Elviirassa oli sähköt, kun se ostettiin, mutta niiden asennusajankohdasta ei ole tarkempaa tietoa. Vanhoissa sähkövedoissa ei tietääksemme ollut ollut mitään vikaa, mutta päätettiin silti uusia kaikki sähköt sähkötaulua myöten.
Alkuperäinen sähkötaulu oli tuvan seinässä erittäin näkyvällä paikalla. Se oli todella iso, ja halusimme sen pois näkyviltä. Tuvan seinissä olevien lastulevyjen purkaminen aloitettiin samoihin aikoihin, kun laajennuksen perustuksia ruvettiin kaivamaan, ja siinä vaiheessa piti sähkötaulukin purkaa pois.
Sopivin paikka uudelle sähkökaapille löytyi laajennuksen puolelta eteisestä, ja koska laajennusta ei vielä silloin ollut olemassakaan, katkaistiin sähköt kokonaan pois. Käytännössä koko toissa kesä meni Elviiralla ilman sähköjä, ja rakennusporukka joutuikin tekemään suurimman osan laajennuksen rakennustöistä akkuvehkeillä tai käsin.
Urakoitsijoiden / tekijöiden löytäminen on ehkä kaikista vaikein (ja tärkein) asia rakennuttamisessa. Sähkötöiden osalta meidän ei tarvinnut tätä asiaa onneksi miettiä. Saimme kiinnitettyä urakkaan Timon paikallisesta Kyläpalvelu Henttosesta, jota olimme jo käyttäneet edellisen talomme sähköhommissa. Timoa parempaa, joustavampaa ja ratkaisukeskeisempää sähköasentajaa ei ole vielä osunut kohdalle, eli sähkötöiden osalta ei tarvinnut stressata.
Pistorasioiden ja valokatkaisijoiden paikkojen suunnittelu aloitettiin jo silloin, kun laajennusosa oli vasta piirustuksina paperilla. Suunnittelussa mietittiin mm. seuraavia asioita:
- telkkarin ja muiden viihdelaitteiden paikat (tv-pistoke, tarpeeksi pistorasioita)
- mahdollisten ilmalämpöpumppujen paikat (pistorasia katon rajaan)
- kattovalaisinten paikat (mihin kohtaan tulee sohva, sohvapöytä, ruokapöytä jne., tai missä huoneissa valaisin voidaan vain laittaa keskelle tilaa)
- Halutaanko ikkunoihin jouluvaloja tai kausivaloja ulos
- Mihin kohtaan laitetaan ulkovaloja, toimivatko ne katkaisijalla vai liiketunnistimella
- Missä kohtaa valokatkaisijat on paras olla, että valot saa helposti päälle ja pois

Tässä sähköremontissa oli kaksi yleisen tason haastetta. Vanhalla puolella piti keksiä, miten johdot saadaan vedettyä, kun kaikki rakenteet olivat jo olemassa, eikä esim. hirsiseiniin tietenkään mitään upotuksia pysty tekemään. Laajennusosan kohdalla taas piti osata kuvitella kaikenlaisia asioita jo paljon ennen kuin mitään oli edes rakennettu: miten siellä elämme, missä pistorasioita tarvitaan, minne laitamme huonekalut ja mitä kiinteitä rakenteita sinne tulee (esim. keittiökaapit ja muut kiinteät komerot).
Vanhan puolen ratkaisut löytyivät lopulta helposti. Hirsiseiniin laitettiin kaksinkertainen huokolevy ja sähköjohdot saatiin piiloon niiden alle. Alempaan huokolevyyn tehtiin johdolle ura, jossa johto tuotiin oikealle kohdalle ja päällimmäiseen levyyn reikä, josta piuha tuotiin läpi.

Kattovalaisimien piuhat Timo veti ullakon kautta, ja sillä lailla saatiin purettua pintavedot pois tuvan, kamarin ja porstuan katoista. Tuvan alla olevaan kellariin vedettiin myös valot, ja sinne keksittiin laittaa liiketunnistimella toimiva valaisin, eikä nyt tarvitse miettiä, jäikö kellariin valot päälle.

Laajennuksen osaltakin suurin osa asioista meni lopulta ihan kohdalleen, mutta kaikenlaista pientä säätöä siinä oli. Oli yllättävän vaikeaa tehdä suunnittelua, kun mitään ei vielä ollut paikallaan. Joitain katkaisijoiden ja pistokkeiden paikkoja piti vaihtaa, kun asioita tarkemmin mietittiin. Myös sähkökaappia piti vähän siirtää, koska eteisen ja työhuoneen välinen seinä tulikin lopulta vähän eri kohtaan kuin oli ajateltu.


Sähköistysprojekti ei ollut kovin suoraviivainen myöskään aikataulun kannalta. Moni asia sekä laajennuksen rakentamisessa että vanhan puolen remointoinnissa tapahtui paljon hitaammin kuin olimme ajatelleet. Ja kun sanon paljon, tarkoitan oikeasti puolta vuotta tai jopa melkein vuotta. Onneksi saatiin joustavasti aina sovittua myös sähkövedot ja kalusteiden asennukset, vaikka aikataulut olivat usein aika hähmäisiä. Nyt sähköt on suurimmaksi osaksi laitettu, ja se tuntuu suorastaan ylelliseltä pitkän sähköttömän ajan jälkeen.
Lue myös: Renovan pyöreät sähkökalusteet