Sillä aikaa, kun rakennusporukka tekee laajennusta, me olemme miehen kanssa purkaneet vanhalta puolelta kaikki pintamateriaalit pois. Suurin syy purkamiseen oli se, että halusimme nähdä, missä kunnossa hirret ja alapohja on. Ja toisaalta seinissä olevat lastulevyt ja lattian muovimatot olisi joka tapauksessa pitänyt purkaa, koska tilalle laitetaan perinteisempää ja hengittävämpää materiaalia.
Purkamisvaihe oli todella raskas, sekä henkisesti että fyysisesti. Kun pintoja poistaa, on koko ajan pientä jännitystä siitä, mitä alta löytyy. Ja tietysti siinä mennään tavallaan väärään suuntaan, ikään kuin peruutetaan kauemmas siitä, että talossa pääsee asumaan. Laudat ja levyt olivat paikkapaikoin tosi tiukasti kiinni, ja laudoista poistettavat naulat vääntyneitä ja tiukassa nekin. Ja pölyä on tietysti joka paikassa koko ajan, ja paljon.
Nyt voimme kuitenkin tyytyväisenä todeta, että olemme päässeet destruktiivisesta vaiheesta konstruktiiviseen. Purkamiset on 99 %:sti tehty, ja pian päästään pintoja asentamaan. Mikä helpotus!
Purkamisen vaiheet ovat olleet seuraavat (totuuden nimissä on sanottava, että mies pääasiassa hoiti purkamistyöt):
- Keittiön kaappien purkaminen
- Lastulevyt pois seinistä: kaikilla seinillä oli lastulevyt, ne irroteltiin jo kevättalven aikana
- Tapetti-, pahvi- ja kuitulevykerrokset pois seinistä. Tapetteja oli useampia kerroksia, ja joillain seinillä oli käytetty myös sanomalehteä. Kaikista tapettikerroksista saatiin palasia talteen muistoksi. Seinissä oli käytetty myös kaikenlaisia muita tilkkeitä, mm. vanhoja sängyn pohjavanereita.
- Kaksi kerrosta muovimattoa pois lattioista. Tässä kohtaa teetimme varmuuden vuoksi asbestikartoituksen. Ei merkkejä asbestista, joten purimme nämäkin itse.
- Lastulevyt pois lattioista. Syvä helpotuksen huokaus, kun levyt olivat kiinni ruuveilla eikä esim. liimalla.
- Lattialankut mahdollisimman ehjinä pois lattioista. Minä irrotin kaikista laudoista naulat ja taapeloin laudat myöhempää käyttöä varten.
- Vanhat lattianiskat pois
- Vanhat purut ja sammaleet pois alapohjasta (kuivia onneksi – ja pölyä tietysti sen mukaisesti!)
- Klinkkerit ja uudemmat valut pois vanhan leivinuunin paikalta
- Kaikki väliseinät otettiin myös auki ja villat poistettiin väleistä
Suurin osa seinistä tullaan päällystämään puukuitulevyllä (huokolevy), mutta yksi pätkä vanhinta hirsiseinää jätetään näkyviin, jos vaan saadaan se hyvin puhdistettua. Tuo seinä on aikaisemmin ollut ulkoseinä, mutta nyt se jää uutta kuistia vasten, niin sitä ei tarvitse eristää kuitulevyllä – ja lisäksi siinä on hieno piilutettu pinta. Ja muuten – hirsiasiantuntija kävi tarkistamassa hirret, ja ne olivat erittäin hyvässä kunnossa. Pariin kohtaan tehtiin pieni paikka ja muutamasta kohdasta otettiin vähän pintaa pois ja laitettiin tervaa ja pellavarivettä tilalle, ja se oli siinä. Mikä helpotus sekin!
Jossain vaiheessa purkutyötä ajattelimme, että emme taidakaan laittaa vanhoja lautoja takaisin lattiaan vaan hankkia vastaavanlevyistä uutta lautaa. Sitten selvitimme hintaa ja kurkkasimme pankkitilille ja päädyimme kuitenkin siihen, että tuvan lattialle laitetaan vanhat laudat, mutta makuuhuoneeseen ja porstuaan ostetaan uudet. Tuvan lankut ovat nimittäin tosi hyväkuntoisia, ja tuntuisi älyttömältä jättää ne käyttämättä. Niinpä minä karhensin laudat uutta maalausta varten ja putsasin lautojen sivut vuosikymmenten möhnästä. Sitä paitsi näissä vanhoissa laudoissa on useaa eri leveyttä, mikä tuo mukavaa patinaa sekin.
Lattiat maalataan vastaavalla sävyllä kuin mitä ne ovat olleet. Sävyä olen metsästänyt rautakaupoista, kunnes sain Facebookin Pelastetaan vanhat talot -ryhmästä vinkin, että sävy voisi olla Tikkurilan 0294 Sienna, joka on vanha Permon sävy. Permoa ei enää ole, mutta ollaan mietitty Virtasen Porstuaa. Maalaamiseen on kuitenkin sen verran vielä aikaa, että ehditään kyllä selvitellä vaihtoehtoja.
Kammokellari
Nyt ollaan siis siinä onnellisessa tilanteessa, että kaikki seuraavaksi tehtävät työt vievät lähemmäksi valmista. Niistä vaiheista sitten erikseen, mutta tähän vielä lopuksi lyhyesti juttua Kammokellarista!
Tuvan alla on vanhaan tapaan kellari, jonne mennään lattiassa olevasta luukusta. Olen vältellyt kellaria ihan viimeiseen asti – jotenkin on tuntunut ihan varmalta, että siellä on jotain inhottavaa. Kellarimörkö tai muuta hirveää. Viime viikolla rohkaistuin, värväsin ystävän naapurista mörönsyötiksi, ja lähdimme tutkimaan kellaria.
Tikkaat olivat vähän lahonneet, joten ne mies oli jo poistanut ja laittanut keittiötikkaat askelmiksi. Sinne sitä sitten rohkeina naisina mentiin – ja kellari osoittautui varsin harmittomaksi: n. 150 cm korkea, n. 2×2 metrin kokoinen tila, jossa oli viileää ja vähän kosteaa, mutta ei mitään hirveää. Vähän nolotti suorastaan, mutta nytpähän tiedän.
