Kamarin seiniin valitsimme hennon vihreän sävyn, joka löytyi Virtasen Maalitehtaan Saariston Värit -värikartasta. Seinämaalina on Virtasen muoviton seinämaali.
Ennen seinien maalausta ei tarvinnut onneksi tehdä oikeastaan mitään esivalmisteluita, koska teimme pohjatapetoinnin edellisenä viikonloppuna. Ajattelin, että saisin maalauksen kerralla hoidettua, mutta harmikseni tajusin, että olin unohtanut ostaa pikkutelan, joten nurkat ja katonraja jäivät nyt vähän summittaiselle maalaukselle. Maalaan seinät siis nyt kuitenkin vielä toiseen kertaan, joten käyn nuo paikat sitten läpi siinä yhteydessä.
Tämä Virtasen seinämaali onkin muuten sellainen maali, että toista kertaa ei olisi välttämättä ehkä edes tarvittu, jos tuota telamokaa ei olisi sattunut. Pigmenttiä on PALJON, eli lopputulos on tosi siisti ja peittävä jo ensimmäisellä kerralla. Maali on myös muoviton ja hajuton, mikä on tietysti erityisesti vanhan talon kohdalla iso plussa.
Väriksi makuuhuoneeseen valitsimme vihreän. Talosta tulee meille ensisijaisesti kesäajan asunto, ja Vårlax-sävy on jotenkin mukavan kesäinen. Siihen löytyi pariksi kiva tapettikin, jonka taustaväri on lähes sama kuin maalissa ja kukkien varsissa on kevyt metallinhohto. Sävyt sopivat myös hienosti kamariin valitsemaamme lattiamaalin sävyyn.
Tässä vierekkäin maalattu seinä, potentiaalinen tapettiehdokas ja mallipala lattiamaalilla maalattua lautaa. Hyvä tulee.
Tapetoinnin valmisteluissa tein pienen a/b-testin. Jätin osan naulankohdista pakkeloimatta, jotta tapetoinnin ja maalauksen jälkeen näkisin, oliko pakkelointi edes tarpeen. No, se testi meni pieleen. Meillä kävi tapetoinnissa niin, että nurkissa (jotka ovat kovasti vinot) tapetti meni pahasti ruttuun. Tapetti piti katkaista heti nurkan jälkeen, mutta märkänähän sitä ei voinut tietysti leikata. Ja kuivuttuaan se ei sitten kovin siististi lähtenytkään irti. Meillä sattui olemaan vähän paksumpaa makulatuuria pari rullaa (vahingossa ostettiin), joten vedettiin takaseinä sillä, että saatiin hyvin piiloon epäsiististi irronneet tapetit. Ja eikä ne naulanpaikatkaan tuon paksun tapetin alta näy.
Tässä kuva a/b-testialueesta – ei näy naulan kohtia. Tästä muuten näkyy hyvin maalin peittävyys. Yhdellä telauskerralla näin hyvää jälkeä.
Maalatessa vähän tuntui välillä siltä, että makulatuuritapetti on lähes saman väristä kuin maalikin (eli mitäs järkeä tässä maalaamisessa edes on), mutta kyllä ero on iso, kun vähän etäisyyttä ottaa. Alla ennen ja jälkeen kuvat.
Ennen maalaamistaEnsimmäisen maalikerroksen jälkeen
Tarkempia ohjeita hirsitalon seinien sisäpuoliseen eristämiseen ja hengittävään remonttiin:
Tätä päivää on odotettu! Viimeinkin pääsimme maalaamaan kamaria. Sekä kattoon että seiniin löytyivät maalit Virtaselta, ja sävyt Saariston Värit -värikartasta.
Aloitimme kamarin remontin reilusti yli puoli vuotta sitten, kun purimme kaikki väliseinät ja avasimme lattiat. Emme ehkä silloin arvanneet, että pääsemme tähän vaiheeseen vasta nyt. Ajattelimme vain, että ensin tehdään tupa kuntoon ja sitten kamari, mutta väliin tulikin muutaman kuukauden mittainen tavaran varastointivaihe, jolloin kamariin hädin tuskin mahtui sisään. Mutta nyt huone on viimein tyhjä ja seinissä makulatuurit, ja maalaus voi alkaa.
Katon maalaus alkoi sillä kaikista tympeimmällä hommalla, eli katon hiomisella. Tuvan katon hioin kokonaan, paitsi paneelien väleihin en koneella päässyt, ja laiskuus esti hiomasta niitä käsin. Maali tarttui kuitenkin kiinni myös väleihin, joten tein nyt rohkean ratkaisun ja hioin kamarin katosta pelkästään hiomista vaativat kohdat. Apuna minulla oli kätevä akkukäyttöinen hiontahiiri.
Tästä se alkaa. Habaa on talven aikana kasvatettu kuntosalilla, nyt se on tarpeen.
Hiomisen jälkeen vetelin katon ensin pölymopilla ja sitten tein maalipesun. Maalipesussa kannattaa käyttää sellaisia maalipesuaineita, joita ei erikseen tarvitse huuhtoa pois, niin pääsee paljon helpommalla. Välineenä paras parin katon pesemisen kokemuksella on lattian kuivauslasta, jossa on päällä mikrokuituliina. Lastalla pääsee nimittäin myös hyvin käsiksi paneelien rakoihin. Maalipesu kannattaakin tehdä kunnolla ja rättiä huuhtoa usein, koska pintoihin on tarttunut ajan myötä kaikenlaista. Kamarin paikalla on edellisillä asukkailla ollut keittiö, ja esim. hellan paikka näkyi katossa ihan selvästi, vaikka liesituuletin olikin ollut käytössä. Rasvaa ei pintoihin saa jäädä, muuten maali ei pysy.
Kamarin katto maalattiin samalla maalilla ja värisävyllä kuin tuvassa: Virtasen paneelimaalilla sävyssä Kuutsalo. Varsinainen maalaaminenhan sujuikin sitten valmistelutöihin verrattuna nopeasti. Paneelimaali levittyy helposti ja myös tasoittuu nätisti. Se myös kattoa maalatessa vähän valuu, joten jonkunlainen maali”sieppari” on hyvä olla pensselissä. Minä tein pensseliin ”kauluksen” vesipullosta: leikkasin pulloin yläosan irti ja pujotin pensselin varren pullon suusta läpi. Teippasin vielä maalarinteipillä pullon suun varteen kiinni, ja valuva maali jäi pullon sisään.
Katto vaatii vielä toisen maalikerroksen, koska jouduin muutamasta kohdasta hiomaan sen puhtaalle puulle asti. Nämä paikat erottuvat yhden maalikerroksen jälkeen, vaikka muuten katosta tulikin kertavedolla siisti ja hyvä. Kamarin ja porstuan väliin tuleva väliseinä on vielä pystyttämättä, joten ne ovat vielä tässä vaiheessa yhtä ja samaa tilaa. Jätin porstuan puolelle jäävän osan katosta nyt maalaamatta, koska voi hyvin olla, että päädytään siinä eri värisävyyn. Siitä olikin mukava katsoa lopputulosta, kun maalattu ja maalaamaton pinta olivat vierekkäin. Huikea ero!
Tässä kuvassa näkyy hienosti työn jälki. Etuosa katosta on vielä maalaamatta ja taempana näkyy maalattu katto. Just sopiva himmeä kiilto tässä maalissa.
Kun aloitimme laajennusprojektin Villa Elviiralla, kaikista isoin kysymys oli, mistä löydämme hyvän rakentajan laajennuksen tekemiseen. Emme epäilleet, ettemmekö selviäisi itse vanhan puolen remontoinnista, mutta laajennuksen tekeminen vanhan rakennuksen kylkeen on niin vaativa urakka, että siihen tarvitaan paljon osaamista ja mielellään myös kokemusta.
Rakentajan valinta ei ole kovin helppo tehtävä. Se on myös kaikista isoin riski, jonka (yksityinen) rakennuttaja ottaa – jos kohdalle osuu huono tekijä, joka oikaisee joka kohdassa tai ei tiedä mitä tekee, voi siitä seurata isoja ja kalliita ongelmia vuosikausiksi eteenpäin. Me teimme joitain ponnettomia tarjouspyyntöyrityksiä muutamiin rakennusalan yrityksiin, mutta isoin hankaluus oli se, että emme tienneet näistä yrityksistä oikeastaan yhtään mitään.
Pyysimme tarjouksen myös Petri Nymanilta (VTT-rakennus), jolla teetimme laajennuksen edelliseen taloomme yli 10 vuotta sitten. Olimme silloin työnjälkeen ja etenemiseen tyytyväisiä, ja lopulta oli todella helppo päätös tehdä sopimus Petrin kanssa. Sopimukseen kirjattiin selkeästi urakan sisältö, maksupostit ja lisätöiden hinnoittelu. Jokaisesta lisätyöstä sovittiin erikseen urakan edetessä, ja siksi projekti oli myös taloudellisesti helppo hallita (eikä yöunet menneet missään vaiheessa).
Talo alkaa olla valmis. ikkunoista puuttuu ristikot vielä, ja jotain pientä viimeistelyä.
Nyt kun laajennus alkaa rakentamisen osalta olla valmis, voimme tyytyväisinä todeta, että oli todella hyvä päätös valita Petri tekemään laajennusta. Urakka kesti pidempään kuin etukäteen osasimme odottaa, mutta tärkeämpää oli laadukas työn jälki. Arvostimme erityisesti sitä, että kaikissa epäselvissä tilanteissa otettiin aina yhteyttä ja kysyttiin meidänkin mielipidettämme. Saimme myös hyviä neuvoja omaan urakkaamme vanhalla puolella, ja joitain asioita (mm. lattian koolaukset) teetimme ihan suosiolla lisätöinä ammattilaisilla.
Laajennuksen yhdistämisessä vanhaan taloon on varmasti tullut monta mutkaa vastaan ja kekseliäisyys on epäilemättä ollut koetuksella. Tällaista urakkaa tehdessä pitkästä kokemuksesta erilaisissa projekteissa on varmasti ollut hyötyä. Erityistä valttia on kärsivällisyys tilanteessa, jossa joku ratkaisu ei toimikaan, vaan pitää vähän purkaa ja tehdä uudelleen. Ja tietysti tämä on myös rakennuttajan etu – talo tehdään kestämään vuosikymmeniksi, ja ennemmin kannattaa tehdä korjausliike rakentamisen aikana kuin fiksailla jälkeenpäin.
Tässä muutamia ilahduttavia esimerkkejä siitä pieteetistä, jolla työtä on tehty. Näiden pitäisi tietysti olla ihan itsestäänselvyyksiä, mutta tuskin kuitenkaan joka työmaalla ovat.
Rimojen naulauslinja on merkitty vatupassilla. Naularivistö ei kiemurtele seinässä.Tuuletusputket on täsmätty keskelle kattoa tasavälein.Ulkolaudoituksen rima on viistetty muotoon räystäskourun kohdalla.Tässä kuvassa on kaksikin hienoa yksityiskohtaa: Kehyslaudan loveaminen ikkunapellin kohdalta ja riman loveaminen kehyslaudan kohdalta.Tässä on yksi hienoimmista oivalluksista: uusi ja vanha puoli on häivytetty samanlaisella ”parrulla”, jollainen on vanhan puolen kamarin ja tuvan väliseinän kohdalla. Tuo alkuperäinen parru (eli följari) pitää hirsiseinän muodossaan, mutta uusi on ihan puhtaasti esteettisistä syistä laitettu. Elegantti ratkaisu!Laitetaan vielä loppukevennyksenä kuva nykyajan ”Klubi-askista”. Suunnittelua ja laskelmia pitää tehdä koko ajan työn edetessä, – kipsilevytetyt seinät ja lyijykynä toimivat oivana whiteboardina rakentajalle.
Hyvään rakentamiseen liittyen laitan tänne vielä hienon videon, jossa on kuvattu hirsirakennuksen pystytys alusta loppuun. Huikeaa ammattitaitoa, jota toivottavasti löytyy vielä jatkossakin rakennusalalta.
Sillä aikaa, kun olemme itse äheltäneet vanhalla puolella pintoja uusiksi, on rakennusporukka tehnyt töitä laajennusosassa. Laajennukseen tulee nykyajan mukavuudet, mutta samalla tavoitteena on tehdä siitä sellainen, että se yhdistyy vanhaan osaan niin luontevasti, että ulkoa päin ei välttämättä sitä laajennukseksi edes huomaa.
Mökin laajentamisen syy oli varsin yksinkertainen: haluamme Elviirasta sellaisen talon, että voimme halutessamme muuttaa sinne vaikka kokonaan. Mutta vanha mökki on sen verran pieni, että sinne ei olisi mahtunut kunnolla edes keittiötä, saati kylpyhuonetta.
Laajennuksen jälkeen rakennuksen pinta-ala n. tuplaantuu alkuperäisestä koosta n. 80 neliöön. Meillä ei alun perin ollut tarkoitus ihan niin isoa lisäosaa tehdä, mutta jotenkin se nälkä vaan kasvoi syödessä. Pikku mökkimme jatkoksi tulee siis lisää tilaa keittiölle, ja rakennuksen eteen rekennettavaan kuistiosaan tulee kylpyhuone, eteinen ja pikkuinen työtila. Työtila ei olisi ollut mitenkään pakollinen, mutta se helpottaa etätöitä, ja mies voi myös käyttää sitä omiin kirjoitushommiinsa.
Laajennuksen suunnittelu alkoi reilu vuosi sitten (lue lisää täältä), ja rakennuslupa saatiin muutamassa päivässä, kun kaikki tarvittavat paperit oli ladattu lupapisteeseen. Rakennusluvan ehtona oli, että liitymme paikalliseen vesi- ja viemäriosuuskuntaan, joten sen jälkeen ei tarvinnut miettiä jätevesiasioita. Kun vielä päädyttiin sellaiseen ratkaisuun, että vanhaan osaan ei laiteta vesijohtoja tai viemäröintejä, niin niiden vetäminen yksinkertaistui huomattavasti.
Tässä kuvassa tummalla merkityt seinät ovat laajennusosaa. Kaikki vesipisteet ja viemärit tulevat samaan päähän uutta osaa.
Koska vanhaa puolta eivät koske nykyajan rakennusmääräykset, olemme voineet remontoida sitä perinnemeiningillä. Mutta laajennus on tehty voimassaolevien normien mukaisesti ja moderneilla materiaaleilla. Ulkoseiniin laitettiin tuulensuojalevyt ja villat niiden sisäpuolelle.
Kuistin toiseen päähän tulee pieni työtila (vasen kuva) ja toiseen kylpyhuone (kuva keskellä) ja väliin eteinen. Oikeanpuoleisessa kuvassa on tuleva keittiömme. Tuohon pressutetulle seinälle tulee keittiökaapit.
Uudelle puolelle tulee lämmitykseksi lattialämmitys. Lattiaan laitettiin valun alle styroksit. Lattialämmityskaapeli kiinnitettiin valuverkkoon.
Tässä huoneet samassa järjestyksessä (keittiö vähän eri kulmasta kuvattuna) sen jälkeen kun lattia on valmisteltu valua varten. Seinät on jo pääosin levytetty kipsilevyllä ja vedet, viemärit ja sähköputkitukset laitettu jo paikolleen.
Yläpohja eristetään talon osalta puhallettavalla selluvillalla, mutta kuistin yläpohjassa on käytetty XPS-eristelevyä. Kuistin katto on sen verran matalammalla, että sinne ei olisi saatu tarpeeksi eristettä muulla tavalla.
Huoneet sen jälkeen, kun lattiavalu on tehty. Keittiö on jo pääosin siivottu ja lähes valmis sisätöihin. Tuohon kuvanottopaikan kohtaan tulee väliseinä kylpyhyoneen ja keittiön väliin, mikä näkyykin keskimmäisessä kuvassa vasemmalla.
Laajennusurakkaan kuuluvat vielä väliseinien pystytykset, oviaukkojen tekeminen hirsiseiniin keittiöstä porstuaan ja työtilasta tupaan sekä lopuksi ulkolaudoitus ja ulko-ovien asennus. Sen jälkeen alkaakin meidän hartiapankkiurakkamme, eli kaikki sisätyöt: seinien tasoitus, tapetointi ja maalaus, lattioiden laatoitus ja kattojen panelointi.
Tässä kuvassa on eteisen ja työtilan välinen seinä lähes valmis. Se tehdään varmaankin loppuun vasta sitten, kun työtilan seinään puhkaistaan oviaukko tupaan.
Erilaisten ilmanvaihtoputkien kuljettaminen katolle aiheutti vähän päänvaivaa, ennen kuin niille löydettiin hyvä reitti. Tuuletusputkia ei suositeltu laitettavaksi kuistin katolle, ettei mahdollisesti talon katolta valuva lumi ja jää vaurioita putkia. Kuistilta tuotiin alakautta porstuan puolelle putki radon-tuuletukselle ja viemärin huohotusputki. Nämä putket vietiin porstuan ulkoseinää pitkin välipohjaan ja sieltä katolle. Kylpyhuoneen tuuletusputki vietiin kuistin yläpohjan kautta talon yläpohjaan ja katolle riviin kahden muun tuuletusputken kanssa.
Keittiöstä tulee vielä liesituulettimelta putki katolle, se tulee toisen lappeen puolelle. Jos olisimme olleet kaukaa viisaita, olisi nämä kaikki putket voinut niputtaa toiseen ”piippuun”, jolloin olisi säilynyt vanhan talon illuusio myös katon osalta. Mutta tämä tuli mieleen vasta siinä vaiheessa, kun se oli jo myöhäistä.
Katon läpiviennit rivissä. Arvostamme erityisesti remonttimiesten silmää näiden asentamisessa nätisti tasavälein.
Vanhaan taloon kuuluu puiset lattia- ja kattolistat, joissa on vähän profiilia ja sekä leveyttä että korkeutta. Näitä listoja ei löydy perus rautakaupoista, vaan kannattaa suunnata höyläämölle, joka tarpeen mukaan voi tehdä listat vaikka ihan oman mallin mukaan. Askolalainen TunnePuu on juuri tällainen yritys, ja me löysimme listat heidän vakiovalikoimastaan.
Kun rupesimme etsimään listoja, meillä oli oikeastaan kaksi kriteeriä: listojen piti ensinnäkin tietysti miellyttää omaa silmää. Lisäksi halusimme riittävästi korkeutta ja paksuutta, jotta saamme mahdolliset seinän ja lattian saumassa olevat raot ja katon ja seinän rajaan laitetun ilmansulkupaperin piiloon listan alle. Saimme TunnePuusta vinkin ystävältämme ja naapuriltamme, joka asuttaa vanhaa pappilaa ja kävimme katsastamassa vaihtoehtoja.
Höyläämöllä oli hyvä perusvalikoima listoista, ja otimme ensikäynnillä niistä muutamia mallipaloja mukaan: pari lattia- ja kattolistaa ja myös ikkuna- ja ovilistamalleja. Näitä sitten mallasimme tuvassa, ja päädyimme mallipalojen perusteella 10 cm korkeisiin lattialistoihin ja 7 cm kattolistoihin. Huomaa alla olevassa kattolistakuvassa ruskea ilmansulkupaperi, joka jää listan taakse.
Pekka TunnePuulta toimitti listat Elviiraan – ja tässä muuten yksi hyvä syy suosia paikallista: järkevät ja yleensä joustavat toimitukset.
Jos etsit vastuullisesti toimivaa höyläämöä, niin TunnePuu kannattaa käydä katsastamassa. Yrityksen arvot perustuvat vastuullisuuteen ja ekologisuuteen.
Laskeskelin listojen menekin tupaan, ladoin tarvittavan määrän suojapaperin päälle tupaan ja ryhdyin maalaushommiin. Lattialistat maalasin lattian värillä ja kattolistat katon värillä.
Varsinainen listoitustyö teetettiin luottotimpurillamme Janilla. Hän on tosi taitava ja tarkkatöinen kaveri, ja koska listat eivät ole koko korkeudelta yhtä paksuja, ei jiiriin sahaaminen ole sellaista mitä suosittelisimme kokeilemaan, jos ihan ensimmäistä kertaa listoitat. Jälkeenpäin tuli mieleen, että kattolistojen alle jäänyt paperi olisi toki kannattanut liimata kattoon, jotta varmasti olisi estetty veto, mutta eiköhän suurimmat ujellukset tälläkin ratkaisulla saada kuriin.
Tuvassa on nyt lattia- ja kattolistat!
Ikkunoiden ja ovien koristelistat ja myös niiden sävy on meillä vielä päättämättä. Ikkunoiden osalta päätös sävystä on helppo, se noudattelee ikkunoiden väriä, mutta ovien kohdalla vaihtoehtoja on useampia. Olemme nähneet kivoja ratkaisuja, joissa listat ovat saman väriset kuin lattialistat – mutta ihan yhtä kivoja, joissa ne ovat eri väriset. Käytännön ratkaisuna ollaan joka tapauksessa päädytty siihen, että laitetaan ovien alareunoihin ”välipalikat”, koska lattia- ja ovilistat tulevat olemaan kuitenkin olemaan eri levyiset ja myös varmaankin eri paksuiset. Mallauspalat on jo tuvan ja porstuan väliseen oveen laitettu, mutta nyt ollaan vähän ruvettu miettimään, että jos kuitenkin jotain pientä kuviota tai profiilia pitäisi noihin palikoihinkin saada. Inspiraatiota on haettu mm. juustomuottien kuvioinnista.
Tämä välipalikka alkoi näyttää silmiimme kovasti tylsältä, joten jatkoa seuraa…
Pikku talomme tuvan vanhat lattialankut laitettiin takaisin paikalleen alapohjan uusimisen ja eristämisen jälkeen (tästä prosessista lisää täältä). Lattian kunnostus oli pitkä prosessi, ja tuntui melkein epätodelliselta, että viimein ollaan maalausvaiheessa.
Lattiamaalin valinta oli melkein yhtä pitkä prosessi kuin lattian kunnostus (tosin ei lähellekään yhtä pölyinen ja hikinen). Meillä tärkeimpänä kriteerinä valinnassa oli lujuus. Lattian maalaus on helppoa, kun yhtään huonekalua ei ole vielä kannettu sisään, mutta jättimäinen työmaa, kun talossa jo asutaan. Emme halua joutua tekemään maalausta uudelleen heti parin vuoden päästä.
Googlauksen ja Facebookin vanhoihin taloihin liittyvien ryhmien kautta maaliksi valikoitui Virtasen Maalitehtaan Porstua. Se on saanut hyviä arvioita kestävyydestään, ja Virtasen maalit yleisesti ovat antaneet hyviä maalauskokemuksia. Meillä oli ajatuksena maalata lattia saman väriseksi kuin mitä se oli alun perin ollut, ja valitsimme Virtasen Rödharu-sävyn.
Valmiina maalaukseen
Kun sitten aloitin maalausta, totesin, että sävy ei ihan ollutkaan sitä mitä olimme ajatelleet, vaan jonkun verran punaisempi. Mutta meillä kävikin tässä lopulta hyvin, koska maalin sävy ratkaisi asian, mikä meitä vähän oli mietityttänyt – eli miten lattiamaalin sävy sopii tapetin ja seinämaalin kanssa yhteen. Tämä valitsemamme väri nimittäin sointuukin niihin paljon paremmin kuin alkuperäinen ruskea. Joka tapauksessa vinkkimme on, että kannattaa ostaa testierä maalia ennen valintaa, jos et ole sävystä varma.
Tässä kuvassa näkyy vanhan ja uuden sävyn väriero hyvin.
Porstuaa on kahta eri kiiltoa: kiiltävä ja silkinhimmeä. Me valitsimme silkinhimmeän, koska vanha lattia on täynnä ns. elämisen jälkiä: koloja, naarmuja ja kaikenlaisia muita kolhuja. Silkinhimmeä on kiiltävää armollisempi lattian kunnolle.
Maalasin lattian kokonaan pensselillä. Monissa ohjeissa ohjeistetaan käyttämään telaa, mutta itse tykkään enemmän siveltimen jäljestä. Eikä nämä meidän huoneet niin isoja ole, etteikö jaksaisi pensselin kanssa sutia – ja tässä kohtaa vielä muistutuksena, että maalipensselin laadusta ei sitten kannata tinkiä. Yhtään karvaa ei lähtenyt koko maalauksen aikana, mikä teki omalta osaltaan työn helpoksi. Maali myös levittyi vaivatta ja tarttui hyvin, eikä urakka kestänyt paljon tuntia kauempaa. Tähän vanhaan lattiaan riitti yksi kerros uutta maalia, kun alla oli vanha maalattu pinta.
Valmis! Tässä maalipinta kiiltää, mutta kiilto himmeni, kun maali kuivui. Ai että tuli hieno!
Yksi kohta lattiassa aiheutti vähän päänvaivaa: kellarin luukussa on rinkula, josta luukku nostetaan ylös. Arvottiin vähän, miten saadaan pysymään se pystyssä niin että emme sotke sitä maaliin. Vähän jo harkittiin koukun ruuvaamista kattoon ja rinkula langalla sinne kiinni. Mutta kattokin oli jo maalattu, niin tämä tuntui vähän ylimitoitetulta ratkaisulta. Lopulta naulattiin lattiaan naula pystyyn ja rinkula sitä vasten nojaamaan. Lattiassa on muutenkin niin paljon jälkiä, että yksi lisää ei näy missään.
Näin ratkaistiin ainoa hankala paikka lattian maalauksessa.
Osaako tekoäly kirjoittaa blogia
Meillä on töissä kova tekoälybuumi menossa, ja työkaveri on innokkaasti testaillut mm. tekstin tuottamista tekoälyllä. Minä ajattelin sunnuntain ratoksi kokeilla, miten onnistuu tekoälyltä artikkelin kirjoittaminen vanhan puulattian maalaamisesta.
Kokeilin tekstin tuottamista palvelulla nimeltä Smodin. En tiedä, oliko tämä hyvä valinta vai ei, mutta se sattui tulemaan Googlen hakutulosissa ensimmäisenä. Palvelussa piti kirjoittaa n. viiden sanan mittainen otsikko, ja ennen tekstin tuottamista kysyttiin vielä näkökulmaa tai alaotsikkoa. Minulla nämä olivat ”Vanhan puulattian maalaaminen öjlymaalilla” ja ”Puulattian maalausprosessi”. Tekoäly tuotti minulle kuuden kappaleen mittaisen tekstin – mutta blogitekstiksi siitä ei ainakaan tällaiselle kielioppinipolle olisi. Yllättävän hyvää tekstiä kuitenkin, suomen kieli ei ole varmastikaan helpoin oppia – koneellekaan. Kirjoitukseen oli myös listattu lähteet, joiden perusteella teksti oli tuotettu. Laitan tähän nyt ensimmäisen kappaleen tuosta tekstistä.
Disclaimer: TÄMÄ EI SIIS OLE OMAA TEKSTIÄNI, VAAN TEKOÄLYN TUOTTAMAA. Tuskin näitä ohjeita seuraamalla vahinkoa saa, mutta en silti ihan omiin nimiini tuota ottaisi :). Kopioin tekstin suoraan sellaisena kuin se oli, eli en ole tehnyt mitään korjauksia tai muita muokkauksia. En käsitä, mikä tuo 3: tuossa alussa on, koska kyseessä on tosiaan ensimmäinen kappale tekstistä. Ehkä vaiheet 1 ja 2 ovat ylittäneet tekoälyn ymmärryksen.
Vanhan puulattian maalaaminen öjlymaalilla
Puulattian maalausprosessi 3: Pohjustus ja pohjamaali Vuoraa jalkalistat maalausteipillä, tai jos olet jo poistanut, seinän alaosa, jos uskot saavasi siistin viimeistelyn siveltimellä ilman suojamerkkiä. Maalaa aiemmin valmisteltu pinta noin 20 % uudella pinnalla, noin 10 % ohennetulla puulattiamaalilla ja anna kuivua. Jos maalaat puuta, joka sisältää paljon hartsia, tanniinia tai muita vaikuttavia aineita, pohjustele pinta erityisellä pohjamaalilla ennen ensimmäisen maalikerroksen levittämistä. Erikoispohjuste parantaa maalin tarttuvuutta eksoottiseen (öljyiseen) puulaatuun ja estää maalattua pintaa tahrautumasta puun vaikuttavien aineiden vaikutuksesta. Anna pohjamaalin kuivua vuorokausi ennen varsinaista maalausta puulattiamaalilla. Tarkista kuivuneet pohjamaalatut lattiat jo ennen maalausta ja korjaa pohjamaalin heikot kohdat tuoreella kerroksella. Käytä suurta sivellintä reunojen maalaamiseen. Maalaa seuraavaksi loput lattiasta telalla. Rullan jatkovarsi helpottaa työtä, mutta se ei ole välttämätön. Tee hyvää työtä vakavasti. Kolme ensimmäistä työvaihetta ovat ehdottomasti tärkeimmät lopputuloksen kannalta.
Siinä oli ensimmäinen kappale tekoälyä. Myöhemmissä kappaleissa oli ehkä vieläkin enemmän hölynpölyä, niin kuin vaikka se kohta, jossa maali voidaan poistaa ei-toivotuilta pinnoilta nukkaamattomalla liinalla, joka on kostutettu puurätillä. Aikamme tätä mietittiin, ja tultiin siihen tulokseen että tässä oli ehkä tarkoitettu tärpättiä. Tekoäly on ilmeisesti kuin joukko asiantuntijoita Mikki Hiiri Keisarina -sarjakuvassa :D. Onneksi luettiin tämä vasta sen jälkeen, kun lattia oli maalattu, koska muuten olisi ollut vaikea tehdä hyvää työtä vakavasti.
Hirsitalon maalien valinnassa hengittävyys on tärkeää. Halusimme seiniin muovittoman maalin, mutta meillä ei ollut varsinaisesti tietoa, mistä niitä löytää. Kun katseltiin lattiamaalia Virtasen Maalitehtaalta, huomattiin että siellähän oli myös muovitonta seinämaalia tarjolla.
Emme kumpikaan ole mitenkään kovin ihastuneita skandinaaviseen sisustustyyliin, eivätkä valkoinen tai beigen sävyt nousseet sisustuskeskustelussa esille. Tuvasta on tarkoitus tehdä kodikas ja hämyinen kirjastohuone, jossa on mukava lukea, katsella telkkua ja tuijotella takkatulta. Minulle oli oikeastaan heti alusta selvää, että seinä tai kaksi tapetoidaan kukkatapetilla, jossa kuviot ovat isoja ja värit voimakkaita. Kovin montaa tapettikuvaa en ehtinyt selata läpi, kun Boråsin Dahlia Gardenin sininen versio osui kohdalle, ja siihen jämähdin.
Maalattavien seinien väri valittiin siis tapetin perusteella, ja värisävyksi valikoitui Lyökki Virtasen Maalitehtaan Saariston värikartasta, minulle tuli sävystä mieleen mustikan väri. Seinien maaliksi valittiin muoviton Virtasen Seinämaali, jolla vedeltiin kertaalleen tapetoitavat seinät ja kahteen kertaan muut seinät.
Tässä kuvassa seinät kahden maalauskerroksen jälkeen, kun maali on jo vähän kuivahtanut. Väri on just presiis mitä ajateltiin.
Olen maalannut vuosien aikana aika monen asunnon seinät, mutta aina lateksilla. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta on kyllä sanottava, että tämä on todella hyvä maali! Se otti hyvin kiinni telaan, ei roiskunut oikeastaan ollenkaan ja pigmenttiä oli reilusti. Jos oikein olisi laiskottanut, niin tiukan paikan tullen yksikin kerros olisi riittänyt, mutta kyllä lopputulos on tasaisempi kahden kerroksen jälkeen. Maali oli myös hajuton ja kuivui nopeasti.
Perinteiseen tapaan muutamia kantapään kautta opittuja vinkkejä seuraavassa.
Suojaukset
No sehän on tietysti kaikille selvää, että suojaukset kannattaa tehdä kunnolla. Mutta vaikka olen tosiaan aika kokenut maalari, niin tällä kertaa yritin päästä helpolla ja leikkasin suojapaperista pari liikuteltavaa suojaa lattialle. Mikä typerä teko! Suojapaperiin tuli tietysti maalia, kun rajasin seinää lattianrajasta, ja kun siirsin paperia, maalia valui paperin alle ja sitä levisi myös lattialle. Maalia tarttui myös kengän pohjiin ja sitä kautta lattiaan, kun siirtelin papereita. Maalauksen jälkeen jouduin siis käymään koko himputin lattian kostean rätin kanssa läpi. Onneksi maali on vesiliukoista sentään.
Eli eka vinkki on, että suojapaperit pitää laittaa koko seinän mitalle ja ne poistetaan vasta, kun maali on kuivaa.
Sen sijaan ikkunoiden suojausideasta olen suorastaan ylpeä: laitoin ikkunan yläreunaan sanomalehdet ”kappaverhoksi” maalarinteipillä. Päivänvalo pääsi sisään, mutta ikkuna oli roiskeilta suojassa, ja suoja oli helppo poistaa lopuksi.
Tässä molemmat suojaviritykseni näkyvissä: ikkunan sanomalehtisuojus (maali ei kylläkään yhtään roiskunut) ja siirrettävä paperi, joka oli tosi huono idea.
Työvälineet
Maalasin kahdella telalla: pikkutelalla katon- ja lattianrajat sekä nurkat ja ikkunoiden vierukset. Nurkkatela on muuten ihan turha väline ainakin minun kokemukseni mukaan – pienellä telalla saa nurkat paljon tarkemmin maalattua.
Sitä tulee kaikenlaisia hölmöyksiä tehtyä, niin kuin nyt vaikka että säästelee työvälineiden laadussa. Minä ostin halvan telan, ja puolivälissä maalausta telan rautainen varsi lähti jotenkin irti kiinnityksistään muovikahvan sisältä, ja tela pyöri ihan holtittomasti. Sain telan korjattua maalarinteippiviritelmällä, eikä tosiaan ollut tarpeen ruveta sitä telaa pesemään maalauksen jälkeen. Kertakäyttökamaa.
Hyvätkään telat eivät ole kalliita, joten ei ole tarpeen, eikä myöskään kannata säästää ostamalla halpa tela.
Ehdoton maalausväline on telaan kiinnitettävä varsi. Maalaus on mukavampaa, kun ei tarvitse kyykkiä tai varvistella, ja jälki on myös parempaa, kun saa vedellä pitkiä vetoja.
Tämmöinen viritys piti tehdä, etten joutunut heittämään telaa kesken maalauksen roskiin.
Maalaaminen
Telalla maalaaminen on helppoa ja nopeaa, mutta siinäkin on muutama juttu, mitkä kannattaa muistaa. Yksi on aika itsestään selvä, eli että aloitetaan reunasta eikä keskeltä seinää. Telaan pitää ottaa paljon maalia kerralla, eli kuivalla telalla ei kannata seinää hinkata. Kerralla maalataan kapeahko alue, minä maalasin suunnilleen metrin kerrallaan: ensin katon- ja lattianrajat pikku telalla, sitten seinän isolla.
Lopuksi maalattu alue vedetään vielä isolla telalla pitkällä vedolla ylhäältä alas, jotta maalipinnasta tulee tasainen.
Yksi ihan perusjuttu on tietysti se, että maalattavassa tilassa ei pölise. Tämä ei olekaan ihan itsestään selvää, kun muualla talossa on remontti vielä kesken. Tuvan ja laajennuksen väliin sahataan kokonaan uusi oviaukko, ja siinä kohtaa on vielä hirret paikallaan – ja hirsien välissä sammalta ym. pölyäviä materiaaleja. Laitettiin tulevan oviaukon kohtaan Pahvi-Paavoa nitojalla kiinni, ja toivotaan että ainakin suurin osa pölystä pysyy pahvin takana.
Tähän tulee oviaukko kuistille, joka tulee toimimaan työhuoneena.
Toinen pölyn lähde meillä on naapurihuone, eli kamari. Siellä on kaikki vielä ihan kesken, hirsiseiniin on tarttunut lattian alle puhallettua selluvillaa ja puukuitulevyjäkin tullaan siellä vielä sahataamaan. Kamarin oviaukkoon nidottiin kiinni muovinen vetskariovi, joka toimii kyllä oikein hyvin pölynestäjänä. Toinen samanlainen on nidottu ulko-oven sisäpuolelle vetoa estämään, ja siinäkin se on ihan paikallaan.
Tältä näyttää kamarissa, siinä on vielä jokunen vaihe edessä ennen kuin päästään maalamaan. Oikeanpuolimmaisessa kuvassa vetskariovi – loistotuote!
Edellisessä postauksessani suosittelin valitsemaan muovittomia maaleja vanhan talon maalaamiseen. En ole muuttanut mieltäni, mutta jäin kirjoituksen jälkeen pohtimaan, miten pieteetillä vanhaa taloa pitää korjata, jotta sitä voisi sanoa perinnekorjaamiseksi.
Facebookissa on Pelastetaan vanhat talot -ryhmä, ja siellä aika usein törmää tosi tiukkoihin kommentteihin siitä, miten vanhaa taloa saa / pitää korjata. Kaikenlainen muovin käyttö on pannassa, hirttä ei saa jättää näkyviin, vaaleita värejä ei saa käyttää sisustusmaalauksessa jne jne. Itseänikin vähän karmaisee, kun vanha hirsiseinä on maalattu valkoiseksi, koska sen ennallistaminen on myöhemmin varmasti erittäin hankalaa. Mutta lopulta ihmiset tekevät itselleen kotia tai kesäasuntoa, ja kyllähän niistä itselle mieluisa täytyy tehdä.
Ajattelin nyt avata vähän meidän perinnekorjausperiaatteitamme – jos niitä nyt periaatteiksi voi sanoa. Monessa asiassa on mieli nimittäin muuttunut matkan varrella, joten nämä periaatteet ovat lopulta melko löyhiä sellaisia.
Oleellista meidän mielestämme on, että vanhalle puolelle ei tehdä mitään sellaista, joka estäisi rakenteiden hengittämisen täysin. Toinen periaate on, että kaikki materiaali uudelleenkäytetään, jos se vaan suinkin on mahdollista.
Lattia
Lattioiden osalta saamme varmaankin kohtuullisen puhtaat paperit perinteiden kunnioittamisessa. Tuvan lattia purettiin, mutta samat laudat laitettiin takaisin paikalleen eristeiden vaihtamisen jälkeen. Eristeenä käytettiin puhallettavaa selluvillaa, eikä muovia tullut mihinkään väliin.
Kamarin lattia jouduttiin tekemään uudesta laudasta, koska osa ponteista rikkoutui purettaessa. Kamarissa on joskus ollut tulisija, jonka pohja purettiin nyt pois. Tuolla alueella ei lattialautoja ollut aikaisemmin, joten senkin takia uudet lankut ovat paikallaan. Vanhoja lautoja käytettiin jonkun verran tuvan huonojen lautojen korvaamiseen ja loput odottavat taapelissa tulevia projekteja.
Porstuassa oli tosi hienot leveät lattialaudat. Ne olisi mielellään laitettu takaisin, mutta ne haisivat aika kamalalle. Porstuassa on varmasti säilytetty navettavaatteita ja lantaisia saappaita, koska niistä uhkui tosi voimakas navetan ödööri. Tässä kohtaa siis mukavuus ajoi ohi, ja uutta lautaa laitettiin porstuaankin.
Tässä porstuan lattialauta. Harmi, että ne haisivat niin mahdottomasti. Nämäkin käytetään kuitenkin uudestaan ulkorakennuksissa.
Maaliksi ei täysin muovitonta maalia löytynyt, koska arvostamme lattiassa lujuutta. Lisäksi lattiamaalin pitää toimia sekä uuteen että vanhaan maalattuun lautaan. Lattian maalauksesta myöhemmin lisää.
Katto
Vanhalla puolella on sisäkatoissa paneeli, joka todennäköisesti on alkuperäistä. Paneelissa on kaunis profiili – mutta valitettavasti se on joskus maalattu huolimattomasti, ja paneelien raoissa on rumaa röpelöä paikka paikoin. Sisäkattoja emme purkaneet ja uusineet, koska ne olivat tuota röpelöistä maalia lukuunottamatta todella hyvässä kunnossa. Katot maalattiin Virtasen Paneelimaalilla, joka on muovitonta. Tosin vanhan maalin laadusta ei ole tietoa, mutta yläpohja on hyvässä kunnossa ja kuiva, eli sen puolesta kaikki kunnossa.
Yläpohjan eristeisiin ei myöskään koskettu – ainoastaan vietiin yksi uusi Hesari sinne seuraavan remontoijan löydettäväksi ja otettiin pari vanhaa lehteä itselle muistoksi. Niissä lehdissä oli muuten varsin samanlaisia uutisia – sotaa vuonna 1941 ja sotaa vuonna 2022 – ja vielä saman hyökkääjän järjestämänä. Yläpohjaan puhalletaan selluvillaa lisää samalla, kun laajennuksen yläpohja eristetään.
Seinät
Seinät on tehty varsin pieteetillä. Lastulevyt purettiin pois, samoin kaikki muutkin kerrokset, eli hirrelle asti. Vanhojen tapettien ja pinkopahvien poistamisesta tulisi varmasti nuhteita, koska esim. Museovirasto suosittelee vanhojen kerrosten jättämistä uusien alle. Talo oli ollut muutaman vuoden kylmillään, ja lastulevyjen haju oli tarttunut joka paikkaan, joten purimme kaiken pois. Ja pitihän meidän päästä tarkistamaan, missä kunnossa hirret ovat.
Hirsien rakoja tukittiin tarpeen mukaan pellavariveellä, ja sen jälkeen laitettiin paperit (muovittomat!) nurkkiin ja kaksi kerrosta huokoista puukuitulevyä päälle. Muovittomalla liisterillä vedeltiin muoviton makulatuuritapetti päälle. Maalattavat seinät maalataan muovittomalla sisämaalilla.
Sitten se seinärikos: kuitutapetti. Se hengittää osittain, mutta tuskin läpäisee kaikkia vedenläpäisytestejä. Tapetoimme kuitenkin vain osan seinistä, ja vain sisäseiniä. Ulkoseinät siis ovat täysin muovittomat ja hengittävät sisään ja ulos kaikista kerroksista.
Voiko minua moittia, kun tähän tapettiin haksahdin? Minusta ei.
Ikkunat
Mökin ikkunat eivät olleet alkuperäiset, vaan ne on uusittu arviolta 80-luvun alussa. Ikkunaremontissa myös ikkunoiden mittasuhteet oli laitettu uusiksi, ja ne olivat suoraan sanottuna rumat. Laajennukseen tilattiin uudet ikkunat, ja samalla tilattiin saman kokoiset ikkunat myös vanhalle puolelle. Pidämme tärkeänä, että talo näyttää laajennuksen jälkeen siltä, kuin se olisi ollut siinä aina sellaisena. Senkin vuoksi ikkunoiden uusiminen oli tarpeen.
Ikkunoiden eristämisessä on myös käytetty uretaania, mitä perinnerakentamisen ortodoksit eivät varmaankaan hyväksy. Kaiken kaikkiaan ikkunaosuudesta ei paljon pisteitä heru – mutta meillä on toisaalta täysi luotto siihen, että ikkunoiden takia talon hengittävyys ei huonone.
Ikkunat ovat uudet, ja uretaania on eristeenä.
Ovet
Vanhalla puolella ei laajentamisen jälkeen ole enää ovea ulos, vaan kaikki ovet ovat väliovia. Mökissä ei ollut yhtään vanhaa ovea, jota olisi voitu uudelleenkäyttää, joten olemme metsästäneet vanhoja peiliovia vähän sieltä ja täältä. Nyt näyttää siltä, että saamme koko taloon – siis myös laajennukseen – laitettua vanhat väliovet. Tästä meille täydet pojot.
Siinäpä se – emme voi kehua olevamme perinnerakentajia sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta arvostamme vanhaa puolta erittäin paljon. Sen hirret ovat yli 100 vuotta vanhoja, ja todella timmissä kunnossa. Tavoite on, että jos remonttia tehdään sadan vuoden päästä (tai edes 50 vuoden), ei hirsien kunnossa ole silloinkaan nokan koputtamista!
Vanhan talon maalien valinnassa hengittävyyteen kannattaa kiinnittää huomiota. Kun pohjatyöt on tehty vanhaa kunnioittaen, niin olisi melko älytöntä lähteä lateksilinjalle maaleissa. Meillä on hyvät kokemukset Virtasen neljän öljyn ulkomaalista, ja olikin iloinen yllätys, että Virtasen maalitehtaalla on myös sisämaaleja.
Tässä vaiheessa projektia valitsimme maaleiksi muovittomat Paneelimaalin ja Seinämaalin sekä lattiaan Porstua puulattiamaalin.
Tällä setillä maalataan tupa.
Ensimmäisenä maalausvuorossa oli tuvan katto, joka maalataan pellavaöljypohjaisella Virtasen Paneelimaalilla. Alkuvalmisteluja on jo tehty muutama viikko sitten, kun hioin katon kevyesti. Ennen maalausta tein vielä maalipesun – rehellisesti sanoen on ihan mahdollista, että hiekkapaperi tuskin on koskettanut ihan jokaista kohtaa. Ja pölyt olisi muutenkin pitänyt pestä pois.
Aloitin maalipesun perus säämiskämopilla. Sehän ei toiminut ollenkaan – sattumoisin en tajunnut ottaa huomioon painovoimaa :D. Kaikki mopin langat roikkuivat tietysti alaspäin, eikä pesusta tullut mitään. Onneksi käsin ei tarvinnut ruveta hinkkaamaan, koska siivousvälineitä löytyy vähän joka lähtöön. Mikrokuituliina ja laattamoppi toimivat tässä hyvin.
Painovoimassa on se hyvä puoli, että rätti pysyi oikein hyvin mopissa kiinni.
Kuvasta ei tätä näe, mutta kattopaneelit on joskus maalattu jollain oudolla maalilla, joka on paikka paikoin kerääntynyt epätasaisiksi röpelöiksi paneelien väliin. Ne olisi varmaan saanut hiottua tasaiseksi jollain Dremel-tyyppisellä työkalulla, mutta arvelin (aivan oikein), että epätasaisuudet eivät näy normaaliolosuhteissa. Itsekin huomasin ne vasta hiontavaiheessa, kun olin hyvän valon kanssa parinkymmenen sentin päässä. En siis tehnyt niille mitään, seuraava sukupolvi saa sitten halutessaan nysvätä tarkemmin.
Tässä katto on pesun jälkeen odottamassa maalausta.
Maali oli melko juoksevaa, ja vähän jännitti, miten paljon siitä päätyy maalarin hiuksiin ja silmälaseihin. Mutta maalaaminen olikin yllättävän siistiä puuhaa. Maalia ei roiskunut juuri ollenkaan, ja epäilemättä rauhallisempi maalari olisi välttynyt kokonaan roiskeilta. Maali levittyi vaivattomasti ja tarttui siististi vanhaan paneeliin. Varmaankin juuri tuon ”löysyyden” vuoksi se myös tasoittui hyvin ja helposti.
Parit vinkit:
Käytä kumihanskoja – tuo jo mainittu painovoima pitää kyllä huolen siitä, että maalia valuu kattoa maalatessa pensselin vartta pitkin käsille välisellä. Maali lähtee kyllä iholta ihan vesipesulla.
Maalaa 2-4 lautaa kerrallaan päästä päähän – ja yritä jotenkin pitää rätinki, missä kohtaa olet menossa. Meillä uusi maali ei sävyltään ihan hirveästi eronnut vanhasta, ja koska maali kuivuu nopeasti, oli välillä vaikea nähdä, mistä pitää jatkaa (varsinkin tauon jälkeen). Kuitenkin äsken maalattua kohtaa oli paljon nihkeämpi vedellä uutta kerrosta, ja kai se voi näkyä lopputuloksessakin, jos jotkut kohdat on maalattu useampaan kerran kuin toiset.
Painovoima piti huolen siitä, että pensseli näytti ammattimaalarin vuosia käytössä olleelta lempipensseliltä.
Sävyjen valinnasta
Virtasella on oma sävykartta ”Saariston värit”, josta valitsimme maalien sävyt. Olisimme voineet valita muidenkin sävyjärjestelmien sävyjä, mutta kolmen sivun kartasta oli helppo valita värit, sävyjä ei ollut liikaa ja valikoima oli kerralla nähtävissä. Kattomaaliin valitsimme sävyn ”Kuutsalo”, jota kuvailisin itse kerman väriseksi.
Makulatuuritapetti on valkoista paperitapettia, jonka päälle voi laittaa kuviotapettikerroksen tai maalin. Makulatuuritapetti liisteröidään huokolevyn päälle muovittomalla tapettiliisterillä.
Tavoitteemme on saada tupa valmiiksi ennen vuodenvaihdetta, ja koska aika käy vähiin, niin työjärjestys määräytyy sen mukaan, mitä juuri nyt pystytään tekemään (eikä välttämättä sen perusteella missä järjestyksessä asiat kannattaisi tehdä). Tänä viikonloppuna se työn talle tuli tuvan tapetointi makulatuuritapetilla.
Pohjatöinä olemme jo esiliisteröineet seinien puukuitulevyt kahteen kertaan löysällä tapettiliisterillä. Tapettiliisterin sekoitamme muovittomasta liisterijauheesta ja vedestä. Esiliisteröinnistä ja tapettiliisteristä löytyy lisää tarinaa täältä.
Liisteri kannattaa sekoittaa sauvasekoittimella, silloin ei tule paakkuja.
Vaikka olemme tehneet jo aika monta remonttia, emme koskaan ole tapetoineet paperitapettia. Työkalutkin piti ostaa nyt, kun yleensä meillä on edes jotain ennestään olemassa. Pahvinen tapetointipöytä, liisteriharja, muovinen tapettilasta ja tapettiveitsi hankittiin, sekä tietysti myös rulla makulatuuritapettia ja se liisterijauhe.
Tapetointipöytä valmiina palvelukseen.
Luimme ahkerasti netistä työohjeita ja vinkkejä. Vaikka ohjeet olivat ihan hyviä, niissä oli sitä tiettyä ylimalkaisuutta, joka asiantuntijan jäljiltä ohjeisiin helposti jää. Meillä oli useita kysymyksiä, joihin ei perinneremonttiohjeista vastauksia löytynyt, eikä myöskään niistä blogikirjoituksista, joita luimme. Niissä usein todettiin, että tapetointi meni ”yllättävän hyvin” tai ”meillä oli vaikeuksia”, mutta ei selitetty tarkemmin. Minä kerron nyt, mihin pulmiin itse törmäsimme, ja joihinkin jopa keksimme ratkaisut. En tiedä olivatko ne oikeita, mutta me selvisimme niillä.
Tapetin liisteröinti ja vettyminen
Kun tapettia liisteröidään, liisteriä pitää levittää vuodan reunoja myöten. Tämä tarkoittaa sitä, että myös tapettipöytä on ihan liisterissä, jos sitä ei suojaa. Ja jos suojaa ei vaihda joka vuodan jälkeen, on liisteröitävä tapetti hetken päästä liisterissä, ja pahimmassa tapauksessa tarttuu kiinni suojaan tai pöytään.
Tässä meidän ratkaisumme: leikkasimme useita vuotia valmiiksi ja pinosimme ne tapetointipöydälle. Kolme päällekkäistä vuotaa laitettiin niin, että kaksi alimmaista näistä pöydän eri reunoille ja keskelle päällimmäiseksi liisteröitävä vuota. Nämä kaksi suojana toimivaa vuotaa saavat myös liisteriosumia, mutta päällimmäinen näistä vuodista siirtyy seuraavaksi liisteröitäväksi, ja tapettipinosta siirretään seuraava sen paikalle pöydän toiseen reunaan. Näin ei haittaa, että liisteriä tulee liisteröitävän vuodan ulkopuolelle, koska ne vuodat ovat seuraavana liisteröimisvuorossa. Ja liisteröitävä vuota makaa aina puhtaalla pinnalla. Pöydän päät suojasimme sanomalehdillä, jotka vaihdettiin joka vuodan jälkeen.
Alimmaiset vuodat ovat suojassa päällimmäisten alla.Perinneremontoija hommissaan. Tässä kuvassa näkyy, miten tapetointipöytä on suojassa päällimmäisten tapettivuotien alla.
Tapettivuodan pitää vettyä taitettuna n. 10 minuuttia. Meillä oli tosi vähän taas tilaa yhtään millekään ylimääräiselle, joten laitettiin yksi vuota tapetointipöydän alle odottamaan, ja sillä aikana liisteröitiin seuraava. Se jätettiin sitten tapetointipöydälle vettymään.
Pöydän alla oli juuri sopivasti tilaa taitellulle vuodalle.
Tapetin kiinnitys
Talomme nurkat ja seinät eivät todellakaan ole suorat, mutta silti on järkevää yrittää laittaa tapetit edes jotenkin suoraan. Aloituskohtaan piirrettiin siis viiva vatupassin avulla. Ensimmäinen vuota kohdistettiin viivaan.
Pitkä vatupassi on ollut kätevä, ties kuinka monetta remonttia meillä avustamassa.
Huokolevyjen saumaan suositellaan perinnetapetointiohjeissa kuittipaperia ”sillaksi” saumakohdan yli. Kuittipaperi kastellaan vedellä ja painellaan sauman päälle. Tapetti kiinnitetään seinään, ja tapettiliisteri tarttuu kuittipaperiin, joka on kuitenkin irti seinästä. Silloin saumakohdan eläminen ei ainakaan toivon mukaan revi tapettiin halkeamia.
Kuittipaperi oli helppo kastella se vetämällä vesiastian kautta.Märkä kuittipaperi tarttuu yllättävän helposti seinään. Olisin parin sauman kohdalla kaivannut nuppineulaa, jolla liuskan olisi voinut ylhäältä kiinnittää. Nyt tuohon pitäisi saada vuota nopeasti, ennen kuin kuittipaperi kuivuu. Tässä näkyy samalla kaikista vaikein kohta – tuo nurkka teetti paljon työtä.
Nurkkien tapetointi oli älyttömän vaikeaa. Ehkä suoriin nurkkiin on helppo laittaa vuota kiinni, mutta meidän nurkkiin tapetti ei noin vain asettunutkaan. Kun vuota paineltiin nurkkaan kiinni, oli seuraavalle seinälle menevä reuna ihan vinossa – seinän ylälaidassa sitä saattoi riittää vaikka kymmenen senttiä toisen seinän puolelle, mutta alalaidassa vain viisi. Tapetti meni ihan väkisellä ruttuun tai siihen tuli ilmakuplia. Todettiin, että nurkan yli voi mennä vain suunnilleen parin sentin verran korkeintaan, että tapetti oli ylipäätään mahdollista saada sileäksi myös seuraavalle seinälle. Tapettia ei silloin kannata kiinnittää seinään kuin sen parin sentin verran, jotta ylimääräisen osuuden voi leikata irti, kun tapetti on kuivunut. Luonnollisestikin se nurkka jää sitten siihen kuivumaan, ja pitää jatkaa jonnekin toiseen suuntaan.
Myös sähköjohtojen kohdat ja ilmalämpöpumpun kiertäminen olivat hankalia. Märkää tapettia on vaikea leikata, koska se repeää helposti. Onnistuttiin kuitenkin tekemään sähköjohtojen kohtaan ristiviillot, mistä aika pienin vaurioin saatiin johto läpi.
Ilmalämpöpumppu olisi tietysti pitänyt asennuttaa vasta, kun tapetit ja maalit olivat paikallaan, mutta se ei nyt mennyt niin, koska pumppujen asentajat tulevat silloin kun sun vuoro on, ei silloin kun olisi muuten paras ajankohta. Saatiin tapetti jaettua sillä lailla hyvin, että ensin kiinnitettiin yksi lyhyt vuota pumpun alle. Toinen vuota jouduttiin leikkaamaan muotoon, ja samaan vuotaan osui vielä se perhanan sähköjohdon läpivienti ja nurkka. Ei mennyt kuin Strömsössä, mutta onneksi tuo nurkka on ehkä kaikista pimein. Ja todennäköisesti mies laittaa nurkan vielä kapealla tapettisuikaleella kokonaan uusiksi.
Tässä yhden päivän tulos.
Yhden päivän aikana saatiin tapetoitua n. 1/3 huoneesta. Tämän jälkeen on enää yksi nurkka, loput on ”suoraa” seinää. Kyllä se tästä.
