Kuviollisen lattialaatan asennus

Valittiin eteiseen rohkeasti kuviollinen laatta, vaikka tiedossa oli, että sillä laatoittaminen on haasteellista. Mutta Handy Husband on paitsi kätevä, myös kärsivällinen, niin tiedettiin että kyllä onnistuu.

Mies on laatoittanut kylpyhuoneen lattiaa lukuunottamatta kaikki Elviiran lattiat, ja edellisessä talossakin useamman huoneen lattiat. Mutta tämä oli nyt ensimmäinen kerta, kun laatassa on kuvio, joka pitää kohdistaa.

lattialaatta
Tämä laatta valittiin eteiseen.

Kaikki laatoitukset pitää tietysti aina suunnitella: mitata montako laattaa mahtuu seinästä seinään ja tehdä päätös mistä päin aloitetaan, ja kokonaisella vai vajaalla laatalla. Jos umpimähkään lähtee liikkeelle, voi olla että viimeinen laatta jää niin kapeaksi, että sitä ei pysty kunnolla edes leikkaamaan, tai muuten jotenkin hankalasti tai ikävän näköisesti. Varsinkin kuviolaatan kanssa pitää katsoa sekin, että kuvio näyttää hyvältä kun tilaan saavutaan.

osittain laatoitettu huone
Tässä lähdettiin laatoittamaan kylpyhuoneen ovelta päin, se oli visuaalisesti paras ratkaisu.

Yksi tärkeä käytännön asia on myös se, missä järjestyksessä laatoitetaan, että laatoittaja ei jää jumiin nurkkaan. Tämä lattia laatoitettiin vähän kerrassaan, että aiemmin laitetut laatat ehtivät kuivua ja niitä pitkin pääsi ovelle.

osittain laatoitettu huone
Tässä näkyy laatoitusjärjestys. Laatat, joissa ei ole punaisia kiristimiä ovat jo kuivuneet, ja niitä pitkin voi kävellä. Oikealla on ulko-ovi, josta on koko ajan pitänyt voida kulkea, koska laatat leikattiin ulkona.

Suunnittelussa mies käytti ensimmäistä kertaa laseria apuvälineenä. Ostettiin halpa ristilaser kampanjahintaan, ja sillä sai varmistettua, että saumat menevät suoraan seinästä seinään.

ristilaser
Ristilaser työssään.

Tässäkin laatoituksessa käytettiin apuvälineenä tasausjärjestelmää, jotka auttaa siinä, että laatat tulevat samaan korkoon. Idea on yksinkertainen: tasaussetissä olevat tasausruuvit laitetaan pystyyn laatan sauman kohtaan, ja samalla niiden mukaan säädetään sauman leveys. ”Ruuvin” kanta jää kahden vierekkäisen laatan alle. Kun vierekkäiset laatat on kiinnitetty, ruuvataan ”mutteri” kiinni ruuviin ja kiristetään kunnes laatat ovat samalla tasolla. Kun laattalaasti on kuivunut, kierretään kiristimet irti ja paukutellaan ruuvit poikki kuminuijalla.

laatoituksen tasausruuvi
Tässä näkyy, kuinka ”ruuvi” tulee laattojen välistä. Näitä on ainakin paria vaihtoehtoa eri levyisille saumoille. Tuohon yläosaan ruuvataan kiinni kiristin.

Olemme käyttäneet näitä aiemminkin, mutta ne yksinään eivät kuviollisen laatan kanssa toimi, koska hyvin helposti laatta siirtyy millin pari sivusuunnassa, kun kiristimen kiertää kiinni. Siksipä tässä urakassa käytettiin myös laattaristejä varmistamaan että laatat eivät kiristettäessä liiku.

Laattaristit varmistavat, että laatta ei pääse liikkumaan mihinkään suuntaan, kun sitä kiristetään.

Lattiasta tuli oikein hyvä. Kuviot on kohdallaan, saumat suoria ja laatat samassa korossa. Pari laattaa mies otti irti jälkeenpäin ja kiinnitti uudelleen, koska niissä oli vähän korkoeroa.

eteisen lattiaa
Tässä lattiaa valmiina. Listatkin on jo laitettu ja seinät valmiina. Katto ja komero vielä puuttuvat eteisestä