Pitkä ja kapea puutarha

Tonttimme on kuin kirveenvarsi – pitkä ja kapea. Tällaisen pihan suunnittelu on haasteellista, sillä helposti tulee aseteltua alueet tontille pitkittäin ja toiminnot tontin sivuille. Tämä johtaa siihen, että tontti näyttää vieläkin kapeammalta ja pidemmältä.

Koska olen erityisen innostunut englantilaisesta puutarhasta, osasin suhtautua tontin muotoon tyynesti. Kymmenet Monty Donin ja Alan Titchmarshin pihaohjelmien jaksot keskittyvät juuri tämän kaltaisiin pihoihin.

Oikeasti pihasuunnitelmaa ei kannata kovin pitkälle tehdä ennen kuin on ensimmäisen kesän jälkeen päässyt jyvälle siitä, miten aurinko paistaa pihalle, mitä kasveja sieltä ennestään nousee, pannut merkille erityisen kuivat ja märät paikat, todennut tuulien suunnat, päättänyt mitkä puut lähtevät ja mitkä jäävät jne. Mutta olisi kyllä melko paljon vaadittu, että olisin malttanut pitää kynät paketissa ja vaan odottanut mitä tuleman pitää. Tässä siis ensimmäinen versio suunnitelmasta.

Polut
Haluaisin pihalle sekä kaartavaa polkua (koska pihan pituus) että suoraa linjaa, jossa polun päähän voi laittaa ”focal pointin”, eli jotain, johon katse etsiytyy. Tiedän, että ihmisellä on taipumus oikaista, mutta tarkoitus on tehdä polkujen vierustoille niin hyvät istutukset, että oikominen ei ole mahdollista: talon ulko-ovelta menee polku piharakennuksen ulko-ovelle, sieltä kaivolle ja kaivolta saunalle. Eli jos aikoo mennä talolta saunalle, se on kierrettävä kaivon kautta (jos ei aio akileijoja, etelänruusuruohoja ja daalioita tallata).

Hyötypuutarha
Sille katselin pihan aurinkoisimman paikan tontin koillisreunalta. Kasvilavat tulevat symmetriseen järjestykseen, ja kasvihuoneelle menee suora käytävä. Ihana olisi laittaa muotoonleikattu marjakuusiaita kasvihuoneen eteen oleskelualuetta reunustamaan.
Hedelmäpuut tulevat niin, että satunnainen varjo osuu pitkin päivää kasvihuoneeseen, etteivät kasvit aivan läkähdy. Marjapensaat ja vadelma-aita samoille seuduille, viiniköynnös ulkorakennuksen eteen – taitaa olla pihan lämpimin paikka.

Kompostit
En ajatellut piilotella puutarhakomposteja, vaan ne laitetaan hyötypuutarhaan tontin laitaan. Aurinkoinen paikka – ehkä minäkin viimein onnistun kasvattamaan kesäkurpitsaa 🙂

Ruusutarha:
Jonkunlainen ruusutarha on oltava (vaikka sitten ihan pienet pensaat). Muotopuutarhana, tietenkin. Keskelle ehkä suihkulähde (ei piirroksessa, koska muistin sen vasta jälkeenpäin).

Chillailu-alue
Pihalle tulee uima-allas, se ollaan päätetty jo vuosia sitten (tietämättä yhtään missä ja millainen piha meillä tulisi olemaan). Se tulee saunan lähelle, ja sinne rakennetaan myös oleskelualue ja ehkä kesäkeittiö. Tästä kohtaa pihaa aukeaa paras näköala: uusmaalainen kumpuileva peltomaisema.

Oikeasti suunnitelma menee vielä uusiksi monta kertaa. Sitä mukavampi, koska näitä on vaan niin kiva piirtää. Inspiraatiota löytyy Pinterestistä helposti haulla ”narrow garden” ja The English Garden -lehdestä (jonka tilaaja olen ollut jo monta vuotta) ja samannimisestä kirjasta (jonka sain joululahjaksi ihanilta lapsiltani).

pihapiirros
Ensimmäinen versio pihasuunnitelmasta.
Lehti ja kirja
The English Garden – näistä lapan inspiraationi