ei millään pysty päättelemään lajiketta, jos ei satu muistamaan mitä tuli istutettua mihinkin.
Bilteman puutikut ovat (toivottavasti) tarpeeksi pitkiä, että routa ei niitä pääse siirtelemään.
Kaikille valeistutusta (tai mitä tahansa istutusta) suunnitteleville haluaisin vielä kertoa, että ”no dig” -penkki ei toimi, jos alimmaiseksi laittaa pahvia, mutta paksu sanomalehtikerros näyttäisi estävän rikkaruohot. Meidän valeistutuksen alla on muovitonta biokangasta.
Valeistutusurakan lisäksi on tarkoitus syksyn aikana istuttaa myös isohko määrä kuunliljoja reunustamaan kulkua saunalle. Homma on jo vähän aluillaan, mutta biokangas loppui, joten tässä tulee nyt väkisin pieni tauko. Onneksi täällä päin Suomea istutuskelit jatkuu jopa lokakuulle asti.
Tähän tulee kuunliljakuja, sopivasti varjoinen paikka, koska syreeni ja hopeapaju kaartuvat portiksi yläpuolella.
Onpas taas ollut kiirettä töiden alkamisen ja muun arkihässäkän kanssa. Mutta myös meidän työmaalla oli reilu viikko sitten niin paljon tapahtumia, että sitä voisi kutsua melkeinpä vyöryksi. Ja yhteensattumiakin oli sen verran, että melkein olen ruvennut uskomaan siihen, että jotkut asiat on vaan tarkoitettu tapahtuvaksi.
Ensimmäinen asia tapahtumien ketjussa oli, että päätettiin vähän siivota pihaa. Purettiin talon vierestä mm. linttaan mennyt puutarhakatoksen runko ja kaikki siihen liittyvät rakenteet.
Sitten saimme sovittua mittauskäynnin mökkimme laajennuksen suunnittelevan henkilön kanssa. Siitä innostuneena päätimme vähän katsastaa mökin hirsirakenteisiin sisältä päin, että saadaan vähän ymmärrystä siitä, kuinka paljon ulkoseinistä menee ehkä uusiksi.
Purettiin epäilyttävimmistä nurkista tarkistusta varten lastulevyä, haltexia, pinkopahvia, vaneeria yms. eristeaineita. Tapettikerroksia lastulevyn alla näytti ainakin ensikatsomalla olevan ainakin seitsemän – kaikki laitettu vuosien 1941 – 1974 välisenä aikana (koska lastulevyt on laitettu seiniin 70-luvun puolivälissä). Ennen on todella tapetoitu ahkerasti!
Ajattelin, että kerään tapettisuikaleita talteen, niin voidaan niistä vähän kerätä talon historiaa näkyviin jonnekin. Tämä asia ratkesikin heti seuraavana päivänä, kun välitöinäni osallistuin Marttojen retkelle Mäntsälän Alikartanoon. Siellä oli hienosti kehystetty tapettimalleja, ja apinoin tyylin heti itselleni myös.
Mutta ne hirret. Suurimmaksi osaksi näytti tosi hyvältä. Hirret olivat kovia ja terveen näköisiä. Kahdesta hirrestä löydettiin kuivaa, mutta pehmeää paikkaa, mikä tarkoittaa sitä, että hirsityöt ovat ensi kesänä edessä.
Erilaisten levykerrosten alta paljastui suurimmaksi osaksi tervettä ja kuivaa hirttä.
Mietittiin miehen kanssa, että mistähän me löydetään korvaavia hirsiä, että pitääkö kaukaakin roudata ja ovatko kalliita. Ja sitten ihmeellinen sattuma: paikallisessa roskalavaryhmässä ilmoitettiin purkuhirsistä! Ja minä kerkesin varaamaan ne ensimmäisenä! Käytiin samana päivänä heti katsomassa niitä, ja sovittiin että otetaan kaikki. Mies järjesteli hirsille kuljetuksen, ja ennen kuin seuraava viikko oli puolessa, oli hirret nätisti pinottuna mökin viereen. Ja kappas vaan – siihen paikkaan, josta purettiin se katoksen raato!
