Kesällä 2025 rakensimme saunan päätyyn orangerian. Kirjaimellisesti ottaen rakennus ei ole orangeria, koska emme lämmitä sitä emmekä talveta siellä sitruksia. Mutta siksi me sitä ollaan päätetty kutsua. Orangerian rakennusmateriaalit ovat suurimmaksi osaksi kierrätettyä. Tässä kirjoitussarjassa käydään läpi koko rakennusprojekti vaihe vaiheelta, muistelemme työn eri vaiheita valmisteluista ja perustuksista aina valmiiseen orangeriaan asti.
Rustiikkinen tiilistä tehty kivijalka oli juuri se elementti, joka sai meidät orangeriaurakkaan ylipäätään lähtemään. Oli siis hieno hetki, kun päästiin viimein muuraushommiin. Paitsi että vielä anturan valun jälkeenkin piti tehdä vähän pohjatöitä ennen kuin tiilien muuraus pääsi alkamaan.
Anturan päälle laitettiin vielä yksi kerros lekaharkkoja. Sillä saatiin varmistettua rakennuksen ristimitta. Siihen laitettiin myös raudoitukset, jotka sitoivat harkot yhteen. Harkkokerroksesta tuli näin tukeva pohja tiilien muuraamiselle. Antura on vähän leveämpi kuin kivijalka, ja jäi kokonaan maan alle. Lekaharkkokerros jäi vain osittain maan alle, ja siksi se sai rappauksen päälleen.
Lekaharkkokerros valmiina
Siinä vaiheessa, kun tiilistä kivijalkaa päästiin muuraamaan, oli kesälomakin jo puolivälissä. Viimeistään tässä vaiheessa ymmärsimme, että emme ehdi saada rakennusta valmiiksi tälle kesää. On hämmästyttävää, miten joka ikisen projektin alussa sitä systemaattisesti aliarvioi työmäärän ja yliarvioi käytettävissä olevan ajan. Oppimiskäyrä on tässä suhteessa olematon, mutta toisaalta kun ei ole mitään tarkkaa määräaikaa, niin riittää, kun aikataulun venymisen hyväksyy. Hyväksymisprosessi teettää myös vähän töitä, mutta se ei sentään ole fyysistä.
Eri puolilta haalimamme tiilet olivat keskenään eri kokoisia sekä leveydeltään että korkeudeltaan. Myös tiilien sävyt olivat erilaisia. Sävyasia ei meitä mitenkään haitannut, koska tarkoituskin oli tehdä elävää pintaa, joka ei näytä uudelta tai tehdastekoiselta. Tiilien kokoasia sen sijaan vaikutti paljonkin muuraukseen. Tiilien lajittelu oli osittain tässä vaiheessa tehty, mutta paljon valikointia tehtiin ihan lennossa sitä mukaa kun työ edistyi. Mikä tietysti tarkoitti sitä, että työ oli aika hidasta.
Kivijalkaa varten valikoitiin erityisesti tiilivaraston vanhimmasta päästä olevia tiiliä. Samankorkuisia tiiliä ei ollut koko kivijalan määrää, joten jokaista tiilikerrosta varten piti erikseen valita samankorkuiset tiilet. Tällä tavalla saumoista saatiin samanpaksuisia, kun muurauslaastilla ei tarvinnut tasata tiilien paksuuseroja.
Kivijalasta tehtiin kahden tiilen syvyinen, eli suunnilleen lekaharkon kanssa saman kokoinen. Ladonta oli perinteinen tiililadonta, mutta sisemmän ja ulomman kerroksen saumat tehtiin eri kohtaan. Tällä saatiin rakenteeseen jämäkkyyttä.
Ylimmässä kerroksessa tiilet muurattiin poikittain lappeelleen, eli tämä kerros sitoi kivijalan sisemmän ja ulomman kerroksen yhteen. Yläosasta saatiin näin myös viimeistellymmän näköinen, sehän näkyy osittain orangerian sisällä.
Tässä kuvassa näkyy koko kivijalan rakenne: antura pohjimmaisena, sitten lekaharkkokerros, tiililadonta ja päällimmäinen kerros poikittain ladottuna.
Kivijalasta tuli juuri sellainen kuin ajattelimme: vähän eläväpintainen, vanhan näköinen ja omaan silmään sopiva. Tämäkään vaihe ei ollut helppo, työ oli fyysisesti raskasta. Suomen kesä ei myöskään laskenut meitä vähällä, koko muurauksen ajan oli silmitön helle.
Muuraamiseen meni kaiken kaikkiaan vajaa viikko, kalenteriaikana vähän pidempään, koska huilatakin piti välillä. Tämän työvaiheen sivutuotteena valmistui kivijalan lisäksi siistit pinot ylijääneitä tiiliä, joista voi tehdä vielä vaikka mitä kivaa.
Kivijalka valmistui samaan aikaan, kun kesäloma loppui. Seuraavaksi päästiin tekemään runkoa – viikonlopputöinä.
Näin paljon tiiliä jäi vielä käyttämättä
Blogisarja orangeriasta löytyy kokonaisuudessaan täältä: Orangeria
Kesällä 2025 rakensimme saunan päätyyn orangerian. Kirjaimellisesti ottaen rakennus ei ole orangeria, koska emme lämmitä sitä emmekä talveta siellä sitruksia. Mutta siksi me sitä ollaan päätetty kutsua. Orangeria on rakennettu suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaaleista. Tässä kirjoitussarjassa käydään läpi koko rakennusprojekti vaihe vaiheelta, muistelemme työn eri vaiheita suunnittelusta ja perustuksista aina valmiiseen orangeriaan asti.
Kun Possula oli purettu ja rakennuspaikka saatu raivattua, päästiin vihdoin rakentamisen ensimmäiseen oikeaan vaiheeseen: perustuksiin.
Paikalle ei oikein päässyt minkään kokoisella kaivurilla, joten homma meni käsitöiksi. Ensiksi tasattiin pohja. Possulassa ei ollut lattiaa, vain kerros kivituhkaa maapohjan päällä. Lisäksi tasoitusvaiheessa löytyi puun juurakoita ja pari isompaa kiveä. Juurakot ja kivet poistettiin, että saatiin pohja tasaiseksi. Juurakot olivatkin aika hankala työmaa, koska niitä ei saatu kokonaisina pois, vaan ne piti pilkkoa pienemmiksi. Tärkein työkalu siinä hommassa oli vanha, tukeva kirves, jolla voi huoletta hutkia juurta poikki eikä terän pilalle menoa tarvinnut varoa.
Juurakot olivat tosi tiukassa, ja jokunen vanha kantokin kaivettiin pois orangerian tieltä.
Kun varsinaisia perustuksia, eli anturan paikkaa ruvettiin kaivamaan, ymmärrettiin, että pohjan tasaus oli ollut vasta alkusoittoa. Handy Husband kaivoi anturan lapiolla ja siirsi kaivetun maan kottikärryillä sopiviin paikkoihin tontilla, jonne se sitten tasoiteltiin lapiolla ja haravalla. Anturan kaivamiseen meni ihan älyttömästi aikaa. Itse kaivaminen oli suoraviivaista (lapio maahan, maa kottikärryihin, toista), mutta kun antura alkaa silmämääräisesti olla oikean syvyinen, alkaa säätäminen. Anturan pitää nimittäin olla ristimitassa ja suunnilleen yhtä syvä joka kohdasta, eli lopuksi mitataan, tarkistetaan ja hienosäätökaivetaan, kunnes ollaan tyytyväisiä.
Kun anturalle oli kaivettu paikka, pohjalle laitettiin ensin sorakerros. Sitten HH rakensi valumuotin (purkulaudoista tietenkin) – ja taas mitattiin ristimittaa ja korkeuksia. Anturan pohjalle laitettiin vielä muovikerros, jotta valu ei karkaisi soran sekaan. Muoviakaan ei ostettu, vaan käytettiin tyhjiä multasäkkejä.
Anturan valu piti tehdä yhden päivän aikana kokonaan valmiiksi, koska betoniin ei saa jäädä saumapaikkoja. Valupäivä osui keskelle hellekautta, ja tulipahan siinä huomattua, että auringon suhteen orangeria on aika optimaalisessa paikassa. Aurinko paistoi suoraan työmaalle käytännössä koko ajan.
Betoni sekoitettiin järeämpään porakoneeseen kiinnitettävällä vispilällä pienessä paljuämpärissä, ja sitä tarvittiin kymmeniä ämpärillisiä. Anturavaluun laitettiin myös asianmukaiset raudoitukset.
Se oli aika raskas päivä. Välillä hyytyi kone helteeseen, ja jossain vaiheessa epäilin että koneen käyttäjäkin hyytyisi, mutta niin vaan lopulta saatiin valu valmiiksi. Vinkkinä muille helletyömaalla puurtaville: pelkkä nesteytys ei riitä, vaan vesi kannattaa terästää elektrolyyttijauheella.
Kun valu oli tehty ja pinta tasattu, työmaa hiljeni hetkeksi ja HH:kin sai lepopäivän. Antura sai jäädä rauhassa kuivumaan.
Valu suojattiin muovilla kuivumisen ajaksi, ettei se kuivu liian nopesti ja halkea
Blogisarja orangeriasta löytyy kokonaisuudessaan täältä: Orangeria
Kesällä 2025 rakensimme saunan päätyyn orangerian. Kirjaimellisesti ottaen rakennus ei ole orangeria, koska emme lämmitä sitä emmekä talveta siellä sitruksia. Mutta siksi me sitä ollaan päätetty kutsua. Orangeria on rakennettu suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaaleista. Tässä kirjoitussarjassa käydään läpi koko rakennusprojekti vaihe vaiheelta, muistelemme työn eri vaiheita suunnittelusta ja perustuksista aina valmiiseen orangeriaan asti.
Ennen kuin päästiin rakentamaan orangeriaa, piti ensin purkaa pois saunan päädyssä oleva pieni lautarakennus. Emme tiedä oikeasti mikä rakennuksen käyttötarkoitus on ollut, mutta jostain syystä rupesimme aikoinaan kutsumaan sitä Possulaksi. Tuskin siellä mitään possuja on pidetty, mutta jotain tuntematonta tarkoitusta varten höskän päädyssä oli matala ovi, siitä ainakin possut olisivat mahtuneet kulkemaan.
Possula kaikessa komeudessaan
Me olemme käyttäneet Possulaa varastona ruohonleikkurille ja muille puutarhakoneille, ja kaikenlaiselle muullekin sellaiselle tavaralle, jota voi säilyttää kylmässä varastossa. Possulaan asennettu Biolanin kompostikäymälä toimitti myös ulkovessan virkaa silloin, kun meillä ei vielä ollut sisävessaa Elviiralla.
Possula oli paitsi ruma, myös ns. teknisen elinkaarensa päässä. Katto vuoti jo, ja lahoa vähän siellä ja täällä, siispä purkuhommiin. Possula oli onneksi melko pieni ja yksinkertainen rakenteiltaan, ja siksi helppo purkaa. Aluksi kuviteltiinkin, että se on päivä, ja Possula on sileänä, mutta kyllä siinä kuitenkin vähän toista päivää meni.
Tämä ilmiö muuten toistui pitkin matkaa: lähtökohtaisesti kaikkeen meni joko vähän tai yleensä paljon enemmän aikaa kuin kuviteltiin.
Purkamisesta tulee tietysti aina jätettä. Meillähän on sellainen suhtautuminen purkujätteeseen, että aina otetaan talteen mahdollisimman paljon, ja vain oikeasti huonokuntoinen tai muuten käyttökelvoton viedään jäteasemalle. Possulan purkamisen jälkeen tontille ilmestyi taas yksi purkulautojen taapeli. Kokemuksesta viisastuneena tällä kertaa poistettiin kaikki naulat ennen taapelointia, eli puutavara on nyt suoraan käytettävissä, kun se aika tulee.
Kun Possula oli purettu, paljastui iloinen yllätys: tontin paras näköala oli ollut Possulan takana piilossa. Eli ihan mahtava paikka lasiseinäiselle orangerialle, jossa on tarkoitus myös istuskella ja viettää aikaa.
Mikä näkymä paljastuikaan!
Blogisarja orangeriasta löytyy kokonaisuudessaan täältä: Orangeria
Kesällä 2025 rakensimme saunan päätyyn orangerian. Kirjaimellisesti ottaen rakennus ei ole orangeria, koska emme lämmitä sitä emmekä talveta siellä sitruksia. Mutta siksi me sitä ollaan päätetty kutsua. Orangeria on rakennettu suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaaleista. Tässä kirjoitussarjassa käydään läpi koko rakennusprojekti vaihe vaiheelta, muistelemme työn eri vaiheita suunnittelusta ja perustuksista aina valmiiseen orangeriaan asti.
Tästä……tähän
Orangerian rakentaminen ei oikeastaan alkanut vuonna 2025, vaan olemme valmistautuneet siihen henkisesti jo pitkään. Varmaan jo viimeisen 10 vuoden ajan ollaan katseltu kuvia orangerioista ja tiilisokkelikasvihuoneista, haaveiltu ja suunniteltu sellaisen rakentamisesta. Kun hankittiin Elviira vuonna 2021, oli orangeria yksi pitkän tehtävälistan asioista.
Käytännön tasolla urakka alkoi jo pari-kolme vuotta aikaisemmin, kun aloimme kerätä tiiliä. Koko orangeriaidea oli lähtenyt liikkeelle tiilisokkelista, ja purkutiili tuntui sopivalta materiaalilta siihen. Emme halunneet “tehdastekoisen” näköistä rakennusta, purkutiilien värit ja koot vaihtelevat ja lopputulos näyttää heti rustiikkiselta. Ja kierrättäminen on vastuullista ja järkevääkin, tiilet ovat yleensä käytettynäkin ihan hyvässä kunnossa.
Tiiliä ei tietenkään löytynyt kerralla kaikkia yhdestä paikasta. Pieni tiilipesämuna meillä oli jo ennestään edellisen talon leivinuunin purkamisen jäljiltä (vähän hassulta tuntui muuttaa tiiliä, mutta tarpeeseenpa tulivat lopulta). Elviiralta löytyi myös jonkun verran vanhoja tiiliä. Vanhan leivinuunin kohdalta tuvasta purettiin myös itselyötyjä savitiiliä, mutta ne olivat niin murenevaisia, että eivät sopineet sokkeliin. Mutta niidenkin joukosta löytyi aarre, tiili uteliaan asiantuntijan leimalla.
Luontevin paikka etsiä tiiliä oli Tori.fi. “Purkutiiliä”-hakuvahti tuotti meille lopulta osuman: ihan kaupunkikodin läheltä löytyi puretun takka-leivinuunin tiilet. Toinen jättipotti tuli melkein Elviiran naapurista, kun tuttavat halusivat päästä eroon isosta kasasta vanhoja tiiliä. Vähitellen pihan perälle kertyi kunnon tiilikasat, ja siellä ne sitten odottivat pari-kolme vuotta.
Tämä näkymä on koristanut pihaamme usean vuoden ajan
Tiilet olivat siis periaatteessa valmiina, kun lopulta tuli oikea aika orangerian rakentamiseen, mutta käyttövalmiita ne eivät ihan sellaisenaan olleet. Suurimmassa osassa tiiliä oli muurauslaastia, toisissa enemmän, toisissa vähemmän. Osa tiilistä oli isoina möhkäleinä kiinni toisissaan, jopa viisi tai kuusikin tiiltä yhdessä kasassa. Ne piti ensin irrottaa toisistaan ja sen jälkeen naputella joka tiili mahdollisimman puhtaaksi vanhasta laastista.
Se oli aika hidasta työtä, mutta samalla tiilet tuli inventoitua, ja saatiin ymmärrys siitä, kuinka paljon eri kokoisia tiiliä meillä on. Laastijätettä kertyi yllättävän paljon, säkitettiin se vanhoihin multasäkkeihin (nekin siis kannatti säästää) ja vietiin jäteasemalle. Sieltä ne päätyvät ilmeisesti vielä johonkin hyötykäyttöön.
Vaikka itse rakentaminen oli iso urakka, tämä valmisteluvaihe oli tavallaan ihan oma projektinsa, joka vaati kärsivällisyyttä ja luottamuksen siihen, että joskus vielä päästään rakentamaan. Tiilien kerääminen, lajittelu ja puhdistaminen vei paljon aikaa. Joka tiileen on koskettu ainakin viisi kertaa urakan aikana: hankintavaiheessa lastattaessa ja purettaessa, purkamisen jälkeen pihan perälle säilytykseen siirrettäessä, vanhan laastin putsaus- ja lajitteluvaiheessa ja lopulta muuratessa. Mutta kyllä se silti oli vaivan arvoista, ja jos nyt aloitettaisiin, niin samalla tavalla tehtäisiin.
Elviirassa ei ollut uunia, kun hankimme sen. Halusimme vanhaan taloon sopivan lämmitysratkaisun, ja päätimme tilata perinteisen kakluunin mittatilaustyönä.
Hormit oli ennestään kahdelle tulipesälle, kamarissa on ollut jonkunlainen pieni lämmönlähde ja tuvassa leivinuuni. Molemmat oli jossain vaiheessa purettu pois ja uunien perustat (niin kuin lattiat muutenkin) päällystetty lastulevyllä ja muovimatolla.
Kamariin ei edes ajateltu uunia, se ei sinne mahtuisi, eikä siellä lämmityksen jälkeen pystyisi edes olemaan, jos siellä olisi jonkun sortin lämmönlähde. Mutta tupaan pitäisi ilman muuta saada uuni.
Handy Husband sattui löytämään jo vuosia sitten Kakluuniverstaan nettisivut. Yllätyttiin ja ilahduttiin, että Suomessa tehdään vielä tämän alan käsityötä, ja Antti Paanasen itse suunnittelemat mallitkin näyttivät hauskoilta. Takkatehtaiden perustakat eivät oikein olisi sopineet Elviiran kaltaiseen vanhaan taloon.
Tupa on pieni ja nykymittapuun mukaan matala, eli kovin isoa uunia ei sinne mahtuisi, mutta Kakluuniverstaalta pystyttiin tilaamaan mittojen mukaan juuri sellainen uuni kuin haluttiin. Värisävyjäkin oli tarjolla erilaisia, mutta oltiin heti ensikatsomalla ihastettu poltettuun oranssiin sävyyn. Kuvioksi valittiin kompassiruusu. Valittiin uuniin vielä upotettu (moderni) lasiluukku, joka jää messinkisen koristeluukun taakse, kun uunissa ei ole tulta. Näin päästään katselemaan tulta ja uunin ”vanha” ulkonäkö säilyy.
Tilaus tehtiin alkuvuodesta 2024, ja Antti kävi kaverinsa kanssa muuraamassa uunin huhtikuussa. Kaakelit Antti on tehnyt ja polttanut itse. Uuni on muurattu perinteiseen tapaan savilaastilla, eli periaatteessa se olisi siirrettävissä, niin kuin kakluunit tuppaavat olemaan. Valmiina uuni näytti siltä kuin se olisi aina ollut paikallaan. Väri sopi hienosti tuvan muihin värivalintoihin ja kaakeleissa näkyi käsityön jälki.
Uunin eteen etsittiin pitkään sopivia laattoja. Pukkilasta viimein löytyi hyvin lähellä lattian sävyä olevat laatat.
Tulta päästiin polttamaan käytännössä seuraavana syksynä, koska kesä oli niin lämmin, että missään vaiheessa ei tarvittu takan lämpöä. Uunissa oli heti hyvä veto, eikä missään vaiheessa ole pidemmänkään lämmitystauon jälkeen ollut ongelmaa saada takkaa syttymään savuttamatta.
Lasiluukun kanssa oli vähän hankaluuksia, se jumitti mennen tullen kun luukkua avattiin ja suljettiin. Luukkua joutui vähän nostamaan, että se lähti taas liikkeelle, ja siinä oli riskinä, että koko luukku hyppää pois saranakolosta. Antti ehdotti, että alempaan saranatappiin voisi laittaa prikan, joka nostaisi luukkua sen verran, että se pääsee esteettä liikkumaan. Tällä ongelma korjaantuikin.
Niin, ja se kamarin lämmitys, sehän hoituu nyt samalla kuin tuvankin. Hormi nimittäin lämpenee myös kamarin puolelta juuri sillä lailla sopivasti, että siellä tarkenee nukkua, mutta ei kuitenkaan ole kuuma.
Nyt on blogin päivittäminen työkiireiden vuoksi jäänyt tauolle. Elviirassa kuitenkin tapahtuu koko ajan, päivitykset löytyvät Instagramista: @villaelviira_
Tukholma on helppo matkakohde, jossa on paljon kaikenlaista kiinnostavaa vanhoista taloista ja puutarhasta kiinnostuneille. Myös hyviä kirpputoreja löytyy, ja valikoima erityisesti kodintarvikkeissa on vähän erilainen kuin Suomessa.
Tehtiin Handy Husbandin kanssa parin yön reissu Tukholmaan. Pääkohteemme siellä oli Sekelskifte-myymälä, joka on vähän vastaava kuin Suomen Domus Classica. Muuten olimme liikkeellä hyvin vapaalla agendalla, päätettiin ainoastaan, että jätetään tällä kertaa vanhat kaupungit ja kuninkaanlinnat sun muut perinteiset kohteet kokonaan pois ja tutustutaan muuten keskustan lähiympäristöön. Tässä meidän suositukset, joista osa löytyi ihan vaan päämäärättömän vaeltelun seurauksena. Suosittelen siis sitäkin.
Humlegården
Matkalla pääkohteeseemme Sekelskifteen osuttiin puistoon, joka oli joskus muinoin lyhyen aikaa toiminut humalatarhana, ja siitä nimi Humlegården. Puisto oli rauhallinen ja siellä oli paljon hyviä paikkoja vaikka piknikille, mutta me katselimme erityisesti pientä keittiöpuutarha-aluetta ja vanhoja hienoja puita. Puut kasvoivat ihan vinksin vonksin, osaa oli tuettu ja osaa ei, vaikka näyttivät ihan siltä, että tarvetta olisi. Vieressä on myös kansalliskirjasto, joka oli ihan kiva sekin nähdä – Helsingissä sijaitseva vastaava on kyllä paljon hienompi.
Vasen kuva: Kuvaamisen arvoisia puita olisi ollut useampiakin, mutta tämä valikoitui hienon tyvensä vuoksi. Kaksi muuta kuvaa ovat keittiöpuutarhasta. Portti on niin komea, että saman tapainen varmasti jonnekin Elviiran maillekin jossain vaiheessa tehdään. Samoin nuo hienot kasvatuslaatikoiden reunat melko varmasti johtavat toimenpiteisiin myös meillä.
Sekelskifte-kauppa
Olemme selanneet usein Sekelskiften verkkokauppaa ja suunnitelleet ostavamme vaikka mitä. Olimme tällä kertaa matkalla kaikista halvimmilla lentolipuilla, eli vain penkin alle laitettava laukku sisältyi. Olimme kyllä varautuneet ostamaan lisää matkatavaratilaa paluumatkaksi, mutta jonkunlaisena pidäkkeenä tuo rajaus kuitenkin toimi. Ihan heräteostoihin ei huvittanut ryhtyä.
Myymälä oli tosi pieni, eikä oikeastaan juurikaan poikennut Domus Classican vastaavasta Helsingissä. Mutta hienoa katsottavaa löytyi kyllä. Ovikelloja syynäsimme tarkkaan, koska se oli vähän niin kuin ostoslistalla. Päätettiin kuitenkin jättää vielä tässä vaiheessa ostamatta, vaikka pikaiset whatsapp-neuvottelut käytiinkin sähkömiehen kanssa asiasta. Sekelskiften ovikellot vaativat erillisen muuntajan, ja vähän mietitytti sen sijoittaminen pois näkyvistä. Jätettiin asia siis hautumaan ja ostettiin vain metalliset ritilät kivijalassa oleviin kellarin tuuletusaukkoihin.
Sekelskiftessä kannattaa käydä, vaikka ei olisikaan mitään ostamassa. Kauniita tavaroita olisi voinut katsella vaikka kuinka pitkään. Kamiinoihin jäi ihan kauhea mieliteko, vaikka ei sellaista tarvitakaan.
Korkeita paikkoja
Tukholma on kaunis kaupunki, vanhoissa taloissa riittää katseltavaa katutasossakin, mutta olipa kiva löytää paikallinen tähtitorninmäki Observatorielunden. Sieltä avautui tosi hienot maisemat yli kaupungin. Tämäkin paikka löytyi vahingossa, kun etsimme yhtä kirpputoria.
Toinen hieno näköalapaikka löytyy osoitteesta Sveavägen 44, eli Urban Delin kattoterassi. Ollaan käyty tällä terassilla aikaisemminkin, mutta nyt ei meinattu tätä ensin löytää – nimi oli vaihtunut sitten viime käynnin. Sisäänkäynti terassille on vähän piilossa, sinne mennään aulatilan läpi ihan rakennuksen perälle, ja ylös hissillä joka on oven takana, vähän niin kuin rappukäytävässä. Terassi on sokkelomainen paikka, josta näkee joka suuntaan. Hyvät koktailit täällä myös!
Vasen kuva Observatorielundenilta. Siellä oli oikein penkit laitettu näköalan ihailijoille. Oikeassa kuvassa näkymä Urban Delin kattoterassilta. Ei näytä korkealta, mutta tuo piha-alue on myös kattoterassi, arviolta 6-7 kerroksen korkeudella!
Kirpputorit
Olin kaivellut etukäteen jo muutaman kirpputoriosoitteen, käytiin vain Fida-tyyppisissa paikoissa, koska emme mitenkään erityisesti etsineet vaatteita, joille kyllä löytyy Relove-tyyppisiä (aika kalliitakin) paikkoja myös Tukholmasta.
Humana-kirpputorit olivat mielestäni aika kalliita (niin kuin muuten Fidakin on), mutta Myrorna (useita liikkeitä Tukholmassa) ja Ersta (jonne osuimme ihan sattumalta) olivat hyviä. Tavaraa oli paljon, mutta esillepano oli selkeää ja hinnat passelit. Astioita ja muuta kodintarviketta olisi varmaan ostettu enemmänkin, mutta tässäkin tuli vastaan matkatavararajoitus. Lopulta ostettiin vain yksi suolakko – näitä ja muitakin posliinisia vanhoja säilytyspurkkeja oli tarjolla tosi paljon, ja hinnat ihan eri luokkaa kuin Suomessa – ja uushopeinen voiveitsiteline. Jälkimmäinen ihan humpuukia arjessa, mutta kyllä sillekin käyttö löytyi leivän leikkuulaudalta.
Ostimme yhden suolakon, sen hinta oli euroiksi muunnettuna n. 7 e. Tuo toisessa kuvassa oleva kuppisarja jäi ostamatta – kuvasin sen lähinnä siksi, että minulla sattuu olemaan yksi tällainen, tuo mikä on takimmaisena vasemmalla.
Rosendalin puutarha
Rosendalin puutarha sijaitsee Djurgårdenin perällä, samannimisen linnan läheisyydessä. Puutarhaan on vapaa pääsy, ja siellä on kahvila (tai useampikin) ja puutarhamyymälä. Myös piknikpaikkoja löytyy omenapuiden siimeksestä.
Puutarhassa olisi voinut viettää aikaa vaikka kuinka kauan, siellä oli paljon hienoja rakenteita, hedelmätarhoja ja istutuksia ihailtavaksi. Vaikka meillä on pienet tilukset, niin inspiraatiota sieltä kyllä sai omaankin pihaan, pitää vaan skaalata reilusti pienempään kokoon.
Minua kiehtovat sekä rönsyilevä, romanttinen puutarha että formaalit rakenteet ja suorat polut ja näkymät. Näitä kaikkia löytyy Rosendalista. Omenapuut on leikattu kauniisti, ja ne toimivat myös ihanasti suojana kahvittelijoille. Tuo seinällä oleva askartelu muistutti mieleeni, että minullahan on tuollainen rengas kotona…
Lotsgatan – puutalokatu Södermalmilla
Yksi Tukholman helmi on Lotsgatan, lyhyt katu, jossa vanhan nupukivitien molemmin puolin on vanhoja punamultaisia mökkejä. Turistin näkökulmasta on harmillista, että näkymän pihoihin estää korkea lauta-aita, mutta kyllähän sen tietysti ymmärtää. Taloja ei siis juurikaan näy, mutta tunnelman muutos vilkkaasta kadusta hipihiljaiseen kylätiehen on kokemisen arvoinen.
Muutama otos Lotsgatanilta. Kunpa Suomessakin olisi säästetty enemmän näitä alueita.
Joukkoliikenteestä
Tukholmassa on superkätevä tapa maksaa joukkoliikenteessä. Kyyti maksetaan lähimaksulla, eli joka kerta kun astutaan joukkoliikennevälineeseen näytetään korttia lukijalle. Lippu on voimassa reilun tunnin kerrallaan, ja samalla lipulla saa vaihtaa niin monta kertaa kuin voimassaolon aikana ehtii. Veloitus tehdään vuorokauden vaihtuessa, jolloin kortilta veloitetaan halvimman lipun hinta matkustettujen matkojen perusteella. Eli jos vuorokausilippu tulee halvemmaksi kuin yksittäiset liput, otetaan sen hinta.
Normalmstorgilta Djurgårdeniin liikennöi vanha ratikka, sillä pääsee lähelle Rosendalia ja muitakin Djurgårdenin nähtävyyksiä. Rosendalin reissulla vanha ratikka ei osunut kohdalle, mutta seuraavana päivänä satuttiin Norrmalmstorgille juuri ratikan lähtiessä, niin matkustettiin sitten koko linja edestakas samalla reissulla. Kiva, että on tuollainen vanha ajopeli jätetty liikenteeseen. Mitään uudenaikaisia korttilukijoita tai kuulutussysteemejä ei ratikassa ollut, vaan konnari hoiti sekä maksujen keräämisen että kuulutukset.
Niitty on kaunis elementti puutarhassa. Niitty tarjoaa myös erilaisille pörriäisille paljon ravintoa, ja kaiken bonuksena se on myös helppohoitoinen. Niityn voi perustaa vaikka kuinka pienelle alueelle, ja vaikka muuttaa osan nurmikosta niityksi.
Niityn maa ei saa olla ”voimakasta”, eli niittyä ei lannoiteta vaan pikemminkin pyritään köydyttämään. Hoitotoimeksi riittää yleensä se, että loppukesästä kasvusto niitetään, kun kukat ovat kukkimisensa kukkineet. Niitettyjen kasvien annetaan olla niillä sijoillaan, kunnes ne ovat kuivuneet, ja sitten varistellaan siemenet maahan ja kerätään varret pois. Sillä lailla maa ei saa ravinteita maatuvista varsista. Niittyohjeita löytyy netistä paljon, tässä yksi linkki Ylen juttuun.
Meillä on tontin sivussa ”joutomaa”kaistale, joka on hankittu vesi- ja viemäriputkituksille. Siellä siis maan alla kulkee putket, ja periaatteessa maan pinnalle voi istutella mitä vaan, mutta riskinä on, että joskus voi joutua kaivamaan putket esiin. Jos tuota riskiä ei olisi, niin paikka olisi hyvä hedelmätarhalle, mutta nyt ollaan päädytty siihen, että yritetään muuttaa se niityksi.
Tässä meidän ”niityntekele”
Niityn perustaminen ei ole kovin hätäisen hommaa. Jos niityksi suunnitellulla alueella kasvaa ennestään jotain ”ei niittymäistä”, on se jotenkin poistettava, ja jos maa on kovin voimakasta, se pitää köyhdyttää. Parhaat niityt syntyvät luonnostaan monen vuoden kuluessa, niin kuin esim. meidän tontin vieressä oleva kesantopelto, josta tämä meidänkin kaitale on lohkaistu. Siinä on kasvanut mitä on kasvanut, ja loppukesästä kasvusto on niitetty matalaksi ja kerätty pois myöhemmin. Nyt siellä kasvaa laajalla alueella sinistä kellokukkaa, ja muu kasvusto on harventunut. Tämä on tapahtunut sen viimeisen kolmen vuoden aikana, kun me olemme Elviiralla asuneet.
Vain muutaman kymmenen metrin päässä näyttää tältä.
Tähän hitaaseen tapaan on meidänkin tyytyminen – periaatteessa tarmokkaalla kitkemisellä ja maan köyhdyttämisellä esim. hiekkaa lisäämällä voisi prosessia nopeuttaa, mutta se vaikuttaa suorastaan kokopäivätyöltä.
Meidän tulevalla niityllä kasvaa nyt monenlaista. Ollaan istutettu sinne mm. tarha-alpia ja auringontähtiä, ja ne saavat olla siellä niin kauan kunnes leviävät liiaksi. Myös mäkimeiramia ja minttua olen tökännyt kasvamaan, koska ovat hyviä pörriäiskasveja. Sinne on myös ilmaantunut jonkun verran sinistä kellokukkaa (ehkä kissankelloa), niittyleinikkiä ja muutama kurjenpolviesiintymä, eli vähän niittymäistä jo. Sitten siellä on tuoksuvatukkaa, joka on siirtynyt viemärikaivuiden seurauksena etupihalta, nämä kitketään sitä mukaa kun niitä huomataan.
Heiniä siellä kasvaa useita eri lajikkeita. En lähtenyt selvittämään, mitä ne ovat, mutta sen verran netistä katsoin, että Suomessa on 287 lajia erilaisia heiniä! Jos jotakuta kiinnostaa, niin täältä löytyy lisätietoa asiasta. Niittyasioissa heinät ovat kuitenkin poistettavien kasvien listalla, vaikka ovatkin kauniita, kun tuulessa heilahtelevat.
Heinät ovat kyllä kauniita, mutta tukahduttavat kukkaset.
Näiden lisäksi siellä on laaja kirjo kaikenlaisia rikkakasveiksi luokiteltavaa: peltokortetta (tälle ei voi mitään, sen kanssa on vain elettävä), vuohenputkea (helppo hallita niittämällä, mutta jätetään pienelle alueelle pörriäisten iloksi), nokkosta, hevonhierakkaa ja paljon paljon muita.
Suunnitelma on seuraava: niitämme alueen 2-3 kertaa kesässä, ja poistamme niitot saman tien pois, että esim. heinät eivät pääse siementämään. Olen kylvänyt alueelle unikoita ja erilaisia niittyseoksia, ja niiton tarkoitus olisi paitsi köyhdyttää maata myös tehdä tilaa ja päästää valoa siemenille. Niittäminen hoidetaan pääasiassa viikatteella, koska sillä tavalla pystytään paremmin hallitsemaan niittokorkeutta. Tavallinen trimmeri olisi toinen vaihtoehto, mutta suurin osa niitettävistä kasveista on niin vankkoja, että ainakaan meidän trimmeri ei niihin pysty. Niittotrimmerissä taas on vain yksi korkeus, eli se vetää ihan maanpintaa myöten, ja siinä menisi sitten samalla jo mahdollisesti itäneet unikot ja muut.
Tätä toistetaan muutama vuosi, ja toivottavasti vuosi vuodelta niittykukkien määrä lisääntyy ja muiden kasvien määrä vähenee.
On ollut mahtavat ilmat koko loppuviikon. Kaikki taimet on jo viety kasvihuoneeseen karaistumaan, ja kasvilamput saatu purettua kylppäristä ja eteisestä. Säätiedotus vaan lupasi yöpakkasia, pitää vähän virittää ylimääräisiä suojauksia ainakin pikkutaimille.
Mulle on tullut suurena järkytyksenä se, että täällä pitää alkaa tehdä kaikenlaisia ylläpitohommia, esim. siivota ja pestä pyykkiä. Viime kesänä mitään näistä ei tarvinnut tehdä, koska siihen ei edes ollut mahdollisuutta. Tänne tultiin vaan tekemään kaikenlaisia projektiluonteisia hommia. Nyt joutuu miettimään rutiinit noille perusjutuille eikä voikaan enää tehdä vain kivoja hommia…
Risuaita tuli viikolla valmiiksi, nyt on työn alla toinen saman mittainen pätkä. Se homma alkaa kyllä jo tympiä, just sopiva määrä puita kaadettiin, ei tämän enempää risuja ei jaksettaisi käsitellä edes.
Myös saunalle vievä polku on valmis nyt, tai siinä pisteessä, johon se tänä vuonna meinataan laittaa. Siihen on tarkoitus laittaa vielä suodatinkangas ja singeli päälle, mutta annetaan sen varmaan tämä kesä tamppaantua noin.
Hajotin eilen ns. spuke-grillin, eli betonirenkaan, jossa on pidetty tulta ja paisteltu makkaraa joskus. Paikalle tuli ystävältä saatu iso tiskipöytä kesäkeittiöön. Tänään ajattelin rakentaa yksinkertaisen pizzauunin, ainakin somevideoiden mukaan siinä tulee paistuu ihan hyvät pizzat.
Pitäisi myös ainakin kosmoskukat kylvää vielä, ja ehkä tehdä vähän haketta rodopuistoa varten.
Tänä vuonna vappu tarjosikin poikkeuksellisen hienon sään. Oltiin Handy Husbandin kanssa oikeastaan koko päivä ulkona. Mies kaivoi saunalle menevää polun paikkaa – siinä on jostain syystä tosi märkä paikka keväällä, ja saunalle ei ole mitään asiaa ilman kumppareita. Nyt saunalle johtaa sepelipolku, jonka ympärille on tehty vähän maaston muokkauksia, niin että vedet eivät valu enää polulle.
Ulkorakennuksen uusi ovi sai homeenestokäsittelyn ja ensimmäisen maalikerroksen. Uusi ovi on eristetty, eli mahdollistaa myös puolilämpimän eteisen rakentamisen ulkorakennukseen. Samassa yhteydessä vanha huussin ovi on tarkoitus poistaa ja laittaa aukko umpeen.
Minä tein uutta risuaitaa ja sainkin sen melkein valmiiksi. Aidasta tuli tosi pörröinen, koska koivun oksat ovat todellisia risuja. Niitä ei oikein voi hallita, vaan ne tunkevat vähän joka paikasta ja sinne ja tänne.
Kasvihuoneeseen laitettiin taimihyllyjä, jotka voi ottaa pois kun niitä ei enää tarvita. Istutin myös tomaatit ja paprikat kasvihuoneeseen ja vein muita taimia sinne jatkamaan esikasvamista. En ole tyytyväinen tuoksuherneiden taimien määrään, joten kylvin niitä muutaman kymmentä lisää.
Käytiin myös hakemassa hevosen lantaa lähellä olevalta tallilta. Tarkoitus oli kääntää viime vuoden komposti ja latoa väliin lantaa ja uudempaa kasvijätettä. Vanha komposti oli kuitenkin vielä osittain jäässä, joten ihan ei vielä saatu kokonaan sitä tyhjäksi.
Mukava, kun taas pystyy puuhailemaan ulkona. Hommia on jonossa niin paljon, että voi huoletta tehdä sitä mitä huvittaa ja siirtyä seuraavaan hommaan kun ei enää huvita. Hommat tulevat kyllä valmiiksi jossain vaiheessa, ja motivaatio pysyy korkealla.
